Vappubileet

Sunnuntaina siis palasin mummolasta, minun on ollut tarkoitus päivittää monta kertaa mutten ole vain jaksanut.

Olen tapaillut vanhempiani ja ystäviäni (paras kaverini, siis ei paras ystävä vaan kaveri, muuttaa piakkoin pääkaupunkiseudulta pois ja minun pitää täten tapailla häntä useammin), valmistautunut vapun juhlintaan (inhoan sellaista kaatokänni- kreisibiletystä, mutta sisäpiknik lähimpien ystävien kesken on parempaa), kastunut sateessa (juu, pääkaupunkiseudulla on satanut räntää), käynyt yksityisellä kuntosalilla (jossa on huomattavasti paremmat puitteet kuin kunnallisella, sanonpahan vaan) ja kunnallisella uimahallilla, niin ja asumistukeni lakkautettiin ja elämä se on kuin samettia vaan.

 

Eilen lähetin paketin amerikkalaiselle ystävälleni Michellelle, minun olisi pitänyt lähettää se jo viime vuoden jouluksi mutta tokkopa se haittaa. Toivottavasti hän tykkää siitä.

 

Perjantaina unohdin ottaa aamulääkkeeni, ja olin vähällä unohtaa ottaa iltalääkkeeni.

Kävin ystäväni Elyseén kanssa Myöhätuulen vappujuhlissa, hän myös oli ostanut kirpputorilta paidan joka kuulemma muistutti häntä minusta. Olin hyvin liikuttunut, niin kuin yleensä olen kun minua muistetaan sillä lailla.

 

Elyseé tuli minulle yökylään. Onnistuin tiskaamaan astiat ja pesemään kaksi koneellista pyykkiä sekä laittamaan puhtaat lakanat sänkyyn.

 

Sain aamulla tekstiviestin Eijalta, hän toivotti minulle hyvää nimipäivää ja iloista vappua. Toinen tekstiviesti tuli Veeralta, hän toivotti minulle samaten hyvää vappua. Sain tekstiviestin myös isältä, hän sanoi antaneensa minulle hieman rahaa nimipäivän kunniaksi.

 

Tänään Elyseé lähti kotiin, hän ei voinut tulla minun, Suvicitan ja Eleclyan kanssa Heidin ja Jarin vappubileisiin sillä hänelle oli puhjennut flunssa.

 

Suvicita ja Eleclya tulivat tapaamaan minua. Tänään on Eleclyan syntymäpäivä, olimme menossa Horror Shoppiin hankkimaan hänelle nenälävistyksen. Hän aikoi hankkia renkaan nenänsä oikealle puolelle, eli siis samanlaisen lävistyksen mikä minullakin on ollut viimeiset kymmenen vuotta.

 

Suvicita kyyditsi meidät Horror Shoppiin, jossa Eleclya siis hankki lävistyksensä. Suvicita antoi Perkeleelle levyn Fazerin pähkinäsuklaata, joka on siis hänen suosikkiaan.

Kuulin Perkeleen kertovan asiakkaalleen että kauppa käy huonosti ja hänellä on pulaa rahasta, joten päätin että yrittäisin ryhtyä ahkerammaksi asiakkaaksi ja ostaa ainakin yhden tuotteen per viikko.

 

Suvicita kävi Motonetissä ostamassa kunnollisen pyöränlukon ja hieman karkkia.

Hän kyyditsi meidät kotiinsa ja kävi hakemassa isänsä vanhan polkupyörän, jonka hän aikoo myydä Jarille.

 

Perillä Heidin luona Jari tuli meitä vastaan, yllätyin huomatessani että hän oli ajellut pitkän aaltoilevan hevilettinsä siilitukaksi.

Vappujuhlissa oli myös Suski, muita sinne ei tullut. Söimme mokkapaloja, pasteijoita, suolaista piirakkaa ja sipsejä, ja joimme kahvia.

 

Myöhemmin päivällä Suvicita kyyditsi Eleclyan kotiinsa, kävin morjenstamassa hänen äitiään ja silitin heidän koiraansa Hipsua. Suvicita jäi vielä kyläilemään, itse päätin palata kotiin sillä alkoi olla jo myöhä.

 

Tajusin että lähimmässä risteyksessä on ainakin neljä pysäkkiä, joista on vaikea löytää bussia joka menisi Myyrmäkeen. Matkustin bussilla Aviapolikseen, sieltä junalla lapsuudenkodin kulmille ja kävin vanhempieni kotona hakemassa nimipäivärahani.

Tyhjensin ja täytin astianpesukoneen, sitten matkustin bussilla Myyrmäkeen.

Illalla jaksoin peseytyä ja käydä suihkussa.

 

Huomenna järjestän vappubileet omassa kodissani.

Joskus kello kymmenen aikaan aamulla mummo tuli oven taakse huhuilemaan, että eikö minun pitäisi nousta jo. Ihmettelen miten hän on niin virkeä, vaikka onkin reippaasti yli 80- vuotias.

 

Nousin, otin aamulääkkeet, peseydyin ja pukeuduin oranssi- violettiraidalliseen puseroon ja päälle laitoin violetin Dirndl- mekon. Yleensä kun menen mummolaan, otan vaatteikseni vain Dirndl- mekot ja niihin sopivat puserot.

Otin mukaani myös korun, mustassa nahkanauhassa minikokoisen pronssinvärisen kuunsirpin jolla on silmä, nenä, ja suu.

 

Aamupäivällä päänjomotus tuli taas takaisin. Söin kunnon aamiaisen, join kupin kahvia, ja kävin kävelyllä.

Kävelin Ukkijärven luonnonsuojelualueella johon olen tykästynyt, järven pinta oli hieman noussut ja maassa sulamatonta räntää. Siellä kasvaa myös paljon ketunleipää, sellaista kasvia jota voi kuulemma syödä. Yhteen aikaan söin sitä kuin salaattia ja sain nokkosihottumaa, voi jee.

Kävelin pellon viertä pitkin takaisin keskustaan.

 

Myöhemmin päivällä autoin mummia laittamaan lounaaksi kalakeittoa, minä kuorin perunat, kuorin porkkanan ja raastoin sen, ja leikkasin lohifileen suuhun sopiviksi palasiksi.

Mummo opetti minulle laulun; ”Panepas soppaan pippuri, ettei se soppa happane, ja soppaan pantiin pippuri, ja kuitenkin se happani…”

 

Mummo opetti minulle toisenkin laulun; ”Pienenä tyttönä, pienenä tyttönä, pääsi miulta paukku/ Mie se vain kattelin ikkunasta, kylläpä halli haukku

 

Kävin paikallisessa kirjastossa lainaamassa Anja Kaurasen kirjan Syysprinssi, jonka luen aina mummolassa. Se ei ole ihan sellainen kirja jota luetaan mummon katseen alla, mutta se muistuttaa minua kun menimme mummon kanssa Tampereelle tapaamaan Leea- tätiä, löysin hänen kirjahyllystään monta Anja Kaurasen romaania. Aluksi yritin lukea Egyptiin sijoittuvan kirjan Tushka, mutta tushkastuin kuinka graafisesti siinä kuvattiin kyyhkysen tappamista paljain käsin. Luin kirjan Syysprinssi kannesta kanteen, ja muistan siitä aina sen unisen helmikuun iltapäivän jolloin makoilin sohvalla lukemassa kyseistä kirjaa.

 

Myöhemmin päivällä menin mummon kanssa saunaan, sen jälkeen mummo paistoi lettuja.

 

Sovin mummon kanssa että palaisin huomenna kotiin, mummo ymmärtää sen että nyt aikuisena ei enää pahemmin viihdy mummolassa. Onhan täällä mukava käydä virkistäytymässä, mutta oma koti on kyllä se kaikkein paras paikka.

Mummolasta, morjens!

Nukuin viime yön paremmin kuin sitä edellisen, mutta näin harvinaisen ikävää unta; olin Variston metsäisellä puolella ja näin siellä kaksi tyyristä omakotitaloa, ihastuin niihin ikihyviksi ja kirjoitin listan mistä musiikkikappaleesta tai taidekuvasta kukin talo muistutti minua. Toisessa talossa asui omahyväinen tyttö joka luki listat ja rupesi parjaamaan minua siitä hyvästä, että kuka mukamasboheemi sekopää oikein liittää musiikkikappaleet taloihin, ja millä oikeudella kyylään hänen kotiaan. Minä pistin paremmaksi, huidoin häntä keittiöveitsellä ja haukuin häntä vittupäiseksi perseenreikähuoraksi.

Onneksi heräsin painajaisestani siihen että kännykkäni piippasi, äiti ilmoitti että olin unohtanut maatuskahuivini heille. Päätin nousta ja lisätä päivän askareisiin sen että hakisin huivini kotikotoa.

Onneksi mieltäni piristi se että minulla oli vielä suklaata jäljellä eilisen jälkeen.

Unesta jäi ihmeellinen deja vu- tunne, vaikka en ole nähnyt sitä aiemmin.

 

Noustuani menin ensi töikseni suihkuun ja peseydyin niin hyvin kuin osasin jotta näyttäisin sievältä mummolassa. Unohdin harjata hampaani, mutta tuskin mummi sitä huomaisi. Puin ylleni Nanson punaisen puuvillaisen pitkähihaisen paidan jossa on valkoisia sydänkuvioita, ja ruskean kirjaillun Dirndl- mekon.

 

Kävin viemässä kassillisen turhaa tavaraa UFF:in keräyslootaan, ja palautin tyhjiä pulloja.

Matkustin bussilla kotikotiin, olisin kylläkin voinut fillaroida lyhyen matkan mutta täksi päiväksi oli ennustettu takatalvea, en halunnut vilustua toista kertaa kuukauden aikana.

Menin siis hakemaan huivini, se oli jäänyt naulakkoon kun kävin eilisiltana heillä kylässä.

Äiti oli kotosalla ja halasi minua omasta aloitteestaan, rutisti oikein lämpimästi, ja pyysi menemään varovasti ja sanomaan terveisiä mummille.

 

Matkustin bussilla takaisin Myyrmäkeen, ihmettelin suuresti ettei oloni ollut kärsimätön vaikka bussia joutuikin odottamaan vartin ajana.

Kävin Myyrmannin kauppakeskuksen Cubus- myymälässä ostamassa uuden kevättakin, jonka olin käynyt eilen varaamassa. Se on persikanpinkki anorakki, jossa on vetoketju edessä ja monta kätevää taskua jotka voi sulkea napeilla tai vetoketjuilla. Hyvä sijoitus.

 

Hankin myös jäsenyyden Fitness24Seven- kuntosalille, se on parempi sijoitus kuin kunnallinen kuntosali; halvempi kuukausihinta, tehokkaammat ja teknologisesti edistyksellisemmät laitteet, siellä tuskin haisee homeiselle perunakellarille, ja sitä paitsi voin samalla kortilla käydä kaikissa kotimaan Fitness24Seven- kuntosaleilla ihan mihin tahansa kellonaikaan päivästä.

Hankin myös jäsenyyden kunnan uimahallille, sain sinne maksukupongin Martinristin diakoniatoimistolta ja se siis kelpasi maksuvälineeksi. Nyt kun olen vielä parantunut flunssasta ja polkupyöräni on korjattu ja lumet ovat sulaneet huithelkkariin, voin alkaa taas kuntoilla.

 

Tiskasin astiat ja pesin koneellisen pyykkiä, mukaan lukien sen anorakin. Vein sen alakerran kuivaushuoneeseen, jotta se olisi päälle puettavassa kunnossa kun lähden.

 

Myöhemmin iltapäivällä minulle tuli tylsää, joten lähdin etuajassa. Matkustin bussilla Helsinkiin, sieltä metrolla Kamppiin, ja sieltä siis linjuribussilla Kangasalalle.

 

Matkan aikana kauan kadoksissa ollut ystäväni Shamaani lähetti minulle tekstiviestin, soitin hänelle ja juttelimme paljon. Kerroimme toisillemme nykyiset osoitteemme, ja sovimme että tapaisimme pian.

Soitin myös Elyseélle ja Emjusolle, sovin molempien kanssa miten vietämme vappua ja sovin myös Emjuson kanssa ensi viikon keskiviikosta, olemme menossa Helsinkiin kirpputori- ja kissakahvilareissulle.

Soin ajatuksen myös äidille, olemme sopineet että lähetämme toisillemme tekstiviestejä jatkuvien puhelinrinkuttelujen sijaan.

 

Linjuribussi ei mennyt ihan sitä samaa reittiä mitä se on aiempien vuosien aikana mennyt, mutta pääsin kuitenkin perille. Matkan aikana dösä pysähtyi Riihimäellä, Hämeenlinnassa, Pälkäneellä, ja varmaan jossain muuallakin.

 

Mummolassa minulla oli vähän päänsärkyä, oli ilmeisesti verensokeri mennyt liian matalalle. Mummo laittoi illallista (löysäksi keitetty muna, kirsikkatomaatteja, kurkunsiivuja, karjalanpiirakoita) kahvia ja antoi yhden vahvan Buranan, se helpotti oloani.

 

Iltasella peseydyin, olin unohtanut ottaa perusvoidetta mukaan mutta onneksi mummolla oli Tummelia. Se tuoksuu hyvälle, vähän niin kuin se peltipurkeissa myytävä Nivea jota siis käytän kasvovoiteena.

 

Nukuin mummon makuuhuoneessa, mummo nukkui sohvasängyllä olohuoneessa. Hänellä on omistuskaksio jossa on pieni keittiö, tilava olohuone ja tilava parveke, makuuhuone, ja kylpyhuone jossa on suihkukoppi ja pyykkikone.

 

Huomenna aion varmaan käydä kävelyllä ja paikallisessa kirjastossa.

Valvoin melkein koko edellisen yön, olin vieläkin aivan täpinöissä varsin puuhakkaan päivän jälkeen. Onneksi minua ei sentään kiukuttanut eivätkä harhat kiusanneet.

 

Nyt kun en keksinyt parempaa tekemistä, pesin koneellisen pyykkiä. Jostain syystä ne tulivat pesukoneesta valuvan märkinä, olin varmaan vahingossa laittanut linkousohjelman pois päältä valitessani pyykkiohjelmaa. Laitoin ne uudelleen koneeseen ja muistin valita linkousohjelman, tällä kertaa ne olivat kunnossa.

 

Join hieman teetä kun en parempaa tekemistä keksinyt, ja huomasin että tee maistuu aivan tavattoman hyvältä; join yhden mukillisen piparminttuteetä, toisen banaani- vaniljateetä, ja kolmannen suklaakakun makuista. Pitäisi ostaa lisää muita makuja, varsinkin niitä joista ystäväni tykkäävät.

 

Kello oli jo kolme aamulla kun päähäni pälkähti että voisin ruveta nukkumaan; menin pitkäkseni sohvasängylle jossa siis tällä hetkellä punkkaan, ja nukuin aamukahdeksaan asti. Näin unta saimaannorpista ja Pokémon- pelistä ja Kuortin kartanosta, lomakeskuksesta jossa viihdyin lapsena.

 

Kävin Myyrmannissa palauttamassa pulloja ajankuluksi.

Kotiin palattuani harjasin hampaani, muistin myös käyttää hammasväliharjaa ja suuvettä. Pesin myös kasvoni ja rasvasin ihoni. Olen päättänyt että nyt kun olen parantunut flunssasta, aion alkaa taas pitämään huolta hygieniastani. Sitä paitsi minulla olisi tänään hammaslääkärin vuositarkastus.

 

Kävin hakemassa vaatteeni kuivaushuoneesta ennen siivousaikaa, ne eivät olleet ihan kokonaan kuivuneet mutta ne saattoi silti viikata ja laittaa kaappiin.

 

Kun kello oli juuri sen verran että kaupat olivat auenneet, matkustin bussilla Helsinkiin.

Elielinaukiolla oli Hare Khrisna- liikkeen edustajia jakamassa ilmaista lämmintä vegaaniruokaa ja kasviksia. Minä otin muutaman sitruunan, joita siis luulin satsumiksi, ja pussillisen avokadoja.

 

Kävin Kiasman myymälässä aikomuksenani ostaa uusi päiväkirja, mutta sieltä ei löytynyt mitään kiinnostavia. Parhaimmat taitavat olla jo myyty pois. No, säästypähän nekin rahat.

 

Kävin Kampin kauppakeskuksen Suomalaisessa Kirjakaupassa ostamassa neljä uutta taikamustekynää, kaksi vihreää ja kaksi vaaleansinistä. Olen päättänyt luopua pinkeistä mustekynistä, niiden muste on aivan liian vaaleaa niin että kirjoittamastani tekstistä ei aina saa selvää.

Ostin myös kaksikymmentä ensimmäisen luokan postimerkkiä.

 

Kävin BodyShopissa ostamassa kamomilla- pitoista kasvojenpuhdistusöljyä, sitten kävin Marimekon myymälässä ostamassa punavalkoraidallisen tyynyliinan.

 

Nyt kun minulla oli käteistä rahaa, kävin Matkahuollon pisteessä ostamassa edestakaisen linja- autolipun Kangasalalle huomista mummolan reissua varten.

 

Matkustin metrolla takaisin keskustaan, sieltä junalla Myyrmäkeen. Kävin Myyrmannin Cubus- myymälässä ostamassa uuden hupparin, vaaleanharmaan jossa on vaaleanpunaisia ruusuja ja vetoketju edessä.

 

Palasin kotiin ja laitoin tavarat asianmukaisille paikoilleen, sitten kävin vielä Cubus- myymälässä ostamassa kunnolliset aurinkolasit joissa on UV- suoja, ne olivat kaiken huipuksi alennuksessa ja maksoivat vain vajaa viisi euroa. Huomasin että siellä myytiin kunnollisia parka- tyyppisiä kevättakkeja, voisin ostaa huomenna yhden.

 

Minulla oli tänään vuositarkastus hammaslääkärissä klo 14:10, ehdin sinne juuri ajoissa. Tapaaminen sujui hyvin, en ole koskaan jännittänyt hammaslääkärillä käyntiä. Ainoa vika oli alaetuhampaisiin kertynyt hammaskivi ja ikeneni olivat vetäytyneet, mutta minulla ei ole mitään särkyjä tai vihlontaa, eikä reikiäkään ollut ainuttakaan. Ihme super.

 

Kotiin palattuani minulla alkoi olla tekemisen puutetta, joten päätin siivota. Imuroin lattian, järjestelin tavaroitani, etsin lisää poislahjoitettavia turhakkeita, pyyhin pölyjä, ja pesin koneellisen pyykkiä.

 

Myöhemmin päivällä lähdin uudelleen käymään Myyrmannissa, kävin postitoimistossa ostamassa kaksi postipakettia. Aion lähettää paketit Zoyalle ja yhdelle läheiselle ystävälle, joka siis muuttaa pääkaupunkiseudulta pois.

 

Kävin Cubus- myymälässä varaamassa yhden kevättakin, menen huomenna ostamaan sen. Se on Extra Large- kokoa sillä Medium oli liian tiukka minun päälläni.

Kävin myös Citymarketissa varaamassa ylioppilaslakin, se on tulevia vappujuhlia varten ja myös sitä nostalgia- angstia varten, ettei minun ylioppilasjuhliani koskaan juhlittu, nyyhcis.

Kävin samalla Suomalaisessa Kirjakaupassa varaamassa parin Skullcandy- nappikuulokkeita, joissa luki että erityisesti naisia varten suunniteltu. En ihan ymmärrä.

 

Perillä kotona paketoin yhden lahjan ja sovittelin paketit Zoyalle ja poismuuttavalle ystävälle tarkoitettuihin postituslootiin.

 

Olin sen verran ahkera että kävin pihalla tomuttamassa mattoni, se pitäisi jossain vaiheessa viedä jonnekin pesulaan.

 

Huomenna pitää käydä heti aamusta suihkussa ja tukkapesulla ja hammaspesulla ja puleerata itsensä sellaiseen kuntoon, että kehtaa mennä mummolaan.

Heti läppärin ääreen päästyäni uusin Netflixin tilauksen, sen jälkeen pitää viedä kassillinen tavaraa UFF:in keräyslaatikkoon ja yksi Saunalahdelta tullut lasku sosiaalityöntekijälle ja palauttaa pulloja ja vaikka sun mitä, menen Myyrmanniin ostamaan ne varaamani tuotteet eli kevättakin, ylioppilaslakin ja nappikuulokkeet ja samalla myös ostan Spotify Premium- lahjakortin jotta saan kyseisen palvelun kuukaudeksi eteenpäin.

Sitten käyn Myyrmäen kuntotalolla hankkimassa erityisuimakortin vuodeksi eteenpäin, vihdoinkin. Kortti maksaa viisi euroa, ja olen saanut maksusitoumuksen kortin lataamiseen.

Kotiin palattuani pitää pakata loput matkatavarat ja siivota asunto loppuun asti; viedä roskat, tiskata astiat, hakea pyykit kuivumasta ja viikata ne siististi kaappiin, ja viedä sijauspatjani ulos tampattavaksi.

Sovimme myös Emjuson kanssa tapaamisen huomenna iltapäivällä Helsingissä. Menemme kissakahvilaan ja UFF- kierrokselle.

Poliisi ja paniikki kioskissa

En ymmärrä miksi tämän viikon ajan minulla on ollut niin raivostunut olo, että olen ollut miltei <s>murhan</s> paniikkikohtauksen partaalla. Kuukautisteni viimeinen päivä oli viikko sitten, joten ei se ainakaan voi olla PMS. Olen muistanut ottaa lääkkeeni joka aamu ja ilta. Ehkä pitäisi vähentää kahvinjuontia, vaikka olenkin suuremmaksi osaksi juonut kofeiinitonta kahvia. Luulen että juon tästä lähtien maitokaakaota, se ei sentään sisällä kofeiinia.

 

Tänä aamuna noustuani minulla oli parempi olo. Otin aamulääkkeet ja yhden särkytabletin, sillä päässä tuntui lievä kivistys. Pesin kasvoni ja rasvasin ne Nivean kreemillä. Puin päälleni pupukuvioiset pyjamahousut ja valkoisen collegen jossa on luurankojen muodostaman hipsteribändin kuvia, ja muutamia kellertäviä tahroja joita en osaa enkä tahdokaan analysoida sen enempää.

 

Lähdin heti aamusta asioille; kävin Niman ompelimossa hakemassa korjatut vaatteeni, eli mustan trikoopuseron jonka oikean ranteen päärme oli purkautunut, ja neonpinkit vinyylikynsikkäät jotka olivat nekin purkautumassa sieltä sun täältä.

 

Kävin Iso- Myyrin Tokmannilla ostamassa kaksi paria rintaliivejä, nyt minulla on niitä yhteensä kahdeksan eli tarpeeksi. Ne olivat kaiken huipuksi viimeiset kappaleet ja tarjouksessa, ja maksoivat yhteensä 6 euroa. Ihme super.

 

Kävin Myyrmannin Suomalaisessa Kirjakaupassa ostamassa uuden päiväkirjan, ajattelin ostaa myös toisen mutta pidän kiinni siitä periaatteesta että ostan vain yhden päiväkirjan per viikko.

Palasin kotiin ja laitoin rintaliivit pyykkikoriin, päiväkirjan sijoitin lipaston päälle odottamaan kunnes jaksan/viitsin viedä sen alakerran varastohuoneeseen, trikoopuseron viikkasin ja laitoin kaappiini muiden puseroiden seuraksi, ja kynsikkäät laitoin naulakkoon odottamaan lämpimämpää säätä.

 

Lähdin uudelleen liikkeelle; matkustin P- junalla Helsinkiin ja sieltä metrolla Kamppiin, kävin Fredrikinkadun UFF- myymälässä ostamassa vintage- osastolta uuden mekon, ruskeanharmaata viskoosia jossa on pastellivärisiä pikkukukkia.

 

Löysin myös uuden ihkun mekon samalta vintage- osastolta, joka on Marimekon Puketti- kuvioinen; samanlainen a- linjainen retromekko jonka ostin viime viikolla, paitsi tämä on kirkkaanpinkki jossa on valkoisia kukkia.

 

Vaistoni kertoo minulle että UFF- liikkeiden viikkoalennus on tulossa, toivottavasti ei sillä se tarkoittaa sitä että kaikki ihkut vaatteet on myyty pois ennen kuin saan itse ostettua ne. Oi kohtaloa julmaa. Onneksi sen jälkeen tulee uusia vaatteita, jotka saattavat olla vielä ihkumpia.

 

Matkustin metrolla Hakaniemeen ja kävin Ekolossa ostamassa kaksi Humble Brush- hammasharjaa, yksi valkoinen ja yksi sininen, sitten kävin paikallisessa UFF- myymälässä ostamassa, enpäs paljastakaan, se oli lahja yhdelle ystävälle joka muuttaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

 

Matkustin metrolla Mellunmäkeen ja sieltä bussilla 560 Myyrmäkeen, on se mukava että kyseinen bussi kulkee arkisin kymmenen minuutin välein.

Kävin Myyrmannin apteekissa ostamassa paketin laastareita ja sitten kävin Citymarketissa ostamassa kaksi purkkia Niveaa. Ostan aina kaikki hygieniatuotteeni kaksin kappalein, etteivät ne lopu liian sukkelaan.

 

Kotiin palattuani laitoin uuden mekkoni pyykkikoriin, hygieniatuotteet keittiön kaappiin, ja kirjoittelin hieman nettipäiväkirjaa.

 

Yhtäkkiä tajusin että olin varmaan viimeisen puolen tunnin ajan väännellyt naamaani omituisesti, se on selkeä merkki siitä että minulla on mölyjä mahassa.

Hengitin pari kertaa syvään, sitten harrastin hieman naamajumppaa, sitten nielin neljä rauhoittavaa, ja tein pari voileipää. Ja niin siinä sitten kävi, että olin taas paniikkihäiriön partaalla.

 

Soitin äidilleni ja kysyin saanko tulla käymään, äiti sanoi että saan. Mietin etten ainakaan pönttöilisi vanhempieni valvovan silmän alla, en ainakaan paljoa.

Dösää odottaessani käyttäydyin selkeästi mielipuolisesti, muikistelin suutani ja potkin tyhjää ja ynisin itsekseni. Mietin pelkäävätkö ohikulkijat minua yhtä paljon kuin minä pelkään heitä.

 

Perillä kotikotona olin rauhallisempi. Juttelin niitä näitä vanhempieni kanssa, söin herneitä ja cashewpähkinöitä ja suklaavohveleita ja ruisleipää ruohosipulin makuisella creme bonjourilla ja join kahvia, mutta lopulta oli pakko lähteä kotiin sillä alkoi olla myöhäinen ilta.

 

Matkustin bussilla 574 Myyrmäkeen, kotiin palattuani minulla oli jo huomattavasti parempi olo.

Pesin kaksi koneellista pyykkiä ja vein ne kuivumaan alakerran kuivaushuoneeseen. Normaalisti käytän kuivaushuonetta vain lakanoiden kuivaamiseen, sillä ne eivät mahdu muualle sen jälkeen kun onnistuin hajottamaan suihkuverhotankoni, jonka päälle ne siis yleensä ripustin, mutta tällä kertaa halusin pyykkini kuivuvan ajoissa ennen mummolaan lähtöä.

Kuivaushuoneen ovessa on ilmoitus siitä että kyseinen huone siivotaan joka torstai aamukymmenen ja iltapäiväkahden välillä. Laitan herätyskellon soimaan puoli yhdeksältä huomisaamuna, menen hakemaan pyykit ja sitten palaan taas kotiini röhnöttämään. Olen ennenkin jättänyt pyykkiä sinne siksi ajaksi, mutta en viitsi ottaa riskiä.

 

Nyt oloni on parempi.

Sain tilattua nettikaupasta unelmieni kumppanin, eli höyrymopin (huom! häpeämätöntä mainostusta!). Se on sähköllä ja kraanavedellä toimiva vempele jota käytetään kuin moppia, jos sitä käyttää oikein niin minun ei tarvitse vuosiin ostaa erikseen lattiasaippuaa, hankausnestettä, wc- ankkaa, puhdistussuihketta, moppeja, rättejä, tai muuta roinaa.

Sain myös maksettua laskuja ja muutenkin hoideltua bisneksiä.

 

Huomenna menen siis heti aamusta hakemaan pyykit, minulla on myös kymmentä yli kahdelta vuosittainen tarkastus hammaslääkärillä. Pyydän heiltä jotain neuvoa hampaiden narskutteluun.

En ehdi ASPA:n ryhmään, enkä haluakaan, tällä viikolla on vuorossa biljardin pelaaminen.

Luulen että vietän päivän lukien kirjoja ja siivoskellen kotiani lomaltapaluu- kuntoon.

Nyt vasta olen tajunnut miten paljon vaatii taitoa pitää englanninkielisen blogin ohella suomenkielistä blogia ja siihen vielä kirjoittaa päiväkirjaa.

 

Näin unta Starlight Express- musikaalista, ja varmaan jostain muustakin. Heräsin aamulla kun oli vielä pimeää, kurkussa oli polttava tunne joten join lasin vettä ja menin takaisin petiin.

 

Nousin iltapäivällä kello puoli yhden aikoihin, otin aamulääkkeet, kävin suihkussa ja pesin tukkani, se oli taas päässyt rasvoittumaan. Pukeuduin pyjamahousuihin ja raidalliseen puseroon.

 

ASPA- työntekijäni soitti ja kertoi että hänellä on niin paha migreeni, ettei hän voi tavata tänään. Siirsimme tapaamisen huomiselle kello puoli kolmen aikaan.

 

Lähdin käymään asioilla, kävin viemässä Viljamin syntymäpäiväkortin postilaatikkoon ja palautin muutaman kirjan kirjastoon.

 

Käppäilin Louhelan asemalle ja haistelin kevättuulia. Olin valtavan huonolla tuulella, vaikka olin ottanut aamulääkkeeni ja kuukautiseni olivat tältä kuulta ohi. Mietin onko mahdollista että heti kun verenvuoto päättyy ja seuraava munasolu irtoaa, PMS- oireet alkavat saman tien. Ainakin minun tapauksessani.

 

Matkustin P- junalla Helsinkiin, sieltä metrolla Hakaniemeen ja pistäydyin paikalliseen Ekoloon katselemaan tuotteita.

 

Menin Tyttöjen Talolle joka oli juuri avattu, join kupin kaakaota, kirjoitin päiväkirjaani, ja sain peräti kolme pakettia ilmaista leipää; ruispaloja, kaurapuikuloita, sekä punajuuri- porkkana- kaurasämpylöitä.

 

Myöhemmin päivällä poistuin, matkustin metrolla keskustaan, sieltä bussilla 322 Vantaankoskelle, sieltä bussilla 574 Myyrmäkeen. Matkan aikana minua alkoi yhtäkkiä unettamaan ihan käsittämättömällä tavalla, perillä kotona rojahdin sohvalle otettuani repun selästä, kengät jalasta ja takin päältä, ja nukuin kaksi tuntia putkeen.

 

Nousin hieman ennen kello seitsemää illalla, ja kävin Myyrmannin apteekissa ostamassa paketin laastareita, sitten kävin Citymarketissa ostamassa hieman herkkuja päivän piristykseksi. Yksi ikäiseni nainen kehui nörttimäistä pukeutumistani, siinä oli toinen päivän piristys.

 

Kotiin palattuani laitoin tavarat paikoilleen ja surffailin netissä ennen kuin otin iltalääkkeet ja peseydyin. En vieläkään voi harjata hampaitani sillä en halua tartuttaa flunssapöpöjäni hammasharjaani.

 

Huomenna ASPA- työntekijäni tulee käymään, sen jälkeen menen Myöhätuulen nuortenryhmään, ja jossain vaiheessa käyn varmaan myös kotikotona. Jossain vaiheessa pitäisi myös hoitaa siivous kotona, jotta se on miellyttävässä kunnossa kun palaan kotiin mummolasta.

Aamu on iltaa viisaampi

Ihme super, en herännytkään aamulla pikkutunneilla, ehkä siksi että valvoin kello kahteen tänä aamuna päivitellen blogejani.

Nukkua posotin keskipäivään asti. Noustuani otin aamulääkkeet, pukeuduin isoäidinruuduista tehtyyn minimekkoon ja grunge- henkiseen mustaan paitaan jossa on kuva sydämen muotoisesta päivänkakkarapunoksesta. Alle laitoin violetit legginsit, enkä viitsinyt laittaa koruja.

 

Lähdin sen siliän tien vanhempieni luo, en välittänyt edes peseytyä vaikka alapääni haisi myrkylle ja tukka oli länässä. Tiesin vain että äiti antaisi minulle vanhan perinteen mukaan 80 euroa, sillä 15. päivä oli äidin palkkapäivä ennen kuin hän jäi vanhuuseläkkeelle.

 

Bussipysäkillä yksi vanha rouva kysyi minulta, onko haitallista jos unohtaa kännykän laturiin niin kuin hänelle oli käynyt. Rauhoittelin häntä sanomalla ettei se haittaa jos unohtaa muutamaksi tunniksi. Juttelimme hetken niitä näitä ja sitten bussi saapui.

 

Perillä kotikotona isä sovitti päälleen frakkia, hän kertoi saavansa ensi viikolla Suomen Leijonien kunniamitalin. Se sai minut iloiseksi, olen niin ylpeä isästäni.

 

Myöhemmin päivällä lähdin äidin kanssa vanhalle ostarille. Ulkona oli kylmää kuin jääkarhun pehvassa ja minua vitutti kun olin lähtenyt baanalle kisuhupparissa ja PLO- huivissa ja ilman käsineitä.

En antanut sen haitata minua, juttelin äidin kanssa keväisestä säästä ja luonnosta.

 

Ostarilla oli joku nainen joka rähisi ohikulkijoille, mukaan lukien pyörätuolissa kulkevalle miehelle ja hijabiin pukeutuneelle naiselle. Onneksi hän ei rähissyt äidille.

Nainen oli varmaan vaan joku onneton sieluparka joka ei näe muuta keinoa purkaa pahaa oloaan. En ole tietenkään sitä mieltä että rähiseminen ja ventovieraiden haukkuminen olisi oikeutettua, mutta niin se vain on, maailmassa tapahtuu paljon ei- oikeutettuja asioita eikä sille voi mitään.

 

Äiti nosti minulle 90 euroa ja kutsui sitä palkankorotukseksi.

Menin Ärrälle lataamaan matkakorttiini seutua, 17. huhtikuuta alkaen ja 15. toukokuuta päättyen. Sen jälkeen käppäilin uudelle ostarille ja kävin ostamassa kaksi levyä Marabou Japp- suklaata ja kaksi pulloa Frezza Moccaa.

Matkustin bussilla Myyrmäkeen ja kävin Suomalaisessa Kirjakaupassa ostamassa onnittelukortin ystävälle. Kävin myös Bella- kirpputorilla ostamassa housut (college- kankaasta tehdyt lököttävät polvihousut, persikanpunainen ja mintunvihreät tereet), paidan (oliivinvihreä jossa pieniä mustia täpliä ja rinnassa hopeanvärisistä strassikivistä muodostettu kaunoteksti ”journey”), ja pari hiuspampulaa (käsintehdyt silkkikukat joissa leppäkertun malliset puunapit).

 

Perillä kotona laitoin tavarat paikoilleen, avasin parvekkeen oven ja keittiön ikkunan, pesin koneellisen pyykkiä, söin suklaata ja join kahvia, kirjoitin päiväkirjaani, vaihdoin pyyhkeet, otin lakanat pois sängystä, vein peittoni ja tyynyni ja patjani parvekkeelle tuulettumaan yöksi, pesin tukkani kylpyhuoneen lavuaarissa, puristelin finnejä leuasta, leikkasin kynteni, lueskelin hieman, ja piakkoin kello oli jo kuusi illalla enkä tiennyt mitä tekisin loppupäivän.

On alkanut tuntumaan melkein normilta että käyn kotonani vain nukkumassa; jos olen monta tuntia sisällä ilman mitään ulosmenosuunnitelmia, minusta tulee valtavan levoton, melkein ahdistunut. Syynä on varmaan nuorelle ominainen kokemusten ja elämysten jano.

Joskus voisi olla ihan hyvä opetella vain viihtymään omassa kodissa, kunhan en sentään jämähdä sisälle koko päiväksi.

 

Pukeuduin lämpimästi ja otin päiväkirjani ja taikamustekynät mukaani. Läjheli matkustin bussilla 560 Vuosaareen ja kävin paikallisella ostarilla. Sielläkin oli joku rähisijä, vanha mies joka oli kyrpiintynyt Saunalahti- liittymän tyrkyttäjälle. Ihmisparka.

 

Kävin Tigerissä ostamassa vyölaukun (vaaleansininen valkoisilla pilkuilla ja punavihreillä mansikka- ja kirsikkakuvioilla), pienen laatikon (valkoinen jossa kuvioita hajuherneen kukista ja herneenpaloista), nenäliinapaketin, ja muistikirjan.

 

Matkustin metrolla Sörnäisiin, jossa äitini vanhemmat asuivat kun he vielä elivät. Dallasin katuja pitkin ja verestin vanhoja muistoja.

Ajattelin käydä joskus kesällä venäläisessä ravintolassa blineillä, ja sitten jamaikalaisessa mehubaarissa pirtelöllä.

 

Kävelin Hakaniemeen ja ihqutin pikkukauppoja, sitten matkustin metrolla keskustaan.

 

Päätin käydä vielä yhden kerran vanhempieni luona, lähinnä siksi että seuraava lähtevä bussi menisi heidän kotikulmilleen. Soitin matkalla äidille ja kerroin tulevani iltakahveille.

 

Perillä kotikotona oli mukavaa, juttelin äidin kanssa ja joimme kahvit.

 

Onnistuin rikkomaan talvitakkini vetoketjun, mutten välittänyt mököttää moisesta. Nyt voin hyvällä omatunnolla käyttää kirpputorilta hankittua ulsteria.

 

Matkustin bussilla Myrtsiin ja olin hyvällä tuulella, varsinkin kun tiesin että kotona odotti suklaalevy.

 

Loin uuden suomiblogin osoitteeseen smekkleysa.blogaaja.fi.

 

Minulla on ihan hyvä fiilis tällä hetkellä, on mukava olla kotona perjantai- iltana. On kuitenkin hieman epävarma olo, sellainen ”jos teen näin tai noin, joudunko kuulemaan siitä ivailua”, mutta olen oppinut hyväksymään sen osaksi psyykkisen sairauteni aiheuttamaa vainoharhaisuutta.

Huomenna on uusi päivä.