Vieläkin hieman allapäin

Olin laittanut älypuhelimeni yöksi äänettömälle, sillä se piippaa jatkuvasti Facebook- ja Twitter- päivityksistä.
Olin saanut tekstiviestin, jossa ilmoitettiin etten saa Kelasta maksusitoumusta kalliiseen psyykelääkkeeseen. Täytyy siis anoa sossusta, jos en saa kyseistä maksusitoumusta niin sitten joudun olemaan yksinkertaisesti ilman kyseistä lääkettä. Ehkä minä pärjään ainakin viikon ennen kuin joudun taas psykoosiin ja sitten suljetulle osastolle. Eipä silti että pöpilään joutuminen minua haittaisi, siellähän on kolme ateriaa päivässä, turvalukot ja puhtaat lakanat.

Noustuani otin aamulääkkeet, join aamukahvin, peseydyin ja pukeuduin, ja söin aamupuuron maidon kanssa. Olen alkanut syömään Fazerin sadonkorjuupuuroa jossa on pellavan-, auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä, luonnon omaa masennuslääkettä.

Otin lakanat pois sängystä, ja vein peiton ja tyynyn ja sijauspatjan parvekkeelle tuulettumaan. Sen ohella vaihdoin pyyhkeet puhtaisiin. Pesin kaksi koneellista pyykkiä, ja otin roskapussit pois roskakoreista.

Minulla oli iltapäivällä tapaaminen sosiaalityöntekijäni kanssa. Neuvottelimme siitä että onko minun mahdollista saada sosiaalitoimiston kautta maksusitoumus lääkkeeseen. Kuulemma on, mutta vain poikkeustapauksena. Ja minun on myös suostuttava edunvalvontaan.

Palasin kotiin vieläkin hieman allapäin. Myöhemmin HoivaOnni- työntekijäni tuli kylään sovitulle tapaamiselle, juttelin hänen kanssaan samalla kun tiskasin astiat ja silitin pyykit. Tiskejä ei onneksi ollut paljon, pesin samalla myös askartelusakset. Pyykkejä oli ihan mukavasti, ja uusi silitysrautani toimi kuin unelma.

Myöhemmin päivällä lähdin käymään Helmen nuortenillassa. Join kupin kahvia ja juttelin muiden kanssa.
Matkalla kotiin olin jo hyvällä tuulella ajatellessani kotona odottavaa mikroannosta (olen ostanut jääkaapin täyteen Balanssi- aterioita, joissa on kasvista ja kalaa juuri sopivassa suhteessa) ja kahvia jonka aion juoda jälkiruuaksi.

Perillä kotona lämmitin yhden aterian, ja join kahvia.
Vein lakanat kuivumaan alakerran kuivaushuoneeseen, vein roskapussit moolokkeihin, ja vein polkupyöräni tilavampaan kellariin.
Hain petivaatteet parvekkeelta, imuroin sänkyni ja sijauspatjani, ja laitoin puhtaat lakanat sänkyyn. Imuroin lattian, ja menin alakerran säilytyskomeroon järjestelemään tavaroitani.
Pesin koneellisen pyykkiä, ja etsin vaatteita ja muita tavaroita joista luopua.

Join illan mittaan liikaa kahvia, ja minulle tuli valtavan kuuma ja hiostava olo. Kävin suihkussa viilentämässä itseäni, puin puhtaan puuvillaisen yöpaidan päälleni, ja menin sänkyyni kirjoittamaan samalla kun odotin että pyykkiohjelma valmistuisi.
Olen ollut tänään suurimmaksi osaksi allapäin, mutta minussa elää vahva toivo.

Huomenna menen Miretelle kylään, hän järjestää ”vaihtobileet” eli kevätsiivojaiset. Se tarkoittaa että hänen ystävänsä, mukaan lukien Odessa, Suvicita, Eleclya, ja Ride tuovat vanhoja vaatteita, kenkiä, koriste- esineitä tai kirjoja, joista voi ottaa sen mitä haluaa, ja jäljelle jääneet viedään UFF:in keräyslootaan. Suvicita ja Eleclya lupasivat tuoda herkkuja.
Menen sen verran etuajassa, että ehdin auttaa häntä siivoamisessa ja pullojen palautuksessa. Siellä tulee varmasti olemaan kivaa.
Illalla menen taas kuntosalille, ja jatkan siivoamista.

Vastaa