Nukuin viime yön aika huonosti, vaikka olin muistanut ottaa iltalääkkeeni. Minulle tuli tunne siitä että teki mieli syödä jotain suolaista, ja surffailla netissä, mutten halunnut häiritä äitiäni. Kuten mainitsin aiemmin, olin yökylässä vanhempieni kotona.

Näin unta jossa katsoin vanhoja Doctor Who– jaksoja. Unessa kaikki Gallifrey- planeetan asukkaat muuttuivat Mestarin juonen ansiosta samannäköisiksi kuin yksi Mestarin näyttelijä, Peter Pratt, joka näytteli Mestaria vahvasti maskeerattuna mädäntyneeksi ruumiiksi.
Unessa Dalekit hyökkäsivät kyseiselle planeetalle, ja söivät kuolleita lintuja. Se pelotti minua, vaikka Dalekit nyt eivät ole kovinkaan pelottavia.

Nousin kello seitsemältä aamulla ja menin katsomaan mitä äitini puuhailee, hän luki päivän sanomalehteä. Sanoin hänelle että aion nousta jo, sillä en saa enempää unta. Hän sanoi että okei.

Otin aamulääkkeet, harjasin hampaani, pesin kasvoni, rasvasin ihoni Aqualanilla, pukeuduin, ja nautin aamiaiseksi kaurapuuroa, kahvia, ja hiukan hedelmiä.

Ulkona oli sateisen näköistä. Ihan hyvä että välillä sataa, ilma raikastuu ja luonto kukkii.

Tarkistin Spotifyn kautta suositukset, ja huomasin että Kitkerät Neitsyet ovat julkaisseet uuden albumin, Akanasta tulee jyvä. Ihanaa!

Korvani olivat vieläkin tukossa, vasen korva puolittain ja oikea korva kokonaan.
Päätin että lähtisin samalla ovenavauksella äitini kanssa, matkustaisin bussilla kotiin, veisin matkalaukkuni kämpilleni, ja sitten kävisin terveyskeskuksessa tarkistuttamassa mikä korvissani on vialla.

Aamupäivän mittaan join kahvia, kirjoitin päiväkirjaani, surffailin netissä, ja autoin äitiäni viemään roskat kierrätykseen.

Myöhemmin päivällä lähdin omaan kotiini. Pakkasin kamppeeni ja romppeeni, halasin äitiä ja sanoin että tulen taas huomenna käymään.

Matkustin bussilla kotiin, laitoin matkatavarani paikoilleen, ja vaihdoin vaatteet.

Lähdin käymään terveyskeskuksessa. Jonotusnumeroni oli 43, ja minun edelläni oli 11 vuoroa.
Suvicita soitti minulle ja kertoi että hän on tänään menossa tapaamaan Eleclyaa hänen uudessa kodissaan. Soitin Miretelle ja sovimme yhdessä että menisimme kolmisteen.

Soitin myös Jipelle, paikallisen kirkon diakoniatyöntekijälle kysyäkseni järjestetäänkö seurakunnan nuortenryhmiä enää. Ne ovat kuulemma nyt kesätauolla, mutta alkavat taas syksyllä; ja että voin osallistua sinne vaikka olenkin jo 28- vuotias.
Soitin myös vakio- ompelimooni, ja sovin ompelijan vaimon kanssa että maksaisin korjatut Dirndl- mekkoni 22. päivä. Pahoittelin sitä että maksaminen venyy, vetosin pienituloisuuteeni ja siihen että yleensä maksan kaikki ompelutyöt viimeistä penniä myöten vaikka pitkän ajan päästä. Hän sanoi ymmärtävänsä tilanteeni, ja että oli hyvä että ilmoitin.

Kun minun vuoroni tuli, hoitaja kurkkasi korviini valosondilla ja kommentoi että molemmat korvakäytäväni ovat tukossa vaikusta. Hän neuvoi ostamaan apteekista korvatippoja, laittamaan niitä sekä lauantaina ja sunnuntaina molempiin korvakäytäviin, ja tulemaan maanantaina klo 11:00 lääkärille korvahuuhteluun. Asia selvä.
Kysyin voinko samalla varata ajan hammaslääkärille, hän sanoi että se pitää varata erikseen.

Kävin samalla sossussa viemässä pari laskua. Sitten menin apteekkiin ostamaan halvimpia korvatippoja.

Kävin Citymarketissa ja mietin mitä ostaisin, päätin ostaa vain yhden smoothien ja palata kotiin. Alan olla Innocent- terveyssmoothieisiin yhtä koukussa kuin Frezza Mocca- jääkahvijuomaan aikoinaan. Onneksi pääsin jälkimmäisestä yli.
Olin hieman allapäin.

Perillä kotona puuhastelin kaikenlaista; neuloin peittotilkkuja, teippasin kuvia seinille, kuuntelin musiikkia, kirjoitin päiväkirjaa, leikkasin kynteni, jaoin molemmat dosettini.

Myöhemmin Suvicita tuli luokseni, menimme yhdessä tapaamaan Miretteä joka odotti meitä kauppakeskuksessa. Kävimme lähimarketissa, minä ostin purtilon salmiakkivanukasta, creme brulee- vanukasta, ja suklaavanukasta jossa oli kermavaahtoa päällä. Ostin myös punaista maitoa Eleclyalle kun hän oli sitä nätisti pyytänyt ostamaan, ja itselleni kauralla täytettyjä karjalanpiirakoita noin niin kuin verensokeria nostamaan.

Suvicita kyyditsi meidät autollaan Eleclyan kotiin. Kuinkas ollakaan, Eleclya ei ollut vielä kotona, joten istuimme rappukäytävässä. Myöhemmin Eleclya saapui Odessan kanssa.

Meillä oli hauskaa yhdessä, myöhemmin päivällä menimme käymään Odessan luona. Hän asui ihan viereisessä kerrostalossa, siellä oli kans hauskaa.

Myöhemmin päivällä Suvicita kyyditsi minut ja Mireten juna- asemalle. Onneksi meidän molempien junat lähtivät samalta laiturilta; Mirette matkusti Helsinkiin, minä kehärataa pitkin.

Perillä kotopuolessa olin harvinaisen hyvällä tuulella kuunneltuani musiikkia koko matkan ajan, nyt kun minulla on hyvät kuulokkeetkin.
Päätin että jatkossa kuuntelisin aina musiikkia lähdettyäni ovesta ulos; silloin minulla ei ole aikaa kuunnella harhoja, eikä ärsyttävää meteliä, olen hyvällä tuulella, pystyn keskittymään. Eikä musiikki ole koskaan niin kovalla että vaurioittaisin kuuloani, tai etten kuulisi kenenkään puhetta tai vaikka auton tööttäystä. Ja parasta on se että kun minulla on näkyvästi kuulokkeet, ahdistelijat jättävät minut rauhaan.

Kävin supermarketissa ostamassa kolmen millin neulepuikot, niin voin paremmin neuloa peittotilkkuja. Olen ottanut osaa tällaiseen projektiin jossa neulotaan tilkkuja, joista ommellaan peittoja, jotka lahjoitetaan viluisille onnettomille.

Perillä kotona nautin hieman keittoa illalliseksi, ja otin iltalääkkeeni.

Huomenna aion heti ensi töikseni vaihtaa pyyhkeet, pestä ne lakanoiden kanssa, ja laittaa puhtaat lakanat omaan sänkyyni. Täytyy myös viedä roskat, silittää pyykit, ja tiskata astiat.
HoivaOnni- työntekijäni tulee käymään varttia vaille kello yksi iltapäivällä. Sen jälkeen menen käymään äitini luona, sen jälkeen menen käymään Kiasmassa.

Bingwhiini

Viime viikonlopun aikana olen neulonut, tehnyt kotitöitä ja katsellut Netflixiltä Doctor Who– televisiosarjan niitä jaksoja joissa selitetään professori River Songin alkuperää. Siitä on pitkä aika kun katsoin kyseiset jaksot, joten minun pitää katsoa niitä uudelleen pysyäkseni juonessa mukana.
Olisi myös ihan jees jos Netflix lisäisi kyseisen TV- sarjan tuotantokaudet 1 – 4 eli ne joissa esiintyvät 9. ja 10. Tohtori, ja siihen vielä 10. tuotantokauden jossa on 12. Tohtorin ohella Bill Potts ja Missy.
Ihme juttu, että naispuolista Tohtoria on vastustettu, mutta Missyyn on suhtauduttu ihailevasti vaikka hän oli aiemmissa regeneraatioissaan miespuolinen.
Minua naurattaa vieläkin, kun muistelen 9. tuotantokauden valkoihoista Aikalordia josta tuli seuraavassa regeneraatiossaan tummaihoinen Aikaleidi, ja hänen ensimmäinen kommenttinsa oli ”Hyvänen aika, miten te miehet oikein pärjäätte kaiken sen egon kanssa?”

Valvoin torstain ja perjantain välisen yön siivoten kotiani, ja etsien tavaroita joita lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.
Tulevan päivän aikana kävin tapaamassa äitiäni, sitten kävin ostamassa maitoa ja ruisleipää. Kotona pesin kaksi koneellista pyykkiä, tiskasin astiat ja silitin pyykit.
Perjantain ja lauantain välisenä yönä näin unta jossa olin allapäin, ja 11. Tohtori lohdutti minua. Se vain syvensi kokemaani rakkautta häntä kohtaan.
Lauantaina kävin Moniäänisten ryhmässä ja Tennispalatsin taidemuseon työpajassa.
Sunnuntaina kävin tapaamassa vanhempiani, äiti ja isä ja isoveljeni olivat kaikki paikalla.
Sain äidiltä loput kuukausirahasta, olisin ostanut Forumin Cubus- myymälästä uuden t- paidan mutta pikkukaupat olivat menneet jo kiinni.
Onneksi Citymarketissa oli alennusmyynnit. Ostin alushousut, putelin eukalyptuksentuoksuista Fairy- tiskiainetta, kolme pakettia laastareita, ja paketin kahvia.

Ihan vain joutessani valvoin koko edellisen yön. Neuloin tilkkutäkkitilkkuja ja surffailin Tumblrissa, ja olin ihan hyvällä mielellä.
Aamusella kävin suihkussa ja otin aamulääkkeeni.

Sain tänään takuueläkkeeni. Olisin halunnut tilata CDON- nettikaupasta uuden Anna & Elsa– selkärepun ja kaksi kirjaa; ruotsinkielisen käännöksen Jerry Spinellin kirjasta Tähtityttö, ja Ulf Nilssonin kirjan Goodbye, Mr. Muffin joka kertoo vanhan marsuherran viimeisistä elonpäivistä. Joka tapauksessa nettiyhteyteni sanoi itsensä irti juuri silloin kun olin aikeissa siirtyä kassalle, joten tilasin ne älypuhelimellani.
Tilasin myös Etsy.com- nettikaupasta tarran, onnittelukortin, ja kangaskassin. Olen päättänyt tilata yhden tuotteen joka keskiviikko, ja kolme tuotetta joka takuueläkepäivänä.

Lähdin käymään Myyrmannissa ostamassa uudet Sloggi- alushousut, jotka olivat tarjouksessa, viisi euroa tsipale. Ostin myös suklaakeksejä ja kirsikkatomaatteja noin niin kuin verensokeria tasoittamaan.

Menin kotiin katsomaan Cats– musikaalia DVD:ltä, sen jälkeen lähdin käymään terveyskeskuksessa.
Jonotin noin kolme varttia, siinähän se aika kului mukavasti neuloskellen. Kun minun vuoroni tuli, selitin hoitajalle että haluan varata ajan allergiatesteihin. Hoitaja siihen vastasi, että allergiatestejä tehdään nykyään ainoastaan syksyisin.
No jaa, syksyllä sitten.

Palasin kotiin ja menin aamupuotisnokosille saadakseni univelat kuitattua. Myöhemmin päivällä Mirette tuli luokseni.

Lähdimme yhdessä käymään Helmi- talolla. Kävimme ensin kaupassa ostamassa välipalaa, sitten matkustimme junalla Helsinkiin ja sieltä bussilla Helmelle.

Join kahvia, juttelin Sannan kanssa, surffailin netissä, ja sitten Mireten piti ehtiä Tyttöjen Talon kuvisryhmään. Minä viivyin pitempään, sitten lähdin ratikalla Helsinkiin ja kävin Forumin vaatekaupoissa.

Matkustin metrolla Tyttöjen Talolle. Join kaakaota, neuloin, kirjoitin päiväkirjaa, neuloin, juttelin Heidin kanssa eri asioista, neuloin, ja sitten lähdimme Mireten kanssa kotia.

Matkustimme raitsikalla keskustaan, ja kävimme yhdessä kahvilassa ostamassa korvapuustijäätelöä.
Matkustimme junalla kotiin. Kävimme Cittarissa ostamassa ainekset kotitekoiseen pitsaan.

Perillä kotona jatkoin neulomista ja netissä surffailua.

Kyllä ystävät ovat se elämän suola

Heräsin tänä aamuna siihen että minulla oli valtava pissahätä, ottaen huomioon että olin eilen juonut ämpärikaupalla kahvia, ja jokaista ämpäriä kohden kolme ämpärillistä vettä. Ajattelin ottaa lääkärini kanssa puheeksi vesiholismini.
Kävin vessassa pisauttamassa, sillä tunsin kuinka virtsarakkoni pullisteli vatsanahkani läpi. Menin takaisin nukkumaan, ja jouduin suorastaan pakottamaan itseni nousemaan keskipäivän aikaan.
Otin aamulääkkeeni ja pukeuduin, ja rasvasin kasvoni Aqualanilla. Join liian paljon kahvia, kunnes sokeri loppui. Hyvä niinkin, nyt en ainakaan vedä kofeiiniövereitä ennen seuraavaa rahapäivää.

Olin menossa tänään Miretelle ”vaihtobileisiin”, joka oli alun perin Veeran keksimä termi. Se tarkoittaa että yksi kaveriporukkamme jäsen kutsuu kotiinsa ystäviä joista jokainen tuo vanhoja, tarpeettomia vaatteita, kenkiä, kirjoja, CD- tai DVD- levyjä, koriste- esineitä sun muita, ja niistä voi ottaa sen minkä haluaa ja loput viedään kirpputorilla.
Ensin piti raahata yksi suhteellisen kookas matkalaukku ja kaksi muovikassillista tavaraa Helsinkiin. Päätin mennä bussilla, sillä en jaksanut raahata kasseja juna- asemalle.
Suojatien yli kävellessäni toinen muovikassi repesi, mutta onneksi yksi arkienkeli pysähtyi auttamaan. Ja onneksi kannan aina rullallista kahvallisia muovikasseja mukanani, jos niitä sattuu tarvitsemaan.
Matkustin bussilla Helsinkiin, ja sieltä metrolla Miretelle.
Autoin Miretteä siivoamaan, sitten kävimme läheisessä LIDL- kaupassa palauttamassa monta kassillista tyhjiä pulloja ja tölkkejä. Ostimme sipsejä ja mehua jota tarjota bileissä.

Paikalle tuli Odessa, Suvicita, ja Eleclya, eikä ketään muuta. Lahjoitimme pois kassikaupalla tavaraa ja valitsimme mitä ottaisimme itsellemme. Oli kyllä mukavaa kun kiittelimme toisiamme, otimme kaveriselfieitä, söimme herkkuja, ja kävimme myöhemmin Mireten kotipihalla viemässä roskat ja otimme yhteiskuvia.
Tarjolla oli Eleclyan leipomaa porkkanakakkua, neljää erilaista sipsilaatua, mehua, limsaa, suklaata, ja irtokarkkeja.

Odessa lähti aiemmin, me neljä lähdimme yhdessä Eleclyalle ”kehvelöimään” nyt kun hänen äitinsä ei ollut kotona.
Matkustimme metrolla keskustaan, sieltä junalla Vantaalle, sieltä Suvicita kyyditsi meidät autollansa Eleclyan kotiin.
Joimme kahvia, silittelimme Hipsua, söimme juustovoileipiä, muut pelasivat ristiseiskaa ja panttina oli Kinder- yllätysmunasta saatu hyrrä. Minä otin iltalääkkeeni tasan kello yhdeksältä. Eleclya puki päällensä yhden marjapuuron värisen tunikan, jonka hän oli saanut minulta. Olin ylpeä siitä kuinka hyvältä hän näytti.

Suvicita lähti autollaan kotiin ruokkimaan koiriaan, Eleclya lähti käyttämään Hipsua iltapissalla ja minä ja Mirette matkustimme bussilla kotiin. Mirette tuli yökylään luokseni.

Perillä kotona pesin koneellisen pyykkiä ja ripustin ne. En jaksanut peseytyä, mutta jaksoin rasvata kroppani Aqualan Plus- voiteella. Olen ottanut tavakseni rasvata ihoni aamuin illoin, ettei se perkele kutise aamusta iltaan.
Oikea polveni tuli yllättäen kipeäksi.

Huomenna aion varmaan siivota koko päivän, en mene käymään vanhempieni luona sillä he palaavat lomamatkaltaan vasta myöhään yöllä.
Illalla menemme käymään Mireten kotona. Viemme ylijääneet vaatteet, kengät, CD- levyt, kirjat, ja muut lähimpään UFF- tai Fida- kierrätyslaatikkoon, ja sitten lähden omaan kotiini.
Jos olen kotona ennen kello kahdeksaa illalla, voisin käydä kuntosalilla ja kävellä tunnin verran reipasta hölkkää juoksumatolla. Aion käydä myös maanantai- iltana tekemässä saman, tiistai- iltana menen kuntosalipuolelle, keskiviikkona taas juoksumatolle, torstai- iltana uimahallille, perjantai- iltana hölkkäämään, lauantai- iltana kuntosalille, ja sunnuntai- iltana taas hölkkäämään.

Mitäs tässä, Ritari Ässä

Keskiviikko oli poikkeuksellinen päivä; keskiviikko, jolloin saan sosiaalitoimen välitystililtä viikkorahat, ja 22. päivä, jolloin saan KELAsta takuueläkkeet. Yhteensä 215 euroa, eihän se varsinaisesti mikään lottopotti ole mutta kyllähän se silti virkistää.
Ajattelin mennä verikokeisiin, olin juuri sopivasti paastonnut kaksitoista sitä ennen. Valitettavasti edelläni oli peräti viisikymmentä asiakasta, joten päätin mennä sinne joskus toiste.
Kävin pankissa nostamassa rahat, eikä edelläni ollut kuin yksi asiakas.
Tällä kertaa en tuhlannut rahojani turhiin humputuksiin, vaan hain korjatut vaatteet ompelimosta, ostin apteekista kaksi pakettia Ketipinor- lääkettä ja tuubin Bemetson- ihottumavoidetta, ja humputtelin sen verran että ostin uudet pyjamahousut, harmaat joissa on sateenkaarien ja pandakarhujen kuvia.
Vein pari laskua sosiaalitoimistoon, palautin pinon kirjoja ja DVD- levyjä kirjastoon, ja ostin Suomalaisesta Kirjakaupasta kymmenen taikamustekynää; kaksi pinkkiä, kaksi violettia, kaksi vihreää, kaksi sinistä, ja kaksi vaaleansinistä. Olin saanut tämän vuoden bonuskupongin.
Myöhemmin päivällä menin parhaan kaverini Mireten kanssa leffaan, menimme Kinopalatsiin katsomaan uuden Disney- Pixarin leffan Vaiana, suomeksi dubattu 2D- versio.
Arvostin elokuvassa sitä että prinsessa on vihdoinkin rotuvähemmistöä, ja kaiken huipuksi omatoiminen sankari joka ei tarvitse prinssiä pelastamaan itsensä.
Elokuvan jälkeen menimme minulle yöksi.

Torstai oli omistettu kokonaan Reaktorille, lasten ja nuorten ja lapsenmielisten talvilomatapahtumalle. Menimme sinne Mireten kanssa, tapasimme yhteisen ystävämme Aurelian.
Meillä oli mahdottoman hauskaa. Mirette osallistui DIY- pajoihin joissa muun muassa sai tehdä omia pinssejä, ja maalata NuTa- tiloihin tulevia biljardipöytiä ja hyllykköjä.
Kävimme hakemassa tavaramme kotoani, ja menimme Mireten kotiin nukkumaan.

Perjantaiaamuna Mireten sossutyöntekijä Minski tuli käymään. Kun olin nukkunut univelat pois, tiskasin Mireten astiat.
Mirette meni taas päiväksi Reaktoriin, minä menin omaan kotiini.
Vaihdoin pyyhkeet ja otin lakanat pois sängystä, pesin kyseiset liinavaatteet pesukoneessa.
Vein sijauspatjani, peittoni, ja tyynyni parvekkeelle tuulettumaan, hain sohvasänkyyn kuuluvan patjan, peitot ja tyynyt parvekkeelta, imuroin kyseisen patjan ja sängyn ja pahimmat roskat lattialta, pesin kolme koneellista pyykkiä, vein roskat, ja kun HoivaOnni- työntekijäni tuli käymään, tiskasin likaiset astiat ja silitin pestyt pyykit.
Kävin äitini luona, hän antoi minulle 20 euroa. Join hänen kanssaan iltapäiväkahvit.
Kävin supermarketissa ostamassa hieman taloustuotteita. Ostin Heidille syntymäpäiväkortin.
Illalla minä ja Mirette kävimme Riikalla, hänellä oli kotibileet. Paikalla oli myös Lauski, Viltsu, ja Ape. Meillä olisi ollut huomattavasti hauskempaa jos paikalla ei olisi ollut miehiä; Viltsu ja Ape ovat ihan kivoja mutta siellä oli paikalla kaksi miestä jotka käyttäytyivät omituisesti. Päätin lähteä vartin päästä kotiin, Riikka lupasi saattaa Mireten luokseni kun hän lähtee.
Kävin supermarketissa ostamassa kanisterin hienopesuainetta. Pesin toppatakkini sillä kun olin palannut kotiin, ja vein sen alakerran kuivaushuoneeseen.
Otin iltalääkkeet, harjasin hampaat (tai siis ensin harjasin hammasvälit, sitten hampaat, sitten puhdistin kieleni erityisellä kielenkaapimella, ja sitten käytin suuvettä), kävin suihkussa, laitoin Bemetson- reseptivoidetta ranteisiini ja muihin paikkoihin missä oli ihottumaa.

Ja siitä pääsemmekin tähän päivään.
Näin unta jossa olin Forssassa valtavassa roomalaistyylisessä kirjastossa, jossa luin The Ramones- aiheisia kirjoja.
Noustuani aamulla kello olikin vasta kymmenen, vaikka olin luullut sen olevan, no, sen verran että olimme myöhästyneet Heidin synttäripippaloista.
Huomasin että Mirette oli palannut ehjänä kotiin, ja kattolamppu oli ollut koko yön päällä. Minua lähinnä vain nauratti kun ajattelin miten hyvin saimme nukutuksi, vaikka keinovalo oli tillottanut koko yön.
Otin aamulääkkeet, harjasin hampaani, lätkin voidetta ihottumaani, puin uudet pyjamahousut päälle.
Vein viimeksi käytetyn päiväkirjani kellarikomerooni, ja hain sieltä uuden. Hain samalla talvitakkini ja liinavaatteet kuivaushuoneesta. Kotiin palattuani pyyhin keittiön tasot puhtaiksi.
Myöhemmin päivällä minä ja Mirette lähdimme Heidille. Ensin kävimme lähimmässä supermarketissa ostamassa sipsejä ja kevytkokista Heidille, ja laskiaispullia mantelimassalla meille jaettavaksi.
Matkustimme junalla lähemmäs Suvicitan kotia, tapasimme Eleclyan ja Odessan juna- asemalle josta Suvicita haki meidät autollaan ja kyyditsi meidät Heidille. Paikalla oli myös Jari, Heidin aviomies, ja yhteinen ystävämme Ansku, ja Suski saapui myöhemmin.
Meillä oli mukavaa, mutta minua alkoi väsyttämään kun kaikki puhuivat kovalla äänellä toistensa ylitse, ja pari juhlavierasta alkoi tiuskimaan toisilleen.
Illemmalla Suvicita kyyditsi meidät kaikki Vantaalle. Minä ja Mirette matkustimme bussilla lähimmälle juna- asemalle, sieltä matkustimme junalla kotiin.
Perillä kotonani otin iltalääkkeet ja peseydyin. Sen ohella vein biojätepussin kierrätykseen, ja laitoin talvitakkini parvekkeelle yöksi jotta se tuulettuisi. Nämä ovat siis jokailtaiset rutiinit.
Huomenna menen käymään vanhempieni luona, sitten menen kuntosalille. Sitten varmaan siivoan loppuun asti; enää pitää puleerata kylpyhuone, viedä kartonki-, paperi-, ja metallijätteet kierrätykseen, pyyhkiä kirjoituspöytä, imuroida ja mopata joka neliösentti lattiasta. Eiköhän siinä ollut kaikki.

Mummolasta, morjens!

Valvoin koko edellisen yön maaten pitkää piustaa sängyssä, ja pelaten Pokémonia netissä. Sain repertuaariini Zapdoksen, Lickitungin, sekä Kabuton.
Nousin aamusella kuuden aikaan, kävin suihkussa, pukeuduin nätisti ja pesin koneellisen pyykkiä.
Kirjauduin nettipankkiin tarkistaakseni varallisuuteni, ja tilasin Matkahuollosta kaksi nettitarjouslippua, menolipun ja paluulipun. Yhteensä ne maksoivat 26 euroa ja 50 senttiä, eli saman verran kuin normaalihintainen yhdensuunnan lippu.
Lähdin heti aamusella seitsemän aikaan käymään paikallisessa supermarketissa. Ostin lahjan Zoyalle, itselleni paketin hologrammitarroja, ja neljä ystävänpäiväkorttia.

Myöhemmin päivällä kävin apteekissa, minulle kerrottiin että maksusitoumus on saapunut sinne ja kaikki paprut ovat kunnossa joten sain hankittua Solian- antipsykoosilääkkeen. Jaoin dosettini saman tien ja otin aamulääkkeeni, ja tunsin oloni paranevan saman tien.
Ihme kyllä, näinä kolmena päivänä kun olen ollut ilman Solian- lääkettä, en ole saanut pahoja oireita. Eilisiltana minua pyörrytti hiukan, ja minulla on ollut tavallista kuumottavampi olo, päätä on särkenyt, ja silmät tuntuvat turvonneilta. Onneksi sain lääkkeet ennen kuin olo kävi pahemmaksi.

Matkustin junalla idemmäs ja kävin pankissa nostamassa rahaa. Edelläni oli viisitoista vuoronumeroa, mutta onneksi ei kestänyt kauaa ennen kuin minun vuoroni tuli.

Perillä kotona Mirette oli jo palannut omilta menoiltaan. Hoitelin hieman kotitöitä, pakkailin loppuja tavaroita, ja kirjoitin ystävänpäiväkortteihin lähettäjän osoitteen, saajan osoitteen, tervehdyksen ja allekirjoituksen. Päätin kirjoittaa erimaalaisille saajille ”Hyvää ystävänpäivää!” eri kielillä.

Myöhemmin päivällä lähdimme molemmat ulos, matkustimme junalla Helsinkiin ja kävelimme Kampin linja- autoasemalle.

Matkustin linjuribussilla Kangasalalle. Matka tuntui menevän nopeasti, perillä oli jo hämärää.
Mummi otti minut avosylin vastaan, ja sanoi uutta lyhyttä tukkaani kivaksi.
Söimme iltapalaa ja joimme iltakahvit, sitten pelasin hiukan Pokémonia netissä. Pääsin Victory Roadille asti, kunnes piti mennä nukkumaan.

Huomenna aion käydä kävelyllä luonnonpuistossa, sitten menen varmaan käymään Kimmo Pyykön taidemuseossa. Voisin myös käydä kuntosalilla.

Laskiaispullaa

Kävin eilen ystäväni Mireten kanssa elokuvissa katsomassa suomeksi dubatun 2D- version elokuvasta Sing. Seuraavaksi menemme katsomaan elokuvan Vaiana, aion myös mennä katsomaan elokuvan Onneli ja Anneli & Salaperäinen muukalainen.

Näin edellisenä yönä unta elokuvasta Mad Max 3: Ukkosmyrsky. Seuraavassa unessa olin vanhempieni kotirapussa, joka oli remontoitu oudon näköiseksi.
Parhaassa unessa soitin kitaraa ja lauloin mukana. Haluaisin oppia soittamaan akustista kitaraa, ja olen myös harkinnut alkavani käymään laulutunneilla. Ainoa asia mikä minua estää on rahattomuuteni.

Noustuani hoidin kaikki pakolliset aamutoimet joista en jaksa kirjoittaa joka ainoan entryn alussa. Sitten käynnistin läppärini, kirjauduin nettipankkiin, ja maksoin tämän kuun kuntosalimaksun ja Spotify Premium- palvelun.

Matkustin junalla idemmäs ja kävin pankissa nostamassa rahaa sen verran, että Netflix- palvelun maksuun jäi myös rahaa.
Olen huomannut että pankeissa käy aika vähän minun ikäisiäni ihmisiä, olen varmaankin yksi niitä harvoja jotka käyttävät vielä käteistä ja nostavat sen pankeista.
Käytän käteistä siksi että silloin minun on helpompi nähdä paljonko rahaa minulla on käytettävissä, ja nostan ne pankista koska minulla ei ole varaa maksaa palvelumaksuja pankkiautomaatin käytöstä.

Matkustin junalla takaisin kotikaupunkiin ja kävin suosikkiompelimossani hakemassa vaatteeni, jotka vein sinne viime viikolla; raidallinen Marimekko- yöpaita jonka kainaloissa oli reikiä, kesämekko josta oli irronnut nappi, ja pitkähihainen pusero jonka ranteen saumat olivat purkautuneet.

Kävin paikallisessa supermarketissa, aikomuksenani ostaa viikon ruuat, mutta valitettavasti kauppaa oltiin remontoimassa (tai tarkemmin sanottuna hyllyjärjestystä sotkettiin asiakkaiden trollaamikseksi) enkä löytänyt Balanssi- aterioita ja -keittoja mistään.

Palasin allapäin kotiin, laitoin tavarat paikoilleen, ja sitten menin tapaamaan diakonia, jonka kanssa olin sopinut tapaamisen tälle päivälle.

Matkustin junalla diakoniatoimistolle. Juttelin hänen kanssaan viimeaikaisista asioista, hän suhtautui minuun ystävällisesti ja ymmärtäväisesti, niin kuin aina ennenkin. Tapaamisen päätteeksi hän antoi minulle 30 euron lahjakortin K- konsernin kauppoihin.

Menin hyvillä mielin paikalliseen K- Markettiin. Huomasin että Balanssi- aterioita oli jäljellä vain viisi, eikä Balanssin tomaatti- linssikeittoja ollut jäljellä ainuttakaan. Ostin siis viisi ateriaa, viisi tomaatti- vuohenjuustokeittoa, ja kolme isoa pänikällistä laktoositonta maitoa. Maksoin puolet käteisellä ja puolet lahjakortilla.

Matkustin junalla takaisin kotikulmille, laitoin tavarat paikoilleen, lämmitin yhden Balanssi- aterioista, ja puuhastelin omiani, kunnes Mirette palasi kotiin.

Lähdin käymään ulkona taas yhden kerran, ihan vain siksi että halusin käydä tuulettumassa etten vallan kangistuisi.
Jävin kirjastossa palauttamassa yhden kirjan ja varaamassa pari kirjaa, Anja Kaurasen Syysprinssi ja Rosa Liksomin Väliaikainen. Aion ottaa molemmat kirjat mukaan mummolan matkalle, jonne siis lähden ensi viikon keskiviikkona.

Kävin supermarketissa ostamassa pari pulloa Frezza Moccaa, sekä neljä laskiaispullaa mantelimassalla. Ostin myös ruokaa Miretelle.

Kotiin palattuani olin saattanut itseni kaikilla nauttimillani herkuilla siihen kuntoon, että istuin vessassa, yhteenlaskettuna aikana puoli tuntia, evakuoimassa suolistoani.
Siitä tulikin mieleeni, että sain tuossa viime viikolla varattua ajan suolihuuhteluun yhteen helsinkiläiseen kylpylään. Aion pitää uudenvuodenlupaukseni siitä että pidän parempaa huolta terveydestäni.
Alun perin halusin varata ajan yhteen keskustassa sijaitsevaan kauneussalonkiin, mutta kyseisen salongin omistaja on haluamani aikana lomalla, joten hän suositteli kollegaansa. Olen menossa sinne maaliskuussa.

Huomenna menen käymään yhdessä helsinkiläisessä mielenterveyskuntoutujien hengailupaikassa, sitten menen Tyttöjen Talolle.

Myöhäistä joulua!

Näin edellisenä yönä unta jossa olin tiedekeskus Heurekassa, ja sitten Helsingin pitäjän kirkon hautausmaalla, eli siis tutuissa maisemissa Tikkurilan suunnassa.

Heräsin siihen että Mirette katsoi YouTubelta Gordon Ramsayn kokkiohjelmaa, hetken luulin että kovaääniset repliikit kantautuivat unistani.

Nousin, otin aamulääkkeeni, rasvasin kasvoni, pukeuduin, ja join kahvia.
Kävin kellarikomerossa viemässä täyteen kirjoitetun päiväkirjan säilytykseen, ja hain samalla paketin talouspaperia. Säilytän sekä uusia että vanhoja päiväkirjoja kellarikomerossani, samaten kuin ylimääräisiä talous- ja vessapaperipaketteja.
Imuroin näkyvän osan kotini lattiasta ja pyyhin tahrat keittiön tasoista.

Myöhemmin päivällä ystäväni Suvicita ja Eleclya saapuivat tunnin myöhässä; järjestin tänään kotonani pienimuotoiset lahjojenvaihtojuhlat, jossa annoin kolmelle lähimmälle ystävälleni myöhästyneet joululahjat, kun en siis viime jouluna kyennyt niitä hankkimaan.
Suvicita sai Juhla Mokka- kahvia, ja ayurvedistä sweet chili- luomuteetä. Eleclya sai kirjan Harry Potter ja kirottu lapsi, osa 1 ja 2. Mirette sai kaksi kaulakorua, yin yang- kaveririipuksen ja sellaisen hipsteripöllö- riipuksen. Hän tykkää grunge- symboleista ja hipsteripöllörekvisiitasta.

Joimme kahvia, söimme suklaakakkua, irtokarkkeja, tilli- kermaviilisipsejä, ja korvapuusteja. Pesin kolme koneellista pyykkiä, tiskasin suurimman osan astioistani, pyyhin keittiön tasot ja hellan puhtaiksi, ja jynssäsin vessanpöntön puhtaaksi.
Juttelimme, naureskelimme, piereskelimme, ja otimme valokuvia.
Illemmalla Suvicita ja Eleclya lähtivät omiin koteihinsa.

Minä otin kaikista kaulariipuksistani ketjut pois ja laitoin ne metallinkierrätykseen, tietenkin säilyttäen kaikki riipukset. En tykkää metalliketjuista sillä ne sotkeentuvat aina toisiinsa, on parempi ratkaisu käyttää ohutta punosnauhaa johon pujottaa se kaulariipus mitä aina käyttääkään.

Kun olimme saaneet hengityksemme tasaantumaan, lähdimme yhdessä Mireten kanssa illan viimeisille ostoksille; kävimme lähimmän kauppakeskuksen tavaratalossa ostamassa ison tölkin maitoa, kaksi mansikkamaidon makuista pillijuomaa, ja purkillisen tomaatti- leipäjuustokeittoa.
Sen jälkeen kävimme apteekissa, Mirette osti paketin särkylääkkeitä ja minä kävin reseptipuolella viemässä asianmukaiset paperit jotta saisin erityislupalääkerumban pyörimään. Liityin samalla apteekin kanta- asiakkaaksi, ja join oman mansikkamaitoni. Se oli hyvää, maistui oikealle puutarhamansikalle.

Kävimme vielä lähimmällä aukiolevalla Ärrällä ostamassa Miretelle Spotify Premium- lahjakortin, huomasin että siellä myytiin joulun jälkeen tarjouksessa olevia suklaakonvehteja ja piparminttukarkkitankoja, sekä My Little Pony: Ystävyyden Taikaa– mallisia pehmolelu- avaimenperiä. Jäljellä oli enää Twilight Sparkle ja Applejack.

Poistuttuamme Ärrältä kuulimme kun joku nainen huusi autosta ”Hei tule tänne, mulla on asiaa!” En tiedä ketä hän tarkoitti, mutta kiiruhdimme äkkiä pois. Olemme sen verran katufiksuja, ettemme lankea tuollaiseen.

Perillä kotonani laitoin purkkikeiton ja maitotölkin jääkaappiin, ja otin iltalääkkeeni.

Aina sydämessäni

Jos sitä nyt voisi reipastua myös tässä suomiblogin pitämisessä, nyt kun olen kerran alkanut kirjoittaa sitäkin. Minulla on jo suomiblogit Vuodatuksessa,, Blogaajassa, Tumblrissa, LiveJournalissa, ja Bloggerissa.
Kirjoitan parhaillaan tätä merkintää Microsoft Word- tiedostoon Always In My Heart- fontilla. Minusta on hauska kokeilla jotain koristeellista fonttia ihan vain sen visuaalisen miellyttävyyden vuoksi.

Parvekkeeni ovi on muuten korjattu, lukkoseppä kävi hoitelemassa sen.

Olen alkanut käymään kuntosalilla joka toinen päivä. En enää käytä juoksumattoa, mutta olen päättänyt käydä suihkussa aina paikan päällä, etten haise hielle koko loppupäivän.
Muutaman kuukauden päästä alan taas käymään uimahallilla, vaihtelevasti joka toinen päivä salilla ja toinen hallilla, niiden välissä pidän lepopäivän.

Team Fortress 2- sarjakuvasaagaan on vihdoinkin tullut päivitys, pitkällisen odotuksen jälkeen.

Parhaan kaverini Mireten sänky meni rikki, eikä hän voi nukkua toisessa sängyssään mikä on varattu yökylävieraille (eli siis se missä minä nukun aina hänen luona käydessään) sillä hänen selkänsä ei kestä sitä.
Tästä syystä avasin kotini ovet hänelle, hän yöpyy luonani niin pitkään kunnes hän saa parin viikon päästä uuden sängyn.
Tästä syystä olen voinut viime aikoina psyykkisesti paremmin; nyt kun minulla on jokapäiväistä seuraa niin ei ole aikaa riidellä harhojen kanssa, ja on myös mukavaa tehdä ihan arkisiakin toimia ystävän seurassa. Ruokakin maistuu paremmalta ystävän seurassa.
Koen silti aina iltaisin jonkinasteista apokalyptista angstia, mutta luulen että se johtuu verensokerista tai väsymystasosta. Yön yli nukuttuani oloni on kuitenkin parempi.

Tilasin eilen Etsy.com- nettikaupasta sellaisen 1990- luvun grunge- henkisen kaulakorun jossa on hologrammikuva silmästä. Olen pitänyt lupaukseni sen suhteen että tilaan jokaisena rahapäivänä ainakin yhden tuotteen Etsystä, Amazonista, tai muusta nettikaupasta.
Sen ohella kävimme Mireten kanssa kirpputorikierroksella, muun muassa Iso- Roban ja Fredan UFF- myymälöissä joissa on taas se viikkoalennus, kaikki vaatteet maksoivat maksimissaan vain euroa tsibale. Sen ohella kävimme myös Iso- Roban Fidassa. Ostin reissun aikana seuraavat vaatteet:
Musta Dirndl- mekko, jossa on ohuet olkaimet ja edessä ylhäältä alahelmaan kulkeva napitus.
Auringonkukankeltainen akryylivillatakki.
1980- lukulainen villatakki, sellainen missä on violetteja, valkoisia, ja pinkkejä raitoja joissa kuvia teddykarhuista, ruseteista, sydämistä ja ruusuista.
Pitkähelmainen villapaita, jossa on kerroksittainen maisemakuva; taivas, taivaanranta, kaislikko, lampi jossa jono sorsia, maa… Se on juuri sopivan kokoinen tunikaksi.
Retro- henkinen nilkkapituinen esiliina, ruskea jossa valtavia oransseja ja valkoisia kukkakuvioita. Aion teettää siitä hameen ompelimossa.
Pitkähihainen nilkkapituinen viininpunainen ihonmyötäinen mekko, jossa rinnustassa paljettikangasta
Vihreä puuvillainen Nanso- tunika, jossa vihreävalkoisia kuvia jotka esittävät kahta identtistä pikkutyttöä pitelemässä toisiaan kädestä
Pinkki- oranssiraidallinen pitkähihainen pusero
Vaaleansininen pitkähelmainen kesämekko, jossa sinisiä ruiskukkakuvioita.
Ostin myös peltipurkin, joka kuuluu samaan tuotesarjaan kuin yksi päiväkirja ja seinäkalenteri jotka minulla joskus olivat.

Kotiini palattuamme nautimme illalliseksi mozzarellatikkuja ja ranskanperunoita. Pesin kaksi koneellista pyykkiä, uudet vaatteeni mukaan lukien.

Nukkuessani näin unta jossa olin Kuortin kartanossa, se on sellainen lomakohde jonka omistaa HYKS. Se on erityisesti tarkoitettu syöpäsairaille lapsille ja heidän perheilleen, minulla itselläni oli leukemia lapsena. Kävin siellä monta kertaa 18- vuotiaaksi asti.

Noustuani aamulla kello yhdentoista aikaan otin aamulääkkeeni, tyhjensin kuukautiskuppini, ja pukeuduin eilen ostamaani vihreä- valkoiseen tunikaan, sitten menin takaisin petiin ja nukuin kello puoli kolmeen asti iltapäivällä. Siinä vaiheessa oli pakko nousta ylös, napata päiväkirja messiin ja lähteä käymään Helsingissä.

Ulkona oli kylmää, taivas oli pilvessä, satoi lumijyväsiä. Matkustin junalla Helsinkiin ja käppäilin siihen psykiatristen potilaiden ajanviettokeskukseen missä käyn aina torstaisin.

Juttelin Mellan, Ilonan, ja Kennyn kanssa, join kahvia, juttelin puhelimessa ystävieni kanssa. Myöhemmin päivällä kun kyseinen huone jossa istuin laitettiin kiinni, siirryin kahvilan puolelle. Söin kaksi ihanaa korvapuustia ja join kupin kaakaota.

Kävelin lumipyryn halki metroasemalle ja matkustin keskustaan. Kävin Cybershopissa ostamassa uudet kuulokkeet, vihreä- pinkit Hello Kitty- malliset nappikuulokkeet. Sain hieman yli euron alennusta, sillä minulla oli hiukan pluspisteitä kanta- asiakaskortillani.

Matkustin junalla kotiin. Siivosin hieman, leikkasin kynteni, join sitruunateetä, aloin neulomaan uutta täkkitilkkua, kirjoitin päiväkirjaa ja enkkublogia, ja katsoin DVD:ltä Pokka pitää. Olen syttynyt kymmenen vuotta omistamaani DVD- kokoelmaan uudestaan, kun huomasin että siinä on englanninkieliset tekstitykset.

Huomenna on perjantai, se tarkoittaa sitä että heti aamulla pitää alkaa siivoamaan; otan roskapussit pois roskakoreista ja laitan niihin uudet pussit; otan lakanat pois sängystä ja vaihdan pyyhkeet ja pesen ne pyykkikoneessa; laitan peittoni, tyynyni, ja sijauspatjani parvekkeelle tuulettumaan, ja putsaan vessanpöntön.
Hoivaonni- työntekijäni tulee käymään puoli kahdelta iltapäivällä, visiitin aikana aion tiskata astiat ja silittää pyykit.
Lähtiessäni samalla ovenavauksella aion viedä roskat, sitten menen psykiatrian klinikalle hakemaan yhden paperisen lääkereseptin ja erityisluvan sitä varten. Sitten pitää mennä sosiaalitoimistoon hoitamaan paperisota; tulostaa tiliotteet, ottaa kopio reseptistä ja erityisluvasta, laatia toimeentulotukihakemus, ja sitten vain toivotaan että sosiaalityöntekijä on saanut aamukahvinsa jotta hän olisi tarpeeksi laupea myöntääkseen maksusitoomuksen kyseiseen lääkkeeseen. Kolmen kuukauden satsi lääkkeitä maksaa noin 650 euroa, ja siihen minulla ei ole varaa.

Sen jälkeen menen käymään äitini luona, juon hänen kanssaan kahvia. Sitten menen kuntosalille, olen päättänyt etten enää käytä juoksumattoa, ja että jatkossa käyn suihkussa heti urheiltuani.

Kotiin palattuani aion siivota loppupäivän.

En ole tässä vähään aikaan viitsinyt päivittää, sillä olen suurimman osan ajasta nukkunut tai potenut jouluangstia ja identiteettikriisiä. En tiedä olenko sittenkin katkera ja kyyninen nihilisti, vai iloinen ja onnellinen pikku tonttutyttö? Haluaisin olla viimeksi mainittu, vaikka taidan olla enemmän edellä mainittu.

Vaikka olenkin boheemi, olen iloinen etten ole riippuvainen huumeista, alkoholista, tai tupakasta.

 

Keskiviikkoiltana olin ottanut iltalääkkeeni ja neljä rauhoittavaa, enkä siltikään saanut unta. Harhailin pitkin kotiani ja pengoin kaappejani etsiessäni tavaroita joita lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.

 

Torstaiaamuna olin niin aikaisin hereillä, että menin käymään terveyskeskuksessa varaamassa ajan terveystarkastukseen muutamasta hyvästä syystä; Miksi ihoni kutisee ja punoittaa? Miksi vatsani menee helposti sekaisin? Voinko saada sitä ihonkutinan vastaista voidetta reseptille? Onko minulla minkäänlaisia allergioita? Miksi nenäni vuotaa joka päivä? Onko minun mahdollista päästä lääketieteen avulla eroon Frezza Mocca- jääkahviriippuvuudestani?

Sen ohella aion käydä vuosittaisessa terveystarkastuksessa tarkistuttamassa silmät, korvat, nenän, suun, hapenottokyvyn, ja verenkuvan.

Samana päivänä kävin Helmi- talolla joulupuurojuhlassa, siellä oli ihan mukavaa. Sen jälkeen kävin Forumissa ihkuttamassa vaatekauppoja ja olin heittää kärrynpyöriä silkasta ilosta kun huomasin että kaupoissa on alennusmyynti, ja aika moni suosikkivaatteeni oli tarjouksessa. Päätin että ensi viikolla kun saan takuueläkkeeni, ostan Hennes & Mauritzista, Monkista, ja Gina Tricotista kaikki ihkuttamani vaatteet.

 

Perjantaiaamuna heräsin outoon psykoosinomaiseen tunteeseen, jossa kuulin outoja hälyääniä ja näin väräjäviä kuvia. Nousin sängystä, otin aamulääkkeet, ja kävin takaisin pitkäkseni.

HoivaOnni- työntekijäni tuli käymään, hänen lähdettyään kävin takaisin pitkäkseni ja nukuin iltaan asti, kun tuli aika ottaa aamulääkkeet ja mennä takaisin nukkumaan.

 

Lauantaina podin angstia suurimman osan aamupäivästä. Myöhemmin päivällä ystäväni Lauski tuli käymään, hän toi hedelmäkarkkeja ja vaahtokarkkeja.

Seuraavaksi saapui Mirette, sitten Odessa. Lauski joutui lähtemään, sillä hänellä oli vielä joululahjaostoksia tekemättä.

 

Eleclya ja Suvicita saapuivat myöhemmin, he toivat kassikaupalla ruokaa; kahvijauhetta, maitoa, marenkeja, sipsejä, karkkeja, piparkakkuja, mokkapaloja, pitsapasteijoita; ja vanhoja vaatteita. Minä sain esiliinan ja kaksi mekkoa.

 

Söimme ja joimme napamme täyteen, kuuntelimme musiikkia, juttelimme, piereskelimme, nauroimme, lauloimme, otimme valokuvia.

 

Kello kahdeksan aikaan otin iltalääkkeeni ja kävin suihkussa.

 

Mirette, Suvicita, ja Eleclya jäivät yöksi, Suvicita ja Eleclya lähtivät käymään karaokebaarissa ja minä ja Mirette surffailimme netissä omilla läppäreillämme.

 

Huomenna aloitan jokavuotisen joulusiivouksen; käyn läpi kaapit ja laatikot, ja jokaisen sauman ja nurkkauksen.

Nukuin perjantain ja lauantain välisen yön sohvasängylläni, joka normaalisti on vieraiden käytössä. Tämä siksi, että peittoni, tyynyni, ja sijauspatjani olivat parvekkeella tuulettumassa niin kuin joka viikonloppu. Toivoin että kirpeä pakkasilma raikastaisi ne, ja tappaisi pölypunkit jos niitä siis sattuisi vuodevaatteissa olemaan.

 

Heräillessäni keskipäivän aikaan jouduin nousemaan vähän väliä katsoakseni kelloa, etten nukkuisi pommiin. Olin menossa Suvicitan luokse Mireten ja Eleclyan kanssa, ennen kuin menisimme Heidin pikkujoulujuhliin.

 

Noustuani otin aamulääkkeet, peseydyin, pukeuduin The Ramones- fanipaitaan ja jouluisiin legginseihin. Nautin aamiaisen ja kävin kauppakeskuksessa palauttamassa pulloja, tapasin Lauskin ja Viltsun samalla.

 

Matkustin junalla lähemmäs Suvicitan kotia, tapasin juna- asemalla Mireten ja Eleclyan.

Suvicita poimi meidät kyytiinsä, menimme käymään hänen kotonaan.

Söimme juuresmuussia, suklaavanukasta, ja suolakeksejä, joimme kaakaota ja kahvia.

 

Kun lähdimme Heidin bileisiin, sattui niin ikävästi että Suvicitan saksanpaimenkoira Jofa puri Miretteä kyynärpäästä niin että siihen jäi haava. Laitoin siihen laastarin, ja lohdutimme Miretteä sanomalla että huomenna veisin hänet ensiapuun paikattavaksi ja hankkimaan jäykkäkouristusrokotuksen, ja että kohta olisi tiedossa juhlat jossa on herkkuja ja ystäviä.

 

Perillä Heidin luona Mirette piristyi. Söimme ja joimme paljon herkkuja, otimme valokuvia, kuuntelimme hevimetalli- versioita suomalaisista joululauluista, naureskelimme ja juttelimme.

 

Myöhemmin päivällä Suvicita kyyditsi Eleclyan kotiinsa, ja minut ja Mireten omaan kotiini, Mirette jäi siis yökylään.

 

Seuraavana aamuna oli aikainen herätys. Peseydyin ja pukeuduin ja nautin aamiaisen, sitten lähdimme yhdessä bussilla Haartmaniin päivystykseen, jossa Miretelle annettiin rokotus ja paikattiin hänen haavansa.

 

Palasin kotiin ja huomasin kuukautisteni alkaneen.

Myöhemmin päivällä lähdin tapaamaan ystävääni Riikkaa, en ollut ehtinyt eilispäivänä hänen pikkujouluihinsa joten tänään menin ihan muuten vaan käynnille.

Ihastuin hänen upeaan kaksikerroksiseen pientaloonsa, ja siihen että hänellä oli valtavasti kaikenlaisia herkkuja tarjolla. Hänellä oli myös suloinen pieni koira.

Katselimme hieman televisiota, sitten kun X- Factor alkoi, lähdin käymään Mireten kotona sillä hän oli unohtanut hieman omia tavaroitaan minulle.

 

Matkustin junalla Helsinkiin ja sieltä metrolla Mireten kotikulmille.

Jäin hänelle yöksi. Söimme margarita- pitsaa ja Ben & Jerryn jäätelöä jossa on suklaahippukeksitaikinan palasia.

 

Nukuin yllättävän hyvin Mireten vierassängyllä, minua ei paleltanut eikä ollut levoton olo.

Näin hauskoja fandom- aiheisia unia, nousin vasta kello yhden aikaan iltapäivällä.

Mireten sosiaaliohjaaja tuli käymään ja auttamaan siivoamisessa. Kättelin häntä ja esittelin itseni hänelle, hän oli mukava nuori nainen ja hyvin ystävällinen minua kohtaan.

 

Lähdettyäni kävin Helmessä, join kahvia ja praatailin muiden kanssa, sitten palasin junalla kotiin.

Huomasin että olin unohtanut keittokomeron ikkunan auki, olihan se ihan jees että ilma oli raikastunut. Olin myös jättänyt vierassängyn peitot, tyynyt, ja sijauspatjan parvekkeelle tuulettumaan, hain ne sieltä ja puistelin peitot ja tyynyt ja imuroin patjan ja sohvan.

 

Jaksoin käydä saman päivän aikana kuntosalilla. En tosin jaksanut kävellä juoksumatolla kuin viisitoista minuuttia, mutta jaksoin käyttää pohjelihaslaitetta jota en ole ennen huomannut. En viipynyt salilla kuin ehkä puoli tuntia, mutta parempi sekin kuin ei mitään.

 

Tiistaina nukuin kello puoli kolmeen iltapäivällä, noustuani pukeuduin ja heitin aamulääkkeet hetulaan, sitten lähdin käymään nuorten aikuisten ryhmässä Myöhätuulessa.

 

Matkustin paikan päälle bussilla. Paikan päällä sain tietää että Irina ja Kim olivat lopettaneet, ja uudet ohjaajat Riikka ja Pia (siis eivät Myyrmäessä asuvat kaverini, vaan saman nimiset ohjaajat) olivat juuri aloittaneet työharjoittelunsa. He vaikuttivat kivoilta.

 

Join niin paljon kahvia ja kaakaota että mahassa alkoi pyörimään. Tämän päivän ryhmän aihe oli tähtitorttujen leipominen, olin yllättynyt kuinka taidokkaasti osasin leipaista omat torttuni. Sain viedä ne kotiin, tosin söin ne matkan aikana.

 

Matkustin bussilla Helsinkiin. Kävin yhdessä vintage- vaatteita myyvistä UFF- myymälöistä bongailemassa uusia vaatteita jotka voisin ostaa ensi viikon rahoilla, ja onneksi löysin niitä; oranssi- ruskea- mustavalkoinen esiliina, josta saisi helposti työstettyä hameen. Punainen minimekko jossa on ohuita valkoisia ristiin rastiin- raitoja, ja tilavat taskut. Tummansininen pitkähelmainen lyhythihainen mekko jossa on pienenpieniä valkoisia kukkakuvioita ja pinkit tereet. Musta tirolilaismekko, jossa on puiset napit. Ajattelin hankkia myös farkkukankaisen minimekon johon voisi piirtää mustalla kangastussilla.

 

Kävin myös parin kadunvälin päässä sijaitsevassa toisessa vintage- vaatteita myyvässä UFF- myymälässä, mutta sieltä ei löytynyt mitään minua kiinnostavaa.

 

Palasin junalla kotiin, hyvillä mielin siitä että huomenna olisi rahapäivä. Kävin illan tullen suihkussa, pesin siilitukkani shampoolla ja käytin sitä apteekista ostamaani vartalovoidetta jonka pitäisi auttaa kutinaan. Ajattelin pyytää lääkäriäni kirjoittamaan sen reseptille.

 

Heti aamulla herättyäni tarkistin nettipankin kautta tilini saldon. Rahaa siellä oli, selvähän se. Lähdin saman tien käymään pankissa Helsingissä asti.

 

Nyt kun minun pitää venyttää penniä pituus- ja leveyssuunnassa, olen päättänyt lakata käyttämästä Visa Electron- korttiani sillä kyseinen pankki veloittaa vallan mahdottomia summia automaatilla asioinnista, käteisnostoista ja saldokyselyistä.

Hyvä puoli siinä on se, että tulee lähdettyä kotia pidemmälle, saan inhimillistä kontaktia, ja säästän rahaa.

 

Matkustin junalla takaisin kotiin ja ostin kauppakeskuksen tavaratalosta viisi Kleenex- nenäliinapakettia. Vaikka ne eivät ole kotimainen tuote, ne tulevat sellaisessa kompaktissa paketissa, samalla tavalla kuin käsipyyhkeet; kun yhden repäisee irti, toinen on valmiina.

Ostin myös kolme pakettia Vuokkoset- pikkuhousunsuojia, jotka ovat sentään suomalainen tuote ja myös hyvin laadukas sellainen.

 

Ostin myös kirjakaupasta onnittelukortit jokaiselle ystävälle, jolla on synttärit ja nimipäivät tässä kuussa. Ostin myös kaksi rullaa lahjapaperia, sellaista kullanväristä jossa on kiiltäviä tähtiä.

 

Ostin myös uuden lakanan Pelastusarmeijan kirpputorilta, ja halvat lapaset Tokmannilta.

 

Kotiin palattuani olin hieman kiukkuinen, mutta sain purettua sen siivoamiseen.

Postiluukku kolahti, sain joulun ensimmäisen joulukortin yhdeltä suomalaiselta LiveJournal- ystävältä, ja ilmoituksen siitä että olin saanut paketin! Tiesin heti että se olisi ystävältäni Zoyalta.

 

Heti kun kello tuli neljä iltapäivällä, menin postiin hakemaan paketin. Se oli tosiaan kyseiseltä ystävältä, ja siinä oli seuraavat tuotteet:

Pieni kiivilintu- pehmolelu

Värityskirja jonka aiheena on Uusi- Seelanti

Neljä pientä pussillista Nescafe- jauhetta

Reilun Kaupan suklaalevy

Kaksi Organik Orangutan- palasaippuaa

Vaaleanpunainen hiusharja jossa on mukana pieni kompakti peili ja kuva yksisarvisesta

Kolme paria nilkkasukkia

Kiinalaista lohikäärmettä esittävä hopeoitu kaulariipus

Pinkkiä kissaa esittävä kuulakärkikynä

Kaksi pinssiä, Hello Pirate Kitty ja Harambe: Never Forget

Hello Kitty- kaulakoru, rannekoru, ja sormus

Oransseja kuminauhoja joista voi tehdä pienen avaimenperän neulomismenetelmällä

Kaksi punavihreää mansikkaa esittävää nappikorvakorua

Irvikissaa tuolin päällä esittävä hopeoitu kaulariipus

Niin ja onnittelukortti, hyvää syntymäpäivää, hyvää joulua ja uutta vuotta.

 

Olin suorastaan yllättynyt lahjojen määrästä, ja olin hyvin ilahtunut ja kiitollinen.

Valitettavasti hyvä tuuleni ei kestänyt koko loppupäivää; olin tietoinen siitä että kaikki rahat olivat menneet, eikä lisää tulisi ennen ensi viikkoa. Lauantaina olisi minun ja parhaan ystäväni Suvicitan yhteiset synttärijuhlat ja pikkujoulut jonne tulisi ystäviä, miten ikinä saisin hankittua heille syötävää ja juotavaa ja joululahjat kasvojani menettämättä?

Itkin itseni uneen, päästyäni pahimman hyöyn yli päätin mennä ruokakauppaan ostamaan suklaakonvehteja. Perillä kotona söin ne ja päätin että kyllä tästä yli päästään.

 

Torstaina menisin varmaan Helmeen, ottaen huomioon että Lappari on kiinni joulunpyhiksi. Voisin myös käydä Kiasmassa ja Tennispalatsin taidemuseossa.

Olin laittanut herätyskelloni soimaan kello puoli kymmeneltä aamulla. Heräsin joskus kello puoli kuudelta nähtyäni unta jossa yritin fillaroida Vihdintietä pitkin Rautalammille, ohjaten fillariani jaloillani ja polkien käsilläni.

Nousin käydäkseni pissalla, kirjoitin hieman blogipohjaa ja sitten menin takaisin nukkumaan.

 

Harmitti joutua nousemaan kun kello soi, minulla oli kiehtovat unet kesken.

Otin aamulääkkeet ja pukeuduin. Kävimme Mireten kanssa Myyrmannin Citymarketissa ostamassa uuden Anna- lehden johon meitä kahta on haastateltu Tyttöjen Talosta kertovaan artikkeliin, ostimme myös jotain juotavaksi kelpaavaa, minulle jääkahvia ja Miretelle jääteetä.

 

Matkustimme bussilla Eleclyan kotikulmille, myöhemmin päivällä Suvicita saapui myös. Oli juuri sopivasti lämpöä ja auringonpaistetta.

 

Kävimme paikallisessa elokuvateatterissa katsomassa elokuvan Ihmeotukset ja niiden olinpaikat. Elokuva oli taidokkaasti toteutettu, ajatuksia ja tunteita herättävä.

Leffan päätyttyä oli jo pimeä. Kävimme muutamassa kaupassa, sitten menimme Eleclyan kotiin.

Söimme pinaattilettuja raejuustolla ja kahdella eri hillolla, epätavallisen hyvänmakuista paahtoleipää, joimme kaakaota ja kahvia, luimme Aku Ankkaa.

Suvicita oli tuonut kassillisen vanhoja kirjojaan, joista saimme muutaman ja loput menivät kirjastoon kierrätykseen.

 

Myöhemmin illalla Suvicita ja Eleclya lähtivät ulkoiluttamaan Hipsua, minä ja Mirette matkustimme bussilla Aviapolikseen, sieltä junalla Myyrmäkeen, kävimme kaupassa ostamassa jotain popsittavaksi kelpaavaa ja palasimme minun kämpilleni.

 

Huomenna menen tapaamaan vanhempiani. Toivottavasti isä ei järkyty nähdessään kuulakalloni.

Jossain vaiheessa pitäisi myös hoitaa kotityöt loppuun; silittää pyykit, puleerata kylpyhuone, imuroida ja mopata lattia myös huonekalujen alta, hakea sijauspatja parvekkeelta ja imuroida se ja sänky, pöyhiä tyyny ja peitto ja laittaa puhtaat lakanat sänkyyn, pyyhkiä kirjoituspöytä ja keittiön tasot. Kaikki nämä duunit on saatava hoidettua ennen ensi viikon keskiviikkoa.

Jee jee, tässä minä tulen

Eilen Tyttöjen Talo oli kiinni, joten menin ystäväni Mireten luokse. Söimme sipsejä ja Ben & Jerry’s- jäätelöä.

Illan tullen kun lähdin, matkustin bussilla Pasilaan, sieltä ratikalla Sörnäisiin, sieltä metrolla Rautatientorille, sieltä ratikalla Iso- Roobertinkadulle, ja kävin paikallisen UFF- myymälän vintage- osastolla. Olin vähällä hyppiä seiniä pitkin silkasta riemusta, kun huomasin että alennusmyyntien jälkeinen valikoima oli tuonut mukanaan upeita vaatteita, muun muassa pitkähelmainen punainen hame jossa on päivänkakkarakuvioita, sininen Dirndl- mekko, sinimusta pitkähelmainen lyhythihainen mekko jossa on valkoisia kukkia ja pinkit tereet, 1990- lukulainen pusero… kävelin Fredrikinkatua toiseen UFF- myymälään ja löysin sieltä denim- mekon ja parin nätin villapaidan.

 

Matkustin Kampista bussilla Kannelmäkeen ja sieltä junalla Myyrmäkeen.

Kotiin palattuani silitin pyyhkeet jotka olivat jo parin viikon ajan odottaneet silittämistä. Otin iltalääkkeet, kävin pesulla ja menin nukkumaan.

 

Tänä aamuna nousin, otin aamulääkkeet, ja käynnistin läppärini kirjautuakseni nettipankkiin tarkistaakseni tilini saldon. En ollutkaan saanut niitä 19 euroa ja 90 senttiä jotka saan yleensä joka 26. päivä tai edeltävä pankkipäivä. Olin niin pettynyt etten välittänyt peseytyä, heitin vain vaatteet päälle ja rasvasin kasvoni.

 

Myöhemmin päivällä Hoivaonni- työntekijäni tuli käymään, niin kuin joka perjantai. Samalla kun juttelin hänen kanssaan, otin lakanat pois sängystä ja laitoin ne pyykkikoriin, vein sijauspatjan, peiton, ja tyynyn parvekkeelle tuulettumaan, vaihdoin pyyhkeet, tiskasin astiat, ja silitin puolet pyykeistäni.

 

Myöhemmin päivällä lähdimme samalla ovenavauksella ulos.

Menin tapaamaan vanhempiani, niin kuin joka perjantai. Matkustin bussilla kotikotiin.

Äiti kommentoi että tukkani on kasvanut. Hän laittoi minulle kahvia ja antoi 20 euroa.

 

Myöhemmin päivällä kävelin kotipuoleen, kävin kirjastossa palauttamassa yhden kirjan ja postitin yhden nimipäiväkortin ja yhden syntymäpäiväkortin, ja menin kauppakeskukseen ihastelemaan joulutuotteita.

 

Perillä kotona pesin lakanat ja pyyhkeet pyykkikoneessa, vein roskat kierrätykseen, ja putsasin kylpyhuoneen peilin.

 

Ystäväni Mirette tuli tänään yökylään, niin kuin olimme sopineet. Menimme käymään supermarketissa ostamassa aineksia pitsaan ja Ben & Jerry’s- jäätelöä. Mirette myös osti minulle kaksi tyynyä jotka maksoivat yhteensä viisi euroa.

 

Kotiin palattuamme pesin vielä neljä koneellista pyykkiä; kaksi koneellista vaatteita, toisessa koneellisessa ostamani tyynyt, ja sitten kolme muovipinnoitekangaskassia joissa pidän paperi-, kartonki-, ja metallijätettä.

Mirette laittoi pitsaa iltapalaksi. Iltalääkkeet otettuani harjasin hampaani ja kävin suihkussa.

 

Huomenna meillä on aikainen herätys, menemme Eleclyan luokse kello yksitoista lähtevällä bussilla. Menemme yhdessä Eleclyan ja Suvicitan kanssa katsomaan elokuvan Ihmeotukset ja niiden olinpaikat.

Talvi yllätti taas

Minä en niinkään perustaisi vaikka tulevat talvet olisivat täysin lumettomia. Arvostan sellaisia synkkiä harmaita päiviä, ja sitä paitsi ei ole kivaa tarpoa umpihangessa tai liukastella jäällä.

 

Kävin viime viikolla paikallisessa leipäjonossa, en käy toista kertaa. En tykkää siitä uskonnontuputuksesta enkä niistä viinalta lemuavista pultsareista, sitä paitsi sieltä ei edes saa kunnon ruokaa.

 

Lauantaina menin Heidin järjestämiin Halloween- bileisiin, sitä ennen minä, Mirette, ja Eleclya menimme Suvicitan luokse. Hänen koiransa Jofa ja Fantom haukkuivat meitä ja antoivat märkiä pusuja.

Suvicita oli laittanut ruokaa, minä söin perunamuussia ja lihatonta makaronilaatikkoa kunnes kylkiä pakotti. Nukuin päiväunet Suvicitan sängyssä samalla kun muut meikkasivat.

 

Heidin luona oli myös hänen puolisonsa Jari, ja yhteiset ystävämme Susa ja Ansku. Meillä oli mukavaa, söimme herkkuja, kuuntelimme musiikkia, ja katsoimme televisiota.

 

Juhlien jälkeen Mirette tuli minulle yöksi. Sunnuntaina kävin vanhempieni luona kylässä.

 

Maanantaina Eleclya tuli käymään luonani, olin luvannut antaa hänelle vanhat moottoripyöräbuutsini koska häneltä puuttui talvikengät.

 

Suurimman osan päivästä en tehnyt muuta kuin nukuin. Iltapäivällä sain noustua sen verran, että suunnistin toiselle puolelle kotikaupunkia käydäkseni perheryhmässä, minne äitinikin tuli. Siellä sai sentään kahvia ja suklaamurukeksejä.

 

Illalla sain raahauduttua kuntosalille, mutta minulla oli niin paha PMS että jaksoin kävellä juoksumatolla vain viitisen minuuttia, sitten menin suihkuun ja palasin kotiin.

 

Päivän aikana sain kuitenkin kotitöitä tehtyä; imuroin ja moppasin lattian, mikä on yleensä raskain kotityö mikä viikon aikana pitää hoitaa.

Annoin itselleni propsit siitä että ainakin lähdin salille, kävin samalla tukkapesulla, ja olin saanut lattian jynssättyä.

 

Tänään menin ystäväni Mireten kanssa ”peffateatteriin” katsomaan Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! Meillä oli eväänä Ben & Jerry- jäätelöä.

Elokuvan jälkeen menimme Tyttöjen Talolle, meitä ja muutamaa muuta tyttöä haastateltiin Anna- lehteen.

 

Kävin äitini luona niin kuin joka tiistai, söin jääkaapin tyhjäksi ja join hieman kahvia.

Lähdettyäni kävin lähimmässä supermarketissa. Olin vähällä hyppiä seiniä pitkin silkasta riemusta kun huomasin että manga- hyllystä löytyi Uusi Sherlock: Vaaleanpunainen kuolema mangaversiona!

 

Olen huomannut etten ole enää iltaisin niin ahdistunut kuin ennen, olen lähinnä alakuloinen. Ilmeisesti talvi vaikuttaa siihen, reagoin niin herkästi luontoon.

Valvoin koko edellisen yön, vaikka olin ottanut iltalääkkeeni ajallaan. No eipä siinä mitään, olin sentään aikaisin hereillä ja sain kaikki toimet hoidettua.
Illalla tsättäilin FaceBookissa Evi- nimisen uuden ystävän kanssa, meillä synkkasi kerrassaan mainiosti. Juttelimme pääosin teestä ja eläimistä, tykkäämme molemmat niistä.

Heti aamulla ”noustuani” otin lääkkeeni, harjasin hampaani, pesin kasvoni ja tukkani, laitoin perusvoidetta iholle ja öljyseerumia hiuksiin, ja pukeuduin siisteihin vaatteisiin. Halusin olla hyvässä kunnossa, kun menen tapaamaan mummia.

Soitin psykiatrian poliklinikalle uusiakseni yhden psyykelääkereseptin, ja sitten kirjauduin Kanta- palveluun uusiakseni Aqualan Plus- perusvoiteen jota minulle on siis määrätty reseptillä, mutta huomasinkin että sitä oli vielä jäljellä.

Lähdin käymään äitini luona, sitä ennen kävin viemässä kaksi laskua sosiaalitoimistoon.

Perillä kotikotona joimme kahvit, minä söin kaikki fetajuustot, ja äiti antoi minulle 26 euroa. Hain samalla myös sen CD:n, jonka isoveljeni oli kopioinut kirjastosta lainatusta musiikkialbumista. En viipynyt sen kauempaa, sillä minulla oli vielä paljon askareita hoidettavana.

Kävin kotiani lähimpänä sijaitsevassa supermarketissa ostamassa tavaroita mummolaan; pinkin yöpaidan joka maksoi vain viitosen, Dove Creme- saippuapalan, putelin Erittäin Hieno Suomalainen Vehnänalkioöljy & Omena- shampoota, ja tuubin Oxygenol- hammastahnaa. Aion viedä ne kaikki mummolaan ja jättää sinne, jotta voin käyttää niitä seuraavallakin kerralla kun tulen yökylään.

Kotiin palattuani pesin uuden yöpaitani pyykkikoneessa, samaten kuin tähän asti kertyneitä pyykkejä.
Tiskasin loput astiat ja silitin eiliset pyykit. Kun tämä koneellinen oli valmis, vein ne alakerran kuivaushuoneeseen, aikomuksenani hakea ne iltapäivällä. Ripustin pestyt alusvaatteet ja muut pikkupyykit patterille kuivumaan.
Löysin myös kotoani muutamia tavaroita, joita en tarvitse enää ja jotka voi täten lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.
Ennen keskipäivää sain tekstiviesti- ilmoituksen siitä että psyykelääkereseptini on uusittu. Sehän kävi nopeasti.
Sain sähkölaskun postissa, päätin että veisin sen sosiaalitoimistoon kun lähtisin.
Pyyhin pölyt ja tahrat pois sekä yöpöydästä että kirjoituspöydästä.
Kokeilin kopioitua CD:tä, se pelasi yhtä hyvin kuin alkuperäinen.
Vein kaikki kotoa löytyvät roskat kierrätykseen, ja pesin kolme muovipinnoite- kangaskassia pesukoneessa. Kyseisissä kasseissa säilytän kierrätettävää kartonki-, paperi- ja metalliroskaa. Minulle kertyy harvoin lasijätettä, mutta onneksi sille on oma moolokkinsa pihalla.

Juuri kun olin pääsemässä tylsyydestä eroon, tuli aika lähteä menemään.
Hain pyykit kuivumasta, vein loputkin roskat, palautin muutaman niteen kirjastoon, vein sähkölaskun sosiaalitoimistoon, kävin ostamassa matkaevästä, ja sitten matkustin junalla Helsinkiin.

Tapasimme Mireten kanssa keskustassa ja menimme yhdessä linja- autoasemalle. Hän piti minulle seuraa kunnes kyytini saapui.

Kahden ja puolen tunnin matka tuntui aivan varttitunnilta, kun kuuntelin musiikkia Spotifysta ja mesetin Evin kanssa.

Perillä mummolassa oli jo hämärää.
Mummo otti minut avosylin vastaan. Annoin hänelle syntymäpäiväkortin ja kipsisen enkelipatsaan synttärilahjaksi, hän kovin mielissään hyrisi.
Söin illalliseksi punajuurisalaattia, nauriskuutioita, vatruskoita, karjalanpiirakkaa, sekä silakkapihvejä. Kun olin varma että mummi oli lähtenyt käymään naapurin rouvan luona, päätin että oli turvallista työntää kokonainen silakkapihvi kädellä suuhun ja röyhtäistä päälle.

Syötyäni huuhtelin astiat ja asettelin ne siististi tiskipöydälle. Laitoin tavarani paikoilleen, kytkin läppärin johdon pistorasiaan ja nettitikun läppäriin, ja sitten vielä älypuhelimen laturiin ja laturin pistorasiaan.
Siitä tuli mieleeni, että minun kantsisi varmaan ostaa kaksi jatkojohtoa joissa on molemmissa ainakin kuusi sellaista siankärsän näköistä mikä- se- nyt- olikaan, olen teknisesti vielä jämähtänyt 1990- luvulle.

Minulla oli hieman itsetunto- ongelmia koskien ulkonäköäni, mutta se meni saman illan aikana ohi. Ainahan minulla vähän tunteet heittelehtivät.
Ymmärrän kuitenkin sen että sitä saattaa nuorella ihmisellä, varsinkin naisella, kestää vuosia ennen kuin pääsee eroon siitä aivopesusta mitä on kestänyt nuoresta saakka, että ainoastaan kauniilla ihmisillä on oikeus rakkauteen, onneen, ja menestykseen, ja kaunis on tässä tapauksessa laiha ja vaalea. Olenhan minä vaaleaihoinen, -tukkainen ja -silmäinen, aika sopusuhtainen, mutta minähän olen aivan helvatun komea mimmi!

Huomenna menen varmaan heti aamusta kävelylle luonnonsuojelualueelle, sitten menen käymään Kimmo Pyykön taidemuseossa.
Huomenna tulee myös fyffet, pitää varata liput I Love Me!- festivaaleille. Ajattelin myös käydä ostamassa hygieniatuotteita.

Olen päättänyt etten enää mainitse blogissani paikannimiä, ihan vain suojellakseni itseni ja blogissani mainittujen ihmisten yksityisyyttä.

 

Perjantai- iltana nukkumaan mentyäni otin mukaani DVD:n jossa on Doctor Who– televisiosarjan jakso Frontier in Space, joka on siis niitä klassisia jaksoja. Tuli kyllä vähän sellainen #torillatavataan ilmiö kun kyseisessä jaksossa mainittiin että vuonna 2450 Helsingissä on Draconia- planeetan suurlähetystö joka poltetaan maan tasalle.

Kello yhden aikaan aamulla piti mennä nukkumaan, kun selkää kivisti seinään nojaamisesta ja silmät kuivuivat päähän.

 

Näin unta jossa minä ja Overwatch– nimisen mmorpg- pelin hahmot asuimme jonkinlaisessa hippikommuunissa metsien, peltojen, ja niittyjen keskellä.

Olin naimisissa Jamison ”Junkrat” Fawkes- nimisen pelihahmon kanssa, kun hän sai tietää että odotin lasta hänelle, hän juoksi riemuissaan pitkin maita ja mantuja hihkuen ”Minusta tulee isäpappa!”

 

Minä ja ystäväni Mirette, Eleclya, ja Suvicita osallistuimme ”Kuteet kiertoon!” (kirjoitin vahingossa ”kieroon!”)- tapahtumaan. Sain pitkän vaaleansinisen hameen, legginsit mustilla ja tummanvihreillä vaakaraidoilla, ja mustavalkoisen ”Muumit Rivieralla”- teepaidan.

Menimme käymään Eleclyan kotona. Söin Sorsan laittamaa perunamuussia joka sai minut piereskelemään koko viikonlopun.

 

Minä ja Mirette vietimme viikonlopun yhdessä. Sunnuntaina kävimme uimahallilla, sillä aikaa kun Mirette pellehyppi niin minä uin 175 metriä.

 

Nukuin yöni sohvasängyllä, sillä Mirette nukkui minun sängyssäni.

Noustuani otin aamulääkkeet, pesin ja rasvasin kasvoni, puin päälleni mustat housut ja uuden poolopuseron jossa on värikkäitä vaakaraitoja, laitoin korviini yksinkertaiset nappikorvakorut ja kaulaani tummanpunaista viisisakaraista tähteä esittävän kullatun riipuksen nahkanauhassa, sillä kyseisen riipuksen mukana tullut ketju katkesi.

 

Minulla oli sosiaalitoimistossa tapaaminen kello yksi iltapäivällä eli klo 13:00. Kävimme Mireten kanssa marketissa ostamassa pullokaakaota, ja sitten menin sossuun.

Tapaamisen aihe oli se että kuntoutuspalvelujeni tarjoaja vaihtuu ASPA- palveluista Hoiva- Onneen. Saan kuitenkin asua nykyisessä asunnossa, vaikka se on ASPA:n omistama.

Käytännössä se tarkoittaa sitä että luonani käy kerran viikossa tietty henkilö jonka kanssa esimerkiksi juttelen mieltä painavista asioista ja joka auttaa minua siivoamaan tai hoitamaan arkisia asioita.

Tapaaminen meni oikein hyvin. Halasin ASPA- työntekijääni viimeisen kerran, sitten lähdin lähimpään kauppakeskukseen hengailemaan.

 

Supermarketissa on jo myynnissä jouluvalot. Ajattelin hankkia parvekkeen ikkunaan jonkun uskonnollisesti neutraalin symbolin, kuten sydän tai tähti tai lumihiutale.

 

Kotiin palattuani tiskasin astiat ja juttelin Suvicitan kanssa puhelimessa.

Sain postissa kaksi laskua Saunalahdelta, vien ne huomenna sossuun. Sain myös ilmoituksen siitä että olen saanut paketin postissa.

 

Lähdin käymään perheryhmässä, jossa käyn siis maanantaisin.

Perillä join kaksi kuppia kahvia, söin satsuman ja viinirypäleitä ja kolme suklaapisarakeksiä.

Ryhmän aiheena oli psykoosisairauksien hoito lääkkehillä. Ryhmä oli ihan okei, sen jälkeen minä ja äiti matkustimme samalla junalla kotipuoleen.

 

Hain postitoimistosta saamani paketin, se oli Halloween- lahjapaketti uusseelantilaiselta ystävältäni Zoyalta.

Avasin paketin kotiin päästyäni ja hihkuin riemusta! Siellä oli neljä suklaapatukkaa (sokeritonta luomusuklaata, yksi maitosuklaa, yksi tumma minttucrisp, yksi mantelicrisp, ja yksi tumma suklaa), käsin tehty pehmolelu- avaimenperä joka esitti Pepper- nimistä mikrokefalista naista joka on tuttu televisiosarjasta <i>American Horror Story</i>, tuotantokausista <i>Asylum</i> ja <i>Freakshow</i>. Sain myös kaksi hyväntuoksuista saippuapalaa, kaksi kaulakorua joista toinen on hopeoitu keijua esittävä riipus ja keraaminen Tiki- toteemihahmo, keltaisia pääkalloja esittävät korvakorut, Organik Orangutan- nimistä hyväntekeväisyysjärjestöä tukevat pinssi ja rannerengas. Laitan kuvia myöhemmin.

 

Ihmeellistä kuin se onkin, sain sekä imuroitua että mopattua lattian huonekalujen alta, ja mopattua kylpyhuoneen lattian.

 

Huomenna käyn äitini luona hakemassa viikkorahan, ja haen yhden isoveljeni kopioiman CD:n.

Ostan rahoilla yöpaidan mummolaa varten, sekin pitää vielä pestä ja kuivata ennen kuin lähden mummolaan. Sen ohella minun pitää pestä vielä yksi teemuki ja lusikka, viedä roskat, uusia yksi lääkeresepti ja viedä matto pesulaan.

Linja- auto lähtee iltapäivällä, Mirette lupasi pitää minulle seuraa.