Näin edellisenä yönä unta jossa tapasin ystäväni Kaupunkishamaanin. Minulla on niin kova ikävä häntä, kunpa saisin tavata hänet pian.
Näin myös unta Michael Bayn Transformers- elokuvista, taivaallisen kauniista maisemista, ja hyvin todentuntuista unta jossa isäni kyyditsi minut ja äitini autollaan Tampereelle. Olen nähnyt niin monta unta Tampereen keskustasta, että olen jo melkein unohtanut miltä se näyttää oikeasti.
Herättyäni kello oli jo yli keskipäivän. En ehtinyt novellinluku- ja neulepiiriin, eikä minulla ollut varaa matinealippuun, joten päätin että hengailisin kotona kunnes tulisi aika lähteä seurakunnan nuorteniltaan. Ja kyllähän minä tekemistä keksisin, ei siinä mitään.
Nousin, otin aamulääkkeet, peseydyin ja pukeuduin ja join kahvia. Aloin taas yskimään ja niistelemään nenääni; räkä alkaa aina virtaamaan heti kun nousen vuoteeltani.
Puuhastelin omiani, kirjoitin päiväkirjaani ja blogialustaani, siivosin kotiani ja neuloin peittotilkkua.
Siitä on pitkä aika kun olen viimeksi ollut sisällä kotonani monta tuntia päiväsaikaan, ja aidosti viihtynyt.
Päätin lähteä käymään toisiksi lähimmässä kirjastossa käyttääkseni nettiä. Kotiani lähin kirjasto on remontissa, ja toisiksi lähimmässä voi lainata läppärin kirjastokorttia käyttäen.
Kävin ensin lähimmässä kauppakeskuksessa katselemassa eri kauppoja, ja osallistuin Fortumin arvontaan; siinä saattoi voittaa viidensadan euron lahjakortin K- tai S-konsernin kauppoihin. Ajattelin ettei minulla ollut mitään menetettävää, viidelläsadalla eurolla saisi paljon ruokaa ja hygieniatuotteita.
Matkustin kirjastoon ja lainasin läppärin automaatista.
En viitsinyt päivittää blogejani, sen sijaan surffailin Tumblrissa ja Facebookissa.
Surffaillessani netissä minulla alkoi olla oudolla tavalla pakokauhuinen olo, aivan kuin minulla olisi ollut paniikkikohtaus. Sydäntäni kouristeli ja minusta tuntui aivan kuin jotain pahaa tulisi tapahtumaan.
Sairaudessani on se outo, tai oikeastaan hyvä, puoli että vaikka kuinka paha olo minulla olisi ja vaikka kuinka outoja ajatuksia minulle tulisi, tiedän heti että sehän on vain minun ongelmallinen aivokemiani.
Yksi sairauteni oireista on etukäteispelko siitä, että jotain kauhean pahaa tulee tapahtumaan päivän aikana. Mitään kauhean pahaa ei yleensä tapahdu, ja jos tapahtuu, minulla on sen verran positiivinen ja optimistinen ja samalla myös terveen looginen arkielämän asenne; vastoinkäymiset voi ratkaista helpolla.
Mietin menenkö sittenkään käymään kirkolla. Minulla oli vieläkin paniikkinen olo, ja busseja ja junia kulki harvoin.
Soitin äidilleni ja sovin että tulen käymään ex tempore hänen luonaan, hän sirkutti että saan tulla.
Kävelin vanhempieni kotiin, äiti otti minut vastaan. Isä oli pelaamassa salibandya.
Otin muutaman rauhoittavan, join kahvia ja appelsiinimehua, söin salmiakkisuklaavohveleita, Herrasväen pikkuleipiä, cashew- pähkinöitä, pisaratomaatteja, ja tummia viinirypäleitä. Katselin televisiosta kokkiohjelmia äitini kanssa.
Harjasin hampaani sillä varahammasharjalla jota pidän vanhempieni luona, ja heitin sen samalla roskikseen sillä sen harjakset ovat alkaneet jo hapsottamaan ja olin muutenkin siirtänyt keuhkoputkentulehdus- pöpöni siihen.
Oloni alkoi käymään raukeaksi. Päätin lähteä kotiin kävellen, jotta minulla olisi aikaa rauhoittua.
Kumma kyllä, minulle ei tullut hengenahdistusta tai yskää vaikka kävelinkin aika reippaasti. Luulen että voin mennä kuntosalille lauantaina, ihan vain kokeillakseni kepillä tulta, että voinko jo alkaa treenaamaan.
Eikä minulle myöskään tullut paniikkia tai ahdistusta, oli vain mukavaa katsella laskevaa aurinkoa ja nauttia raittiista ilmasta.
Olisin halunnut käydä vielä ostarilla, mutta kello oli melkein kahdeksan illalla ja siihen mennessä kaikki minikaupat kuten vaate-, koru-, ja kirjakaupat ovat jo suljettu. Kävin supermarketissa katselemassa lahjapaperirullia ja onnittelukortteja.
Palasin kotiin ja keitin kupin kahvia. Join sen maidolla, ja laskin että minun pitää odottaa varttia yli kymmeneen asti kunnes otan antibiootit.
Minulla on ollut hieman outo tunne viime aikoina, aivan kuin kaikki tavallinen ja arkinen olisi kadonnut. Vaikka sekin on vain se ongelmallisen aivokemiani aiheuttama tunne, eikä minulla ole myöskään ollut hälyttävän pahaa oloa.
Huomenna on kiireinen päivä; pitää nousta sopivan aikaisin ja alkaa siivoamaan heti aamusta, ja pitää myös pestä hiukset sillä olen menossa kampaajalle.
HoivaOnni- työntekijäni tulee käymään puoliltapäivin, sen jälkeen menen kampaajalle leikauttamaan tukkani takatukasta polkkatukaksi, ja tasoittamaan latvojani.
Sitten menen käymään äitini luona, sen jälkeen voisin käydä jossain museossa.
Saan huomenna takuueläkkeeni, sellaiset 131 euroa, joista sata euroa menee vuokrarästien maksuun. Loppurahat menevät kampaajalle, onneksi saan ns. opiskelija- alennusta eli kun kampaajaksi opiskeleva leikkaa tukkani, maksan vain puolet normaalista hinnasta. Jos rahaa jää jäljelle, ostan varmaan ruokaa tai hygieniatuotteita.
Täytyy myös muistaa lähettää nimipäiväkortti yhdelle ystävälle, viedä vanha päiväkirja kellarikomeroon, ja viedä yksi lasku sossuun.