Mitäs tässä, Ritari Ässä

Keskiviikko oli poikkeuksellinen päivä; keskiviikko, jolloin saan sosiaalitoimen välitystililtä viikkorahat, ja 22. päivä, jolloin saan KELAsta takuueläkkeet. Yhteensä 215 euroa, eihän se varsinaisesti mikään lottopotti ole mutta kyllähän se silti virkistää.
Ajattelin mennä verikokeisiin, olin juuri sopivasti paastonnut kaksitoista sitä ennen. Valitettavasti edelläni oli peräti viisikymmentä asiakasta, joten päätin mennä sinne joskus toiste.
Kävin pankissa nostamassa rahat, eikä edelläni ollut kuin yksi asiakas.
Tällä kertaa en tuhlannut rahojani turhiin humputuksiin, vaan hain korjatut vaatteet ompelimosta, ostin apteekista kaksi pakettia Ketipinor- lääkettä ja tuubin Bemetson- ihottumavoidetta, ja humputtelin sen verran että ostin uudet pyjamahousut, harmaat joissa on sateenkaarien ja pandakarhujen kuvia.
Vein pari laskua sosiaalitoimistoon, palautin pinon kirjoja ja DVD- levyjä kirjastoon, ja ostin Suomalaisesta Kirjakaupasta kymmenen taikamustekynää; kaksi pinkkiä, kaksi violettia, kaksi vihreää, kaksi sinistä, ja kaksi vaaleansinistä. Olin saanut tämän vuoden bonuskupongin.
Myöhemmin päivällä menin parhaan kaverini Mireten kanssa leffaan, menimme Kinopalatsiin katsomaan uuden Disney- Pixarin leffan Vaiana, suomeksi dubattu 2D- versio.
Arvostin elokuvassa sitä että prinsessa on vihdoinkin rotuvähemmistöä, ja kaiken huipuksi omatoiminen sankari joka ei tarvitse prinssiä pelastamaan itsensä.
Elokuvan jälkeen menimme minulle yöksi.

Torstai oli omistettu kokonaan Reaktorille, lasten ja nuorten ja lapsenmielisten talvilomatapahtumalle. Menimme sinne Mireten kanssa, tapasimme yhteisen ystävämme Aurelian.
Meillä oli mahdottoman hauskaa. Mirette osallistui DIY- pajoihin joissa muun muassa sai tehdä omia pinssejä, ja maalata NuTa- tiloihin tulevia biljardipöytiä ja hyllykköjä.
Kävimme hakemassa tavaramme kotoani, ja menimme Mireten kotiin nukkumaan.

Perjantaiaamuna Mireten sossutyöntekijä Minski tuli käymään. Kun olin nukkunut univelat pois, tiskasin Mireten astiat.
Mirette meni taas päiväksi Reaktoriin, minä menin omaan kotiini.
Vaihdoin pyyhkeet ja otin lakanat pois sängystä, pesin kyseiset liinavaatteet pesukoneessa.
Vein sijauspatjani, peittoni, ja tyynyni parvekkeelle tuulettumaan, hain sohvasänkyyn kuuluvan patjan, peitot ja tyynyt parvekkeelta, imuroin kyseisen patjan ja sängyn ja pahimmat roskat lattialta, pesin kolme koneellista pyykkiä, vein roskat, ja kun HoivaOnni- työntekijäni tuli käymään, tiskasin likaiset astiat ja silitin pestyt pyykit.
Kävin äitini luona, hän antoi minulle 20 euroa. Join hänen kanssaan iltapäiväkahvit.
Kävin supermarketissa ostamassa hieman taloustuotteita. Ostin Heidille syntymäpäiväkortin.
Illalla minä ja Mirette kävimme Riikalla, hänellä oli kotibileet. Paikalla oli myös Lauski, Viltsu, ja Ape. Meillä olisi ollut huomattavasti hauskempaa jos paikalla ei olisi ollut miehiä; Viltsu ja Ape ovat ihan kivoja mutta siellä oli paikalla kaksi miestä jotka käyttäytyivät omituisesti. Päätin lähteä vartin päästä kotiin, Riikka lupasi saattaa Mireten luokseni kun hän lähtee.
Kävin supermarketissa ostamassa kanisterin hienopesuainetta. Pesin toppatakkini sillä kun olin palannut kotiin, ja vein sen alakerran kuivaushuoneeseen.
Otin iltalääkkeet, harjasin hampaat (tai siis ensin harjasin hammasvälit, sitten hampaat, sitten puhdistin kieleni erityisellä kielenkaapimella, ja sitten käytin suuvettä), kävin suihkussa, laitoin Bemetson- reseptivoidetta ranteisiini ja muihin paikkoihin missä oli ihottumaa.

Ja siitä pääsemmekin tähän päivään.
Näin unta jossa olin Forssassa valtavassa roomalaistyylisessä kirjastossa, jossa luin The Ramones- aiheisia kirjoja.
Noustuani aamulla kello olikin vasta kymmenen, vaikka olin luullut sen olevan, no, sen verran että olimme myöhästyneet Heidin synttäripippaloista.
Huomasin että Mirette oli palannut ehjänä kotiin, ja kattolamppu oli ollut koko yön päällä. Minua lähinnä vain nauratti kun ajattelin miten hyvin saimme nukutuksi, vaikka keinovalo oli tillottanut koko yön.
Otin aamulääkkeet, harjasin hampaani, lätkin voidetta ihottumaani, puin uudet pyjamahousut päälle.
Vein viimeksi käytetyn päiväkirjani kellarikomerooni, ja hain sieltä uuden. Hain samalla talvitakkini ja liinavaatteet kuivaushuoneesta. Kotiin palattuani pyyhin keittiön tasot puhtaiksi.
Myöhemmin päivällä minä ja Mirette lähdimme Heidille. Ensin kävimme lähimmässä supermarketissa ostamassa sipsejä ja kevytkokista Heidille, ja laskiaispullia mantelimassalla meille jaettavaksi.
Matkustimme junalla lähemmäs Suvicitan kotia, tapasimme Eleclyan ja Odessan juna- asemalle josta Suvicita haki meidät autollaan ja kyyditsi meidät Heidille. Paikalla oli myös Jari, Heidin aviomies, ja yhteinen ystävämme Ansku, ja Suski saapui myöhemmin.
Meillä oli mukavaa, mutta minua alkoi väsyttämään kun kaikki puhuivat kovalla äänellä toistensa ylitse, ja pari juhlavierasta alkoi tiuskimaan toisilleen.
Illemmalla Suvicita kyyditsi meidät kaikki Vantaalle. Minä ja Mirette matkustimme bussilla lähimmälle juna- asemalle, sieltä matkustimme junalla kotiin.
Perillä kotonani otin iltalääkkeet ja peseydyin. Sen ohella vein biojätepussin kierrätykseen, ja laitoin talvitakkini parvekkeelle yöksi jotta se tuulettuisi. Nämä ovat siis jokailtaiset rutiinit.
Huomenna menen käymään vanhempieni luona, sitten menen kuntosalille. Sitten varmaan siivoan loppuun asti; enää pitää puleerata kylpyhuone, viedä kartonki-, paperi-, ja metallijätteet kierrätykseen, pyyhkiä kirjoituspöytä, imuroida ja mopata joka neliösentti lattiasta. Eiköhän siinä ollut kaikki.

Eilisiltana kun menin nukkumaan, olin hieman allapäin. Olen huomannut että iltaisin, juuri ennen nukkumaanmenoa, minulle tulee jostain syystä paha mieli. Se johtuu varmaan verensokeritasosta tai uupumuksesta, sillä olen voinut viime aikoina hyvin eikä minulla ole mitään syytä olla masentunut.
Tulin kokeneeksi sitä samaa apokalyptistä angstia; mitä järkeä on elää kun kuitenkin kuolee? Sitten tulin ajatelleeksi, että on parempi elää pelaten retro- Pokémonia netissä ja syöden viikon vanhaa juustokakkua, niin kuin tällä hetkellä tein. Siitähän se mieli sitten parani.

Heräsin ennen kello kolmea aamulla, eli olin siis nukkunut noin viisi tuntia ja tunsin itseni jo virkeäksi jo siinä vaiheessa. Tiesin ettei minun tarvitse nousta ennen kuin kello yhdeksältä, joten jatkoin nukkumista.

Satuin juuri näkemään harvinaisen kiinnostavaa unta Roger Delgadosta, kun älypuhelimeni soi sen merkiksi että minun piti nousta. Torkuin varttitunnin verran viiden minuutin pätkissä, ja sitten nousin.

Otin aamulääkkeet, en käynyt suihkussa mutta huuhtelin rähmät silmistä, rasvasin kasvoni, ja kiharsin silmäripseni. Pukeuduin ”asiallisesti”, join aamukahvin, sitten lähdin käymään terveyskeskuksessa. Minulla oli tänä aamuna kello 10:30 aika omalääkärilleni vuosittaista terveystarkastusta varten.

Olin hyvissä ajoin paikalla, eikä flunssani jälkioireet haitanneet.
Tapaamisen aikana kysyin neuvoja alaselkäkipuun, ravintolisiin, hampaiden narskutukseen, ja lääkäri katsoi silmieni ja korvieni kunnon, kuunteli sydäntäni stetoskoopilla, ja neuvoi kuinka rintoja kuuluu tutkia.

Palattuani kotiin soitin äidilleni ja sovin että tapaisimme kauppakeskuksessa kello yhdeltä, hän oli tulossa käymään luonani.

Kävimme äidin kanssa supermarketissa ostamassa minulle deodorantin ja uudet rintaliivit, sitten menimme minun luokseni.

Huomasin että uusissa rintaliiveissäni oli vieläkin hälytin tallella, lähdettyämme kävimme supermarketissa poistattamassa sen.

Kävin samalla Cubus- myymälässä ja huomasin että siellä on myynnissä uudenlaisia pyjamahousuja, joissa on pandakarhujen ja sateenkaarien kuvia. Ja niissä on vielä taskutkin!

Palasin kotiini ja imuroin lattian joka puolelta, mukaan lukien huonekalujen alta.

Lähdettyäni kävin Cubus- myymälässä, valitsin ne mainitsemani pyjamahousut kokoa Large, ja pyysin ystävällistä myyjää varaamaan ne huomiseen asti.

Matkustin junalla Helsinkiin ja menin katsomaan elokuvan T2 Trainspotting. Elokuva oli juuri sellainen positiivinen yllätys niin kuin olin osannut odottaa, sellainen joka saa nauramaan, itkemään, ja tuntemaan kuin joku olisi pyyhkinyt perseensä silmämuniisi.

Leffan jälkeen matkustin junalla kotiin, matkalla kirjoitin päiväkirjaani ja lähetin pari tekstiviestiä.
Näin muuten ensimmäistä kertaa livenä Soldiers of Odinin jäsenen.

Perillä kotona minulla oli sellainen svengi päällä että tanssin alusvaatteisillani Queenin tahdissa, mutten kuitenkaan jaksanut tiskata astioita enkä viedä roskia kierrätykseen. Otin iltalääkkeet ja laitoin älypuhelimen lataukseen.

Huomenna on poikkeuksellinen päivä; keskiviikko, jolloin saan välitystililtäni viikkorahat, ja 22. päivä, jolloin saan takuueläkkeen, eli yhteensä 215 euroa!
Ensi töikseni uudistan Microsoft Word- tilauksen kuukaudeksi eteenpäin, sitten tilaan Amazonista rahakukkaron itselleni.
Käyn varmaan aamulla laboratoriossa antamassa verinäytteen, sitten menen lähimpään pankkiin nostamaan loput rahat.
Haen vaatteet ompelimosta ja vien sinne pari muuta vaatetta korjattavaksi, ja ostan viikon ruuat supermarketista ja pari reseptilääkettä.
Menen Mireten kanssa katsomaan elokuvan Vaiana, sitten menemme Reaktoriin. Loppupäiväksi voisin mennä pääkaupunkiseudun UFF- myymälöiden vintage- osastoille, ja ostaa ne pyjamahousut samalla. Ja Heidille pitää myös ostaa lahja, hänellä on synttäripippalot lauantaina.

Näin edellisenä yönä unta jossa katsoin videota äitini ja hänen edesmenneen isänsä, minun isoisäni kanssa. Video oli sama joka meillä on jossain kotikotona, se kuvattiin kesämökillä. Siinä minä juoksentelen taaperona kesämökin pihalla, päälläni essumekko joka kuului alun perin äitini vanhalle nukelle.
Olin vähällä purskahtaa itkuun, kun muistelin lapsuuttani ja mummia ja pappaa ja kesämökkiä.

Sitten näin unta joka oli vähän kuin sellainen 1990- luvun rakeinen videokasetin kuva; se kertoi hylätyistä lapsista koostuvasta jengistä joka asui hylätyssä urheilutalossa.

Mummi oli lähtenyt aikaisin aamulla käymään ruokakaupassa. Ihmettelin miten hän jaksaa nousta aikaisin ja käydä kaikissa kulttuuririennoissa, vaikka hän onkin jo yli 70- vuotias ja hänellä on paljon kipuja ja sairauksia. Ihan hyvä se on hänen kannaltaan, mutten pysty olemaan ajattelematta milloin hänestä aika jättää, enkä voi enää käydä hänen luonaan.

Nousin ja otin aamulääkkeet, harjasin hampaat, rasvasin ihoni, pukeuduin, ja nautin aamiaiseksi riisipuuroa mustikkasopalla ja join aamukahvit.
Silitin kaksi tirolilaismekkoani, violetin valkokukkaisen ja ruskean kirjaillun. Silitysrauta toimi paremmin kuin omani, ja violetti mekko oli ihastuttavan lämpöinen kun puin sen päälleni.

Myöhemmin päivällä lähdin käymään Kimmo Pyykön taidemuseossa, onneksi sinne pääsee museokortilla.
Siellä on yhä sama näyttely mutta se on aina yhtä kiinnostava. Kävin myös kirjastossa, siellä oli opiskelijoiden tekemiä piirustuksia ja veistoksia, ja leipurikondiittoriopiskelijoiden muovailumassasta tekemiä hääkakkuja.

Autoin mummia mattojen puistelussa, huonekalujen siirtelyssä, tavaroiden järjestelyssä, ja ruuanlaitossa.

Ilmoittauduin tänään Vantaan aikuisopiston laulukurssille. Tahtoisin parantaa lauluääntäni, varsinkin siinä mielessä etten alkaisi aina piipittämään kun pitää laulaa karaokea. Olisin halunnut mennä Vantaan musiikkiopistoon yksityistunneille, mutta siihen rahani eivät riitä.

Olen ottanut tavakseni harjoittaa kasvojumppaa, ja erityistä jumppaa jolla päästä eroon kaksoisleuastani. Maanantaista alkaen alan taas käydä kuntosalilla joka toinen päivä, voisin myös alkaa käydä kävelyllä joka päivä kunhan ei sada kaatamalla. Lumien ja jäiden sulettua alan käydä myös pyöräilylenkeillä.

Söimme mummin laittamaa lohikeittoa päivälliseksi, ja join iltapäiväkahvit. Katsoimme televisiota, minä neuloin ja kirjoitin päiväkirjaa.

Menin illalla monitoimitalolle katsomaan elokuvaa Onneli & Anneli ja salaperäinen muukalainen. Kävin tuossa pari vuotta sitten katsomassa ensimmäisen osan, Onnelin ja Annelin talo, toinen osa eli Onnelin ja Annelin talvi jäi näkemättä, joten varasin sen tuossa viime viikolla kirjastosta DVD- elokuvana.

Monitoimitalolla oli paljon lapsia ja heidän vanhempiaan ja isovanhempiaan, ja palvelu oli ystävällistä.
Elokuva oli todella ihastuttava ja sai minut hyvälle mielelle.

Elokuvan jälkeen palasin mummolaan ja aloin hoitamaan iltatoimia. Otin lääkkeet, harjasin hampaat, pesin kasvot ja kainalot, rasvasin ihoni, vaihdoin yöpaidan päälle, ja kirjoitin blogimerkinnät loppuun.

Huomenna on mummin saunavuoro, sen jälkeen on tarjolla lettuja ja kaakaota kermavaahdolla. Ajattelin myös käydä pitemmällä kävelylenkillä.

Olin laittanut herätyskelloni soimaan kello puoli kymmeneltä aamulla. Heräsin joskus kello puoli kuudelta nähtyäni unta jossa yritin fillaroida Vihdintietä pitkin Rautalammille, ohjaten fillariani jaloillani ja polkien käsilläni.

Nousin käydäkseni pissalla, kirjoitin hieman blogipohjaa ja sitten menin takaisin nukkumaan.

 

Harmitti joutua nousemaan kun kello soi, minulla oli kiehtovat unet kesken.

Otin aamulääkkeet ja pukeuduin. Kävimme Mireten kanssa Myyrmannin Citymarketissa ostamassa uuden Anna- lehden johon meitä kahta on haastateltu Tyttöjen Talosta kertovaan artikkeliin, ostimme myös jotain juotavaksi kelpaavaa, minulle jääkahvia ja Miretelle jääteetä.

 

Matkustimme bussilla Eleclyan kotikulmille, myöhemmin päivällä Suvicita saapui myös. Oli juuri sopivasti lämpöä ja auringonpaistetta.

 

Kävimme paikallisessa elokuvateatterissa katsomassa elokuvan Ihmeotukset ja niiden olinpaikat. Elokuva oli taidokkaasti toteutettu, ajatuksia ja tunteita herättävä.

Leffan päätyttyä oli jo pimeä. Kävimme muutamassa kaupassa, sitten menimme Eleclyan kotiin.

Söimme pinaattilettuja raejuustolla ja kahdella eri hillolla, epätavallisen hyvänmakuista paahtoleipää, joimme kaakaota ja kahvia, luimme Aku Ankkaa.

Suvicita oli tuonut kassillisen vanhoja kirjojaan, joista saimme muutaman ja loput menivät kirjastoon kierrätykseen.

 

Myöhemmin illalla Suvicita ja Eleclya lähtivät ulkoiluttamaan Hipsua, minä ja Mirette matkustimme bussilla Aviapolikseen, sieltä junalla Myyrmäkeen, kävimme kaupassa ostamassa jotain popsittavaksi kelpaavaa ja palasimme minun kämpilleni.

 

Huomenna menen tapaamaan vanhempiani. Toivottavasti isä ei järkyty nähdessään kuulakalloni.

Jossain vaiheessa pitäisi myös hoitaa kotityöt loppuun; silittää pyykit, puleerata kylpyhuone, imuroida ja mopata lattia myös huonekalujen alta, hakea sijauspatja parvekkeelta ja imuroida se ja sänky, pöyhiä tyyny ja peitto ja laittaa puhtaat lakanat sänkyyn, pyyhkiä kirjoituspöytä ja keittiön tasot. Kaikki nämä duunit on saatava hoidettua ennen ensi viikon keskiviikkoa.

Talvi yllätti taas

Minä en niinkään perustaisi vaikka tulevat talvet olisivat täysin lumettomia. Arvostan sellaisia synkkiä harmaita päiviä, ja sitä paitsi ei ole kivaa tarpoa umpihangessa tai liukastella jäällä.

 

Kävin viime viikolla paikallisessa leipäjonossa, en käy toista kertaa. En tykkää siitä uskonnontuputuksesta enkä niistä viinalta lemuavista pultsareista, sitä paitsi sieltä ei edes saa kunnon ruokaa.

 

Lauantaina menin Heidin järjestämiin Halloween- bileisiin, sitä ennen minä, Mirette, ja Eleclya menimme Suvicitan luokse. Hänen koiransa Jofa ja Fantom haukkuivat meitä ja antoivat märkiä pusuja.

Suvicita oli laittanut ruokaa, minä söin perunamuussia ja lihatonta makaronilaatikkoa kunnes kylkiä pakotti. Nukuin päiväunet Suvicitan sängyssä samalla kun muut meikkasivat.

 

Heidin luona oli myös hänen puolisonsa Jari, ja yhteiset ystävämme Susa ja Ansku. Meillä oli mukavaa, söimme herkkuja, kuuntelimme musiikkia, ja katsoimme televisiota.

 

Juhlien jälkeen Mirette tuli minulle yöksi. Sunnuntaina kävin vanhempieni luona kylässä.

 

Maanantaina Eleclya tuli käymään luonani, olin luvannut antaa hänelle vanhat moottoripyöräbuutsini koska häneltä puuttui talvikengät.

 

Suurimman osan päivästä en tehnyt muuta kuin nukuin. Iltapäivällä sain noustua sen verran, että suunnistin toiselle puolelle kotikaupunkia käydäkseni perheryhmässä, minne äitinikin tuli. Siellä sai sentään kahvia ja suklaamurukeksejä.

 

Illalla sain raahauduttua kuntosalille, mutta minulla oli niin paha PMS että jaksoin kävellä juoksumatolla vain viitisen minuuttia, sitten menin suihkuun ja palasin kotiin.

 

Päivän aikana sain kuitenkin kotitöitä tehtyä; imuroin ja moppasin lattian, mikä on yleensä raskain kotityö mikä viikon aikana pitää hoitaa.

Annoin itselleni propsit siitä että ainakin lähdin salille, kävin samalla tukkapesulla, ja olin saanut lattian jynssättyä.

 

Tänään menin ystäväni Mireten kanssa ”peffateatteriin” katsomaan Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! Meillä oli eväänä Ben & Jerry- jäätelöä.

Elokuvan jälkeen menimme Tyttöjen Talolle, meitä ja muutamaa muuta tyttöä haastateltiin Anna- lehteen.

 

Kävin äitini luona niin kuin joka tiistai, söin jääkaapin tyhjäksi ja join hieman kahvia.

Lähdettyäni kävin lähimmässä supermarketissa. Olin vähällä hyppiä seiniä pitkin silkasta riemusta kun huomasin että manga- hyllystä löytyi Uusi Sherlock: Vaaleanpunainen kuolema mangaversiona!

 

Olen huomannut etten ole enää iltaisin niin ahdistunut kuin ennen, olen lähinnä alakuloinen. Ilmeisesti talvi vaikuttaa siihen, reagoin niin herkästi luontoon.

Tykkään kirjoittaa listoja, tässä siis muutama

Mitä mukaan mummolaan:
🍀 Yöpaita (ostan ihan uuden, pesen ja kuivaan ja silitän ja viikkaan sen juuri ennen lähtöä, ja jätän sen mummolaan seuraavia visiittejä varten)
🍀 Kaksi Doctor Who– DVD:tä, Colony in Space ja Frontier in Space
🍀 Kummeli Jackpot– DVD (aion katsoa sen englanninkielisillä tekstityksillä nyt kun on aikaa)
🍀 Anja Kaurasen kirja Syysprinssi (luen sen aina mummolassa käydessäni)
🍀 Kolmet vaihtovaatteet, tässä tapauksessa kolme Dirndl- mekkoa ja niihin sopivat pitkähihaiset puserot, ja alusvaatteet eli pikkuhousut, rintaliivit, leggingsit, ja nilkkasukat
🍀 Kolme asuihin sopivaa kaulariipusta
🍀 Läppäri
🍀 Älypuhelimen laturi
🍀 Lämmin huppari (Hämeen suunnassa on yleensä kylmempi ilmasto kuin pääkaupunkiseudulla)
🍀 Mummin syntymäpäiväkortti ja -lahja
🍀 Ja sitten ne mitä yleensä kannan mukanani, eli päiväkirja, nettitikku, täytetty dosetti, pikkuhousunsuojia, kirjoitusvermeet, kuulokkeet…
🍀 Tällä hetkellä työn alla olevat neuletyöt

Mitä kaikkea pitää ostaa ennen lähtöä:

🐞 Uusi yöpaita, jota käyttää nimenomaan mummola- yöpaitana, aion siis jättää sen sinne.
🐞 Pullo shampoota, tuubi hammastahnaa, ja palanen saippuaa. Ottaen huomioon että minulla ja mummolla on eri tottumukset hygieniatuotteista, ja hän joutuu sitäpaitsi elämään pienellä eläkkeellä, on ihan reilua että tuon sinne omat hygieniatuotteeni.
🐞 Matkaevästä, eli kylmäsavulohibageli ja pullo jääkahvia tässä tapauksessa

Mitä kaikkia duuneja minun on hoidettava ennen mummolaan lähtöä:
☂️ Käytävä pankkiautomaatilla tarkistamassa pankkitilini saldo. Jos minulle on tullut rahaa, käyn pankissa nostamassa ne.
☂️ Käyn äidin luona hakemassa viikkorahat ja musiikkialbumin jonka veljeni on kopioinut minulle.
☂️ Tiskataan astiat ja laitetaan ne juuri ennen lähtöä astiakaappiin
☂️ Pestään koneellinen pyykkiä ja viedään ne talonyhtiön kuivaushuoneeseen ja haetaan ennen lähtöä, viikataan ja laitetaan paikoilleen
☂️ Silitetään eiliset pyykit ja viikataan ne kaappiin
☂️ Viedään kaikki roskat; kylpyhuoneroskat, yleisjätteet, biojätteet, ja paperit, kartongit ja metallit kierrätykseen, kotiin ei siis saa jäädä ainuttakaan roskaa
☂️ Viedään matto lähimpään pesulaan, ja sovitaan että haen ja maksan sen puhdistamisen kun palaan perjantaina
☂️ Käydään psykiatrian poliklinikalla uusimassa yksi lääkeresepti, ja terveyskeskuksessa uusimassa toinen resepti
☂️ Käydään sosiaalitoimistossa viemässä kaksi laskua maksettavaksi
☂️ Lopputarkistus, eli otetaan töpselit irti seinistä, laitetaan parvekkeen ovi ja keittiön ikkuna lujasti kiinni, ja tarkistetaan että kaikki tavarat ovat mukana ja laukkujen vetoketjut kiinni, ja matkaliput tallessa

Mitä minun pitää ostaa perjantaina:
🦄 Tarjottavat ja koristeet Halloween- juhliin, jotka järjestän lauantaina kotonani

🦄 Ne vaatteet joista myydään viimeisiä kappaleita, eli oranssi taskullinen haalari- minimekko Monkista, ja turkoosi- pinkki yksisarvis- fleecehaalari Hennes & Mauritzista

🦄 Loppuvuoden syntymäpäivä- ja nimipäiväkortit, sekä isänpäiväkortti, Halloween- kortit, ja onnittelukortti ystävälle jolla on häät marraskuussa

🦄 Minun pitää myös ostaa jemmaan hygieniatuotteita, sekä kotihygieniaan että henkilökohtaiseen hygieniaan

Mihin kaikkiin tapahtumiin osallistun lähiaikoina:

🍬 Omat Halloween- juhlat

🍬 I Love Me!- messut

🍬 Ystäväpariskunnan Halloween- juhlat

🍬 Lakritsi- ja salmiakkifestivaalit

🍬 Mielenterveysmessut

🍬 Käydään katsomassa elokuva Syysprinssi

🍬 Heurekan Halloween- juhlat

🍬 Tsekataan Kiasman uusi näyttely

Sain eilen hankittua uuden Samsung Galaxy- älypuhelimen Myyrmannin Elisa Shopit- kaupasta osamaksulla. Eli ei muuta kuin kapula ilmaiseksi käteen, hinta peritään kuukausittaisissa kännykkälaskuissa jotka maksaa armas sossu. Viime yö menikin sitten lokoisasti ja kotoisasti kapulan kanssa venkstlaillen. Ja osittain myös katsellen Tim Burtonin Batman– elokuvia Netflixiltä toisella silmällä (onneksi näin ne kaikki lapsena, minulla oli myös aika hurjahtavia fantasioita Chris O’Donnellista ja hänen Robin- vinyyliasunsa nänneistä).

 

Aamusella heitin lääkkeet hetulaan ja nukuin virkistävät aamupuotisnokoset. Noustuani pukeuduin ja sipaisin voidetta naamaan, sitten lähdin.

Olin menossa äitini kanssa Helsinkiin käymään yhdessä mielenterveyskuntoutujien omaisten ryhmässä.

Minä autoin keittämään kahvia ja juomaan sitä, sitten juttelin Katan kanssa kirjoittamisesta. Näytin hänelle miiushka@blogspot- blogiani, hän arvosti sitä. Mella ehdotti että tulisin vaikka maanantaina aamupäiväsellä käymään, auttaisin silittämään pöytäliinoja ja keräisin vaahteranlehtiä syyskranssia varten. Kuulostaa ihkulta.

 

Ainoa harmi puoli Lapinlahden ryhmässä oli se, että sieltä joutui lähtemään. Kävelimme äidin kanssa keskustaan ja matkustimme junalla Vantaalle, jutellen niitä näitä.

 

Perillä kotona katsoin elokuvan Batman & Robin, Scooby– Doo, ja Deadpool. toisen piraattina ja toisen Netflixiltä ja kolmannen DVD:ltä. Sitten aloin katsoa vampyyri- aiheista leffaa Blade, sitäkin Netflixiltä.

 

Huomenna on uimahallipäivä, siivouspäivä, ja vanhempien luona kyläily- päivä.

En ymmärrä miksi olen herännyt viime viikon ajan joka aamu joskus kello kahden tai kuuden välillä virkeänä, kun joskus saatan nukkua yli keskipäivän ja olen silti väsynyt.

Onhan se rasittavaa herätä aikaisin, kun ei voi tehdä juuri mitään etteivät naapurit häiriinny. Voisinhan tietysti neuloa Äiti Teresa- peittoja varten neliöitä, lukea Sherlock Holmesin seikkailuista, tai katsoa Netflixiä.

 

Joka tapauksessa, perjantaiaamuna nousin kello viiden jälkeen, otin aamulääkkeet ja tarkistin nettipankista että olin saanut rahaa; siellähän ne Brysselin rahayksiköt makoilivat ja oikein naureskelivat minulle. Menin takaisin nukkumaan ja nousin kännykän herätyskellon soitua kello kymmeneltä, olin kylläkin jo silloin hereillä joten nouseminen ei tuottanut mitään vaikeuksia.

 

Peseydyin ja heitin päälleni yksinkertaisen mekon, ja lähdin käymään Myyrmannissa. Nostin automaatilta rahaa ja kävin ostamassa ruokaa ja hygieniatuotteita ja hieman namiskuukkelia, ainakin maitoa ja kaakaojauhetta ja putelin Nivea- kasvojenpesuainetta ja paketin sieniliinoja, sen ohella kahdet pohjalliset, yhden yksinkertaiset hiilikuituiset Converse- tennareihini, ja yhdet kumiset Scholl- pohjalliset buutseihini, sekä tuubin pikaliimaa jotta saisin viimeksi mainitut pohjalliset pysymään viimeksi mainituissa buutseissa. Onhan se nyt piru kun ne Scholl- pohjalliset olisivat juuri ihanteelliset buutseihin, mutta ne liukuvat aina paikoiltaan. Ei siihen auta muu kuin teollinen pikaliima. ¨

 

Palasin kotiin ja laitoin tavarat paikoilleen ja nautin hieman aamupalaa.

Kello oli siinä vaiheessa sen verran että minulla alkoi olla kiire; olin menossa ystäväni Eleclyan kanssa Helsinkiin katsomaan 3D- elokuvaa Liisan seikkailut Peilimaassa Kinopalatsiin, elokuva näytettäisiin kello yhdeltä iltapäivällä.

Matkustin kehärataa pitkin junalla Tikkurilaan, sieltä bussilla Eleclyan kotiseuduille jossa hän hyppäsi samaan bussiin. Matkustimme Aviapolikseen ja sieltä junalla Helsinkiin, ja jouduimme juoksemaan ehtiäksemme Kinopalatsiin. Onneksi ehdimme ja saimme revittyä huumoria tilanteesta. Ostimme kaksi lippua vakipaikoillemme keskiriville, ja yhden pänikän popcorneja jonka jaoimme.

 

En ole siis nähnyt ensimmäistä Tim Burtonin ohjaamaa Liisa Ihmemaassa– elokuvaa, mutta päätin varata sen kirjastopalvelusta DVD:llä. Tämänkertainen elokuva oli positiivinen yllätys, joten ensimmäinen elokuva on varmasti myös hyvä.

 

En oikeastaan olekaan niin vastarannankiiski kuin kuvittelin, 3D- elokuvat ovat ihan yhtä jees kuin vaikka 2D- versiotkin.

Tunsin sympatiaa Punaista Kuningatarta kohtaan, vaikka hän oli tarinan pahis. Andrew Scott, joka näytteli Jim Moriartya BBC:n Uusi Sherlock– sarjassa, oli myös karismaattinen mielisairaalan lääkärinä, vaikka hänellä oli vain ihan lyhyt rooli elokuvassa. Loppu oli myös mahtava, mutta en spoilaa sitä niille jotka eivät ole sitä vielä nähneet.

Bechdelin testi ei varsinaisesti toteutunut, mutta elokuvassa oli valtavasti naisenergiaa. Arvostin myös viittausta Michael Bayn Transformers– elokuvasarjaan.

 

Leffan jälkeen menimme Kiasmaan odottamaan Miretteä, ostin myymälästä postikortin.

Mireten saavuttua maksoin hänelle yhden velan sen jälkeen kun hän oli ostanut minulle Fiorellasta parin nilkkasukkia Pride- kulkuepäivänä, ja myöhemmin levyn Marabou- suklaata.

Sen jälkeen menimme käymään Kaisaniemen Fiorellassa ja Hakaniemen UFF:issa. Kyseisessä myymälässä on taas viikkoalennus, mikä yleensä harmittaa minua sillä kaikki parhaimmat vaatteet ovat myyty alta aikayksikön. Onneksi ensi viikolla myymälöihin tulee uudet valikoimat, aion mennä koluamaan kaikki vintage- vaatteita myyvät UFF- kaupat läpi.

 

Treffasimme myös Odessan kanssa, hän toi koiransa Kaapon paikalle. Menimme Mäkkäriin päivälliselle, kutsuin samalla Mireten yökylään luokseni.

 

Odessa ja Eleclya lähtivät muualle, minä ja Mirette kävimme Hakaniemen Basaarissa josta ostin oranssit pyöräilyshortsit. Kyseinen kauppa osallistui positiiviseksi yllätykseksi, löysin sieltä paljon upeita vaatteita.

 

Kävimme myös laukkukaupassa, löysin sieltä hienon repun jossa on paljon taskuja, se on myös sen verran uuden näköinen ettei se varmasti ihan heti hajoa niin kuin edellinen reppuni.

Lisäsin sen ostoslistalleni, pitäisi ostaa myös uusi lompakko ja korttikukkaro.

 

Lähdimme käymään Mireten kämpillä hakemassa hänen yökyläilytavaransa. Olimme valtavan hyvällä tuulella, nauroimme ja lauloimme ja huidoimme ja steppailimme.

 

Teimme hieman maakuntamatkailua, eli matkustimme metrolla Rastilaan ja sieltä bussilla Myyrmäkeen. Matkalla otimme kaveriselfieitä ja naureskelimme ”starter pack”- meemeille.

 

Perillä Myyrmäessä menin Mireten seuraksi Myyrmanniin kun hän osti hieman ruokaa, sitten menimme minun kämpilleni.

 

Perillä kotona liimasin ne kumiset Scholl- pohjalliset buutsieni pohjiin, ja lahjoitin tennarini ja ne hiilikuitupohjalliset Miretelle.

 

Vietimme illan surffaillen netissä, minä tilasin CDON- nettisivulta kaksi ladattavaa Scholl- jalkaraspia, yhden Miretelle synttärilahjaksi ja yhden minulle, Deadpool– elokuvan ”limited edition”- DVD:llä metallikansissa, ja pienen Disneyn prinsessa- figuurin.