Olin lauantaina Lakritsi- ja Salmiakkimessuilla Mireten kanssa. Tapahtuma olisi ollut huomattavasti parempi, jos tungosta ei olisi ollut niin paljon että hyvä jos kykeni liikkumaan ilman että sohaisi toista ihmistä. Sain kuitenkin maisteltua ilmaisnäytteitä, ja Mirette osti uuden kukkaron.

Kävimme myös Tennispalatsin taidemuseossa, siellä oli Yayoi Kusaman näyttely In Infinity. Kyseinen taiteilija on psyykkisesti sairas, ja ammentaa taiteeseensa ideoita omasta harhamaailmastaan. Minusta näyttely oli erittäin kiehtova, aion käydä siellä uudelleen.

 

Sunnuntaina kävin vanhemmillani kylässä, sen jälkeen menin kuntosalille.

 

Näin edellisenä yönä unta kymmenennen Tohtorin ja kapteeni Jack Harknessin seikkailuista, ja näin myös yhden tyypillisen uneni jossa pyöräilen Helsingissä, ja yritän matkan päätteeksi matkustaa junalla kotiin ja raahata polkupyöräni junaan.

 

Heräsin valtavaan pissahätään ja siihen että älypuhelimeni piippaili pariin otteeseen.

 

Noustuani otin aamulääkkeet, hoidin kokonaisvaltaisen aamupesun, ja pukeuduin siisteihin vaatteisiin, tämä siksi että tapaisin äitini tänään perheryhmässä.

 

Lähdin saman tien käymään Amos Andersonin taidemuseossa, olen päättänyt käydä siellä joka maanantai sillä se on ainoa taidemuseo pääkaupunkiseudulla joka on auki kyseisenä päivänä.

Museossa oli uusi näyttely, se oli oikein kiehtova.

Olen myös iloinen siitä että Luonnontieteellinen Museo kuuluu nykyään Museokortin piiriin, olin suunnitellut hankkivani vuosilipun kyseiseen museoon mutta onneksi en ehtinyt. Ajattelin kuitenkin hankkia vuosikortin Korkeasaareen.

 

Kävin muutamassa vaatekaupassa katselemassa tarjontaa, sitten palasin junalla kotiin.

Minulla oli tuhat ja yksi duunia tekemättä, mutta päätin vain nukkua päikkärit. Ei sitä aina jaksa.

Noustuani olin huomattavasti paremmalla tuulella, minua jopa nauratti.

 

En jaksanut nyhjöttää kotona, joten lähdin etuajassa perheryhmään. Junaa odottaessani soitin Vantaan diakoniatyöntekijälle kysyäkseni Vantaalla tapahtuvasta ruuanjakelusta eli kansankielellä leipäjonoista, sovin samalla että tulisin huomenna diakoniatoimistoon kello viideksi illalla jotta voisimme jutella elämäntilanteestani.

 

Matkustin junalla itään. Psykiatrian poliklinikalle saavuttuani olin iloinen siitä että talviaikaan siirtyminen ei ollut vaikuttanut ryhmään.

Tarjolla oli satsumia ja karjalanpiirakoita, join myös muutaman kupin kahvia.

Ryhmän aiheena oli ”toivo häpeän sijasta”, ja ryhmässä käsiteltiin myös monia tärkeitä asioita kuten liikunnan vaikutusta psyykkiseen kuntoon ja onnellisuutta.

 

Ryhmän jälkeen minä ja äiti matkustimme samalla junalla länteen. Kävin kauppakeskuksessa ihkuttamassa joulutuotteita.

 

Kotiin palattuani sain otettua suurimman osan pyykeistä kuivaustelineeltä ja viikattua ne vaatekaappiin, loput jätin kuivumaan. Sen ohella pyyhin tahrat keittiön tasoista, silitin hieman tekstiilejä, ja pidin parvekkeen ovea ja keittiön ikkunaa auki sillä silitysraudan höyry teki sisäilmasta tunkkaista. Sen ohella vein roskat kierrätykseen.

 

Huomenna menen käymään äitini luona kahvittelemassa, äiti antaa minulle jokaviikkoisen 20 euroa. Ajattelin mennä kävellen kotikotiin ja sen jälkeen kävellen uimahallille, ja uida ainakin kuusi altaanmittaa.

En varmaan mene huomenna nuortenryhmään muuten kuin hakeakseni ilmaista leipää, minulla on tapaaminen diakoniatyöntekijän kanssa.

Sen ohella pitää vielä muistaa soittaa Mellalle ja sopia hänen kanssaan tapaamisen, hän saattaa minut yhteen pääkaupunkiseudulla sijaitsevaan mielenterveyskuntoutujille tarkoitettuun hengailupaikkaan.

 

Keskiviikkona on taas siunattu rahapäivä. Ensi töikseni maksan Spotify Premium- tilauksen, sitten maksan taiteilijaystävälleni 20 USA:n dollaria commissionista, sitten tilaan Finnkinon nettipalvelusta lipun 21. marraskuuta näytettävään Hamlet– elokuvaan.

Ajattelin mennä kahteen eri ruuanjakopisteeseen, puoliltapäivin on yksi Martinlaaksossa ja kello kaksi iltapäivällä yksi Liesikappelissa.

Menen kahden ystäväni, Mireten ja Emjuson kanssa ”peffateatteriin” katsomaan Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!. Sen jälkeen menen Helsinkiin ja käyn parissa UFF- myymälässä ostamassa ihkuttamiani vaatteita.

 

Torstaina menen Helsinkiin, käyn Hakaniemessä ruuanjakelupisteessä. Sitten menen tapaamaan Mellaa psykiatriseen keskukseen. Sen jälkeen käyn kuntosalilla.

 

Perjantaina on siivouspäivä, sen ohella menen tapaamaan äitiäni ja käyn taas ruuanjakelupisteessä.

 

Lauantaina menen uimahallille heti aamutoimieni jälkeen. Sen ohella ystäväni Heidi järjestää Halloween- juhlat, menen sinne ystävieni Mireten, Emjuson, ja Suvicitan kanssa.

 

Sunnuntaina menen tapaamaan vanhempiani.

Siinähän se viikko- ohjelma sitten on.