Mitäs tässä, Ritari Ässä

Keskiviikko oli poikkeuksellinen päivä; keskiviikko, jolloin saan sosiaalitoimen välitystililtä viikkorahat, ja 22. päivä, jolloin saan KELAsta takuueläkkeet. Yhteensä 215 euroa, eihän se varsinaisesti mikään lottopotti ole mutta kyllähän se silti virkistää.
Ajattelin mennä verikokeisiin, olin juuri sopivasti paastonnut kaksitoista sitä ennen. Valitettavasti edelläni oli peräti viisikymmentä asiakasta, joten päätin mennä sinne joskus toiste.
Kävin pankissa nostamassa rahat, eikä edelläni ollut kuin yksi asiakas.
Tällä kertaa en tuhlannut rahojani turhiin humputuksiin, vaan hain korjatut vaatteet ompelimosta, ostin apteekista kaksi pakettia Ketipinor- lääkettä ja tuubin Bemetson- ihottumavoidetta, ja humputtelin sen verran että ostin uudet pyjamahousut, harmaat joissa on sateenkaarien ja pandakarhujen kuvia.
Vein pari laskua sosiaalitoimistoon, palautin pinon kirjoja ja DVD- levyjä kirjastoon, ja ostin Suomalaisesta Kirjakaupasta kymmenen taikamustekynää; kaksi pinkkiä, kaksi violettia, kaksi vihreää, kaksi sinistä, ja kaksi vaaleansinistä. Olin saanut tämän vuoden bonuskupongin.
Myöhemmin päivällä menin parhaan kaverini Mireten kanssa leffaan, menimme Kinopalatsiin katsomaan uuden Disney- Pixarin leffan Vaiana, suomeksi dubattu 2D- versio.
Arvostin elokuvassa sitä että prinsessa on vihdoinkin rotuvähemmistöä, ja kaiken huipuksi omatoiminen sankari joka ei tarvitse prinssiä pelastamaan itsensä.
Elokuvan jälkeen menimme minulle yöksi.

Torstai oli omistettu kokonaan Reaktorille, lasten ja nuorten ja lapsenmielisten talvilomatapahtumalle. Menimme sinne Mireten kanssa, tapasimme yhteisen ystävämme Aurelian.
Meillä oli mahdottoman hauskaa. Mirette osallistui DIY- pajoihin joissa muun muassa sai tehdä omia pinssejä, ja maalata NuTa- tiloihin tulevia biljardipöytiä ja hyllykköjä.
Kävimme hakemassa tavaramme kotoani, ja menimme Mireten kotiin nukkumaan.

Perjantaiaamuna Mireten sossutyöntekijä Minski tuli käymään. Kun olin nukkunut univelat pois, tiskasin Mireten astiat.
Mirette meni taas päiväksi Reaktoriin, minä menin omaan kotiini.
Vaihdoin pyyhkeet ja otin lakanat pois sängystä, pesin kyseiset liinavaatteet pesukoneessa.
Vein sijauspatjani, peittoni, ja tyynyni parvekkeelle tuulettumaan, hain sohvasänkyyn kuuluvan patjan, peitot ja tyynyt parvekkeelta, imuroin kyseisen patjan ja sängyn ja pahimmat roskat lattialta, pesin kolme koneellista pyykkiä, vein roskat, ja kun HoivaOnni- työntekijäni tuli käymään, tiskasin likaiset astiat ja silitin pestyt pyykit.
Kävin äitini luona, hän antoi minulle 20 euroa. Join hänen kanssaan iltapäiväkahvit.
Kävin supermarketissa ostamassa hieman taloustuotteita. Ostin Heidille syntymäpäiväkortin.
Illalla minä ja Mirette kävimme Riikalla, hänellä oli kotibileet. Paikalla oli myös Lauski, Viltsu, ja Ape. Meillä olisi ollut huomattavasti hauskempaa jos paikalla ei olisi ollut miehiä; Viltsu ja Ape ovat ihan kivoja mutta siellä oli paikalla kaksi miestä jotka käyttäytyivät omituisesti. Päätin lähteä vartin päästä kotiin, Riikka lupasi saattaa Mireten luokseni kun hän lähtee.
Kävin supermarketissa ostamassa kanisterin hienopesuainetta. Pesin toppatakkini sillä kun olin palannut kotiin, ja vein sen alakerran kuivaushuoneeseen.
Otin iltalääkkeet, harjasin hampaat (tai siis ensin harjasin hammasvälit, sitten hampaat, sitten puhdistin kieleni erityisellä kielenkaapimella, ja sitten käytin suuvettä), kävin suihkussa, laitoin Bemetson- reseptivoidetta ranteisiini ja muihin paikkoihin missä oli ihottumaa.

Ja siitä pääsemmekin tähän päivään.
Näin unta jossa olin Forssassa valtavassa roomalaistyylisessä kirjastossa, jossa luin The Ramones- aiheisia kirjoja.
Noustuani aamulla kello olikin vasta kymmenen, vaikka olin luullut sen olevan, no, sen verran että olimme myöhästyneet Heidin synttäripippaloista.
Huomasin että Mirette oli palannut ehjänä kotiin, ja kattolamppu oli ollut koko yön päällä. Minua lähinnä vain nauratti kun ajattelin miten hyvin saimme nukutuksi, vaikka keinovalo oli tillottanut koko yön.
Otin aamulääkkeet, harjasin hampaani, lätkin voidetta ihottumaani, puin uudet pyjamahousut päälle.
Vein viimeksi käytetyn päiväkirjani kellarikomerooni, ja hain sieltä uuden. Hain samalla talvitakkini ja liinavaatteet kuivaushuoneesta. Kotiin palattuani pyyhin keittiön tasot puhtaiksi.
Myöhemmin päivällä minä ja Mirette lähdimme Heidille. Ensin kävimme lähimmässä supermarketissa ostamassa sipsejä ja kevytkokista Heidille, ja laskiaispullia mantelimassalla meille jaettavaksi.
Matkustimme junalla lähemmäs Suvicitan kotia, tapasimme Eleclyan ja Odessan juna- asemalle josta Suvicita haki meidät autollaan ja kyyditsi meidät Heidille. Paikalla oli myös Jari, Heidin aviomies, ja yhteinen ystävämme Ansku, ja Suski saapui myöhemmin.
Meillä oli mukavaa, mutta minua alkoi väsyttämään kun kaikki puhuivat kovalla äänellä toistensa ylitse, ja pari juhlavierasta alkoi tiuskimaan toisilleen.
Illemmalla Suvicita kyyditsi meidät kaikki Vantaalle. Minä ja Mirette matkustimme bussilla lähimmälle juna- asemalle, sieltä matkustimme junalla kotiin.
Perillä kotonani otin iltalääkkeet ja peseydyin. Sen ohella vein biojätepussin kierrätykseen, ja laitoin talvitakkini parvekkeelle yöksi jotta se tuulettuisi. Nämä ovat siis jokailtaiset rutiinit.
Huomenna menen käymään vanhempieni luona, sitten menen kuntosalille. Sitten varmaan siivoan loppuun asti; enää pitää puleerata kylpyhuone, viedä kartonki-, paperi-, ja metallijätteet kierrätykseen, pyyhkiä kirjoituspöytä, imuroida ja mopata joka neliösentti lattiasta. Eiköhän siinä ollut kaikki.

Aina sydämessäni

Jos sitä nyt voisi reipastua myös tässä suomiblogin pitämisessä, nyt kun olen kerran alkanut kirjoittaa sitäkin. Minulla on jo suomiblogit Vuodatuksessa,, Blogaajassa, Tumblrissa, LiveJournalissa, ja Bloggerissa.
Kirjoitan parhaillaan tätä merkintää Microsoft Word- tiedostoon Always In My Heart- fontilla. Minusta on hauska kokeilla jotain koristeellista fonttia ihan vain sen visuaalisen miellyttävyyden vuoksi.

Parvekkeeni ovi on muuten korjattu, lukkoseppä kävi hoitelemassa sen.

Olen alkanut käymään kuntosalilla joka toinen päivä. En enää käytä juoksumattoa, mutta olen päättänyt käydä suihkussa aina paikan päällä, etten haise hielle koko loppupäivän.
Muutaman kuukauden päästä alan taas käymään uimahallilla, vaihtelevasti joka toinen päivä salilla ja toinen hallilla, niiden välissä pidän lepopäivän.

Team Fortress 2- sarjakuvasaagaan on vihdoinkin tullut päivitys, pitkällisen odotuksen jälkeen.

Parhaan kaverini Mireten sänky meni rikki, eikä hän voi nukkua toisessa sängyssään mikä on varattu yökylävieraille (eli siis se missä minä nukun aina hänen luona käydessään) sillä hänen selkänsä ei kestä sitä.
Tästä syystä avasin kotini ovet hänelle, hän yöpyy luonani niin pitkään kunnes hän saa parin viikon päästä uuden sängyn.
Tästä syystä olen voinut viime aikoina psyykkisesti paremmin; nyt kun minulla on jokapäiväistä seuraa niin ei ole aikaa riidellä harhojen kanssa, ja on myös mukavaa tehdä ihan arkisiakin toimia ystävän seurassa. Ruokakin maistuu paremmalta ystävän seurassa.
Koen silti aina iltaisin jonkinasteista apokalyptista angstia, mutta luulen että se johtuu verensokerista tai väsymystasosta. Yön yli nukuttuani oloni on kuitenkin parempi.

Tilasin eilen Etsy.com- nettikaupasta sellaisen 1990- luvun grunge- henkisen kaulakorun jossa on hologrammikuva silmästä. Olen pitänyt lupaukseni sen suhteen että tilaan jokaisena rahapäivänä ainakin yhden tuotteen Etsystä, Amazonista, tai muusta nettikaupasta.
Sen ohella kävimme Mireten kanssa kirpputorikierroksella, muun muassa Iso- Roban ja Fredan UFF- myymälöissä joissa on taas se viikkoalennus, kaikki vaatteet maksoivat maksimissaan vain euroa tsibale. Sen ohella kävimme myös Iso- Roban Fidassa. Ostin reissun aikana seuraavat vaatteet:
Musta Dirndl- mekko, jossa on ohuet olkaimet ja edessä ylhäältä alahelmaan kulkeva napitus.
Auringonkukankeltainen akryylivillatakki.
1980- lukulainen villatakki, sellainen missä on violetteja, valkoisia, ja pinkkejä raitoja joissa kuvia teddykarhuista, ruseteista, sydämistä ja ruusuista.
Pitkähelmainen villapaita, jossa on kerroksittainen maisemakuva; taivas, taivaanranta, kaislikko, lampi jossa jono sorsia, maa… Se on juuri sopivan kokoinen tunikaksi.
Retro- henkinen nilkkapituinen esiliina, ruskea jossa valtavia oransseja ja valkoisia kukkakuvioita. Aion teettää siitä hameen ompelimossa.
Pitkähihainen nilkkapituinen viininpunainen ihonmyötäinen mekko, jossa rinnustassa paljettikangasta
Vihreä puuvillainen Nanso- tunika, jossa vihreävalkoisia kuvia jotka esittävät kahta identtistä pikkutyttöä pitelemässä toisiaan kädestä
Pinkki- oranssiraidallinen pitkähihainen pusero
Vaaleansininen pitkähelmainen kesämekko, jossa sinisiä ruiskukkakuvioita.
Ostin myös peltipurkin, joka kuuluu samaan tuotesarjaan kuin yksi päiväkirja ja seinäkalenteri jotka minulla joskus olivat.

Kotiini palattuamme nautimme illalliseksi mozzarellatikkuja ja ranskanperunoita. Pesin kaksi koneellista pyykkiä, uudet vaatteeni mukaan lukien.

Nukkuessani näin unta jossa olin Kuortin kartanossa, se on sellainen lomakohde jonka omistaa HYKS. Se on erityisesti tarkoitettu syöpäsairaille lapsille ja heidän perheilleen, minulla itselläni oli leukemia lapsena. Kävin siellä monta kertaa 18- vuotiaaksi asti.

Noustuani aamulla kello yhdentoista aikaan otin aamulääkkeeni, tyhjensin kuukautiskuppini, ja pukeuduin eilen ostamaani vihreä- valkoiseen tunikaan, sitten menin takaisin petiin ja nukuin kello puoli kolmeen asti iltapäivällä. Siinä vaiheessa oli pakko nousta ylös, napata päiväkirja messiin ja lähteä käymään Helsingissä.

Ulkona oli kylmää, taivas oli pilvessä, satoi lumijyväsiä. Matkustin junalla Helsinkiin ja käppäilin siihen psykiatristen potilaiden ajanviettokeskukseen missä käyn aina torstaisin.

Juttelin Mellan, Ilonan, ja Kennyn kanssa, join kahvia, juttelin puhelimessa ystävieni kanssa. Myöhemmin päivällä kun kyseinen huone jossa istuin laitettiin kiinni, siirryin kahvilan puolelle. Söin kaksi ihanaa korvapuustia ja join kupin kaakaota.

Kävelin lumipyryn halki metroasemalle ja matkustin keskustaan. Kävin Cybershopissa ostamassa uudet kuulokkeet, vihreä- pinkit Hello Kitty- malliset nappikuulokkeet. Sain hieman yli euron alennusta, sillä minulla oli hiukan pluspisteitä kanta- asiakaskortillani.

Matkustin junalla kotiin. Siivosin hieman, leikkasin kynteni, join sitruunateetä, aloin neulomaan uutta täkkitilkkua, kirjoitin päiväkirjaa ja enkkublogia, ja katsoin DVD:ltä Pokka pitää. Olen syttynyt kymmenen vuotta omistamaani DVD- kokoelmaan uudestaan, kun huomasin että siinä on englanninkieliset tekstitykset.

Huomenna on perjantai, se tarkoittaa sitä että heti aamulla pitää alkaa siivoamaan; otan roskapussit pois roskakoreista ja laitan niihin uudet pussit; otan lakanat pois sängystä ja vaihdan pyyhkeet ja pesen ne pyykkikoneessa; laitan peittoni, tyynyni, ja sijauspatjani parvekkeelle tuulettumaan, ja putsaan vessanpöntön.
Hoivaonni- työntekijäni tulee käymään puoli kahdelta iltapäivällä, visiitin aikana aion tiskata astiat ja silittää pyykit.
Lähtiessäni samalla ovenavauksella aion viedä roskat, sitten menen psykiatrian klinikalle hakemaan yhden paperisen lääkereseptin ja erityisluvan sitä varten. Sitten pitää mennä sosiaalitoimistoon hoitamaan paperisota; tulostaa tiliotteet, ottaa kopio reseptistä ja erityisluvasta, laatia toimeentulotukihakemus, ja sitten vain toivotaan että sosiaalityöntekijä on saanut aamukahvinsa jotta hän olisi tarpeeksi laupea myöntääkseen maksusitoomuksen kyseiseen lääkkeeseen. Kolmen kuukauden satsi lääkkeitä maksaa noin 650 euroa, ja siihen minulla ei ole varaa.

Sen jälkeen menen käymään äitini luona, juon hänen kanssaan kahvia. Sitten menen kuntosalille, olen päättänyt etten enää käytä juoksumattoa, ja että jatkossa käyn suihkussa heti urheiltuani.

Kotiin palattuani aion siivota loppupäivän.

Tykkään kirjoittaa listoja, tässä siis muutama

Mitä mukaan mummolaan:
🍀 Yöpaita (ostan ihan uuden, pesen ja kuivaan ja silitän ja viikkaan sen juuri ennen lähtöä, ja jätän sen mummolaan seuraavia visiittejä varten)
🍀 Kaksi Doctor Who– DVD:tä, Colony in Space ja Frontier in Space
🍀 Kummeli Jackpot– DVD (aion katsoa sen englanninkielisillä tekstityksillä nyt kun on aikaa)
🍀 Anja Kaurasen kirja Syysprinssi (luen sen aina mummolassa käydessäni)
🍀 Kolmet vaihtovaatteet, tässä tapauksessa kolme Dirndl- mekkoa ja niihin sopivat pitkähihaiset puserot, ja alusvaatteet eli pikkuhousut, rintaliivit, leggingsit, ja nilkkasukat
🍀 Kolme asuihin sopivaa kaulariipusta
🍀 Läppäri
🍀 Älypuhelimen laturi
🍀 Lämmin huppari (Hämeen suunnassa on yleensä kylmempi ilmasto kuin pääkaupunkiseudulla)
🍀 Mummin syntymäpäiväkortti ja -lahja
🍀 Ja sitten ne mitä yleensä kannan mukanani, eli päiväkirja, nettitikku, täytetty dosetti, pikkuhousunsuojia, kirjoitusvermeet, kuulokkeet…
🍀 Tällä hetkellä työn alla olevat neuletyöt

Mitä kaikkea pitää ostaa ennen lähtöä:

🐞 Uusi yöpaita, jota käyttää nimenomaan mummola- yöpaitana, aion siis jättää sen sinne.
🐞 Pullo shampoota, tuubi hammastahnaa, ja palanen saippuaa. Ottaen huomioon että minulla ja mummolla on eri tottumukset hygieniatuotteista, ja hän joutuu sitäpaitsi elämään pienellä eläkkeellä, on ihan reilua että tuon sinne omat hygieniatuotteeni.
🐞 Matkaevästä, eli kylmäsavulohibageli ja pullo jääkahvia tässä tapauksessa

Mitä kaikkia duuneja minun on hoidettava ennen mummolaan lähtöä:
☂️ Käytävä pankkiautomaatilla tarkistamassa pankkitilini saldo. Jos minulle on tullut rahaa, käyn pankissa nostamassa ne.
☂️ Käyn äidin luona hakemassa viikkorahat ja musiikkialbumin jonka veljeni on kopioinut minulle.
☂️ Tiskataan astiat ja laitetaan ne juuri ennen lähtöä astiakaappiin
☂️ Pestään koneellinen pyykkiä ja viedään ne talonyhtiön kuivaushuoneeseen ja haetaan ennen lähtöä, viikataan ja laitetaan paikoilleen
☂️ Silitetään eiliset pyykit ja viikataan ne kaappiin
☂️ Viedään kaikki roskat; kylpyhuoneroskat, yleisjätteet, biojätteet, ja paperit, kartongit ja metallit kierrätykseen, kotiin ei siis saa jäädä ainuttakaan roskaa
☂️ Viedään matto lähimpään pesulaan, ja sovitaan että haen ja maksan sen puhdistamisen kun palaan perjantaina
☂️ Käydään psykiatrian poliklinikalla uusimassa yksi lääkeresepti, ja terveyskeskuksessa uusimassa toinen resepti
☂️ Käydään sosiaalitoimistossa viemässä kaksi laskua maksettavaksi
☂️ Lopputarkistus, eli otetaan töpselit irti seinistä, laitetaan parvekkeen ovi ja keittiön ikkuna lujasti kiinni, ja tarkistetaan että kaikki tavarat ovat mukana ja laukkujen vetoketjut kiinni, ja matkaliput tallessa

Mitä minun pitää ostaa perjantaina:
🦄 Tarjottavat ja koristeet Halloween- juhliin, jotka järjestän lauantaina kotonani

🦄 Ne vaatteet joista myydään viimeisiä kappaleita, eli oranssi taskullinen haalari- minimekko Monkista, ja turkoosi- pinkki yksisarvis- fleecehaalari Hennes & Mauritzista

🦄 Loppuvuoden syntymäpäivä- ja nimipäiväkortit, sekä isänpäiväkortti, Halloween- kortit, ja onnittelukortti ystävälle jolla on häät marraskuussa

🦄 Minun pitää myös ostaa jemmaan hygieniatuotteita, sekä kotihygieniaan että henkilökohtaiseen hygieniaan

Mihin kaikkiin tapahtumiin osallistun lähiaikoina:

🍬 Omat Halloween- juhlat

🍬 I Love Me!- messut

🍬 Ystäväpariskunnan Halloween- juhlat

🍬 Lakritsi- ja salmiakkifestivaalit

🍬 Mielenterveysmessut

🍬 Käydään katsomassa elokuva Syysprinssi

🍬 Heurekan Halloween- juhlat

🍬 Tsekataan Kiasman uusi näyttely

Olen päättänyt etten enää mainitse blogissani paikannimiä, ihan vain suojellakseni itseni ja blogissani mainittujen ihmisten yksityisyyttä.

 

Perjantai- iltana nukkumaan mentyäni otin mukaani DVD:n jossa on Doctor Who– televisiosarjan jakso Frontier in Space, joka on siis niitä klassisia jaksoja. Tuli kyllä vähän sellainen #torillatavataan ilmiö kun kyseisessä jaksossa mainittiin että vuonna 2450 Helsingissä on Draconia- planeetan suurlähetystö joka poltetaan maan tasalle.

Kello yhden aikaan aamulla piti mennä nukkumaan, kun selkää kivisti seinään nojaamisesta ja silmät kuivuivat päähän.

 

Näin unta jossa minä ja Overwatch– nimisen mmorpg- pelin hahmot asuimme jonkinlaisessa hippikommuunissa metsien, peltojen, ja niittyjen keskellä.

Olin naimisissa Jamison ”Junkrat” Fawkes- nimisen pelihahmon kanssa, kun hän sai tietää että odotin lasta hänelle, hän juoksi riemuissaan pitkin maita ja mantuja hihkuen ”Minusta tulee isäpappa!”

 

Minä ja ystäväni Mirette, Eleclya, ja Suvicita osallistuimme ”Kuteet kiertoon!” (kirjoitin vahingossa ”kieroon!”)- tapahtumaan. Sain pitkän vaaleansinisen hameen, legginsit mustilla ja tummanvihreillä vaakaraidoilla, ja mustavalkoisen ”Muumit Rivieralla”- teepaidan.

Menimme käymään Eleclyan kotona. Söin Sorsan laittamaa perunamuussia joka sai minut piereskelemään koko viikonlopun.

 

Minä ja Mirette vietimme viikonlopun yhdessä. Sunnuntaina kävimme uimahallilla, sillä aikaa kun Mirette pellehyppi niin minä uin 175 metriä.

 

Nukuin yöni sohvasängyllä, sillä Mirette nukkui minun sängyssäni.

Noustuani otin aamulääkkeet, pesin ja rasvasin kasvoni, puin päälleni mustat housut ja uuden poolopuseron jossa on värikkäitä vaakaraitoja, laitoin korviini yksinkertaiset nappikorvakorut ja kaulaani tummanpunaista viisisakaraista tähteä esittävän kullatun riipuksen nahkanauhassa, sillä kyseisen riipuksen mukana tullut ketju katkesi.

 

Minulla oli sosiaalitoimistossa tapaaminen kello yksi iltapäivällä eli klo 13:00. Kävimme Mireten kanssa marketissa ostamassa pullokaakaota, ja sitten menin sossuun.

Tapaamisen aihe oli se että kuntoutuspalvelujeni tarjoaja vaihtuu ASPA- palveluista Hoiva- Onneen. Saan kuitenkin asua nykyisessä asunnossa, vaikka se on ASPA:n omistama.

Käytännössä se tarkoittaa sitä että luonani käy kerran viikossa tietty henkilö jonka kanssa esimerkiksi juttelen mieltä painavista asioista ja joka auttaa minua siivoamaan tai hoitamaan arkisia asioita.

Tapaaminen meni oikein hyvin. Halasin ASPA- työntekijääni viimeisen kerran, sitten lähdin lähimpään kauppakeskukseen hengailemaan.

 

Supermarketissa on jo myynnissä jouluvalot. Ajattelin hankkia parvekkeen ikkunaan jonkun uskonnollisesti neutraalin symbolin, kuten sydän tai tähti tai lumihiutale.

 

Kotiin palattuani tiskasin astiat ja juttelin Suvicitan kanssa puhelimessa.

Sain postissa kaksi laskua Saunalahdelta, vien ne huomenna sossuun. Sain myös ilmoituksen siitä että olen saanut paketin postissa.

 

Lähdin käymään perheryhmässä, jossa käyn siis maanantaisin.

Perillä join kaksi kuppia kahvia, söin satsuman ja viinirypäleitä ja kolme suklaapisarakeksiä.

Ryhmän aiheena oli psykoosisairauksien hoito lääkkehillä. Ryhmä oli ihan okei, sen jälkeen minä ja äiti matkustimme samalla junalla kotipuoleen.

 

Hain postitoimistosta saamani paketin, se oli Halloween- lahjapaketti uusseelantilaiselta ystävältäni Zoyalta.

Avasin paketin kotiin päästyäni ja hihkuin riemusta! Siellä oli neljä suklaapatukkaa (sokeritonta luomusuklaata, yksi maitosuklaa, yksi tumma minttucrisp, yksi mantelicrisp, ja yksi tumma suklaa), käsin tehty pehmolelu- avaimenperä joka esitti Pepper- nimistä mikrokefalista naista joka on tuttu televisiosarjasta <i>American Horror Story</i>, tuotantokausista <i>Asylum</i> ja <i>Freakshow</i>. Sain myös kaksi hyväntuoksuista saippuapalaa, kaksi kaulakorua joista toinen on hopeoitu keijua esittävä riipus ja keraaminen Tiki- toteemihahmo, keltaisia pääkalloja esittävät korvakorut, Organik Orangutan- nimistä hyväntekeväisyysjärjestöä tukevat pinssi ja rannerengas. Laitan kuvia myöhemmin.

 

Ihmeellistä kuin se onkin, sain sekä imuroitua että mopattua lattian huonekalujen alta, ja mopattua kylpyhuoneen lattian.

 

Huomenna käyn äitini luona hakemassa viikkorahan, ja haen yhden isoveljeni kopioiman CD:n.

Ostan rahoilla yöpaidan mummolaa varten, sekin pitää vielä pestä ja kuivata ennen kuin lähden mummolaan. Sen ohella minun pitää pestä vielä yksi teemuki ja lusikka, viedä roskat, uusia yksi lääkeresepti ja viedä matto pesulaan.

Linja- auto lähtee iltapäivällä, Mirette lupasi pitää minulle seuraa.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä en saanut sitten millään unta, vaikka olin ottanut iltalääkkeeni enkä ollut juonut kahvia kuin pari mukillista käydessäni äidilläni kylässä.

 

Syypää unettomuuteeni saattoi olla se että minulla oli ollut aika hauska päivä, Mireten kanssa Korkeasaaressa ja sen jälkeen vanhemmilla kylässä, ja olin vieläkin ihan täpinöissä, tai sitten se että saisin seuraavana päivänä rahaa enkä jännitykseltäni saanut unta.

 

Ihan vain ajankuluksi pesin kolme koneellista pyykkiä ja vein roskat.

Tein kasvo- ja niskajumppaa, katsoin Netflix- palvelusta Doctor Who– ja American Horror Story– televisiosarjoja, luin kirjoja ja neuloin.

 

Aamusella tarkistin nettipankista tilini saldon, olin saanut rahaa. Maksoin Linnanmäen Valokarnevaali- lipun, ja vastustin houkutusta tilata tavaraa Etsystä.

 

Menin parvekkeelle katselemaan tähtiä, siitä on pitkä aika kun viimeksi näin ne. Tunnistin Orionin vyön, mutten löytänyt Otavaa.

 

Kun en keksinyt enää ajankulua, menin aamupuotisnokosille.

Heräsin keskipäivällä kun kännykkäni soi, siellä oli Odessa joka kysyi voiko hän ja Eleclya tulla käymään ja tuoda koiransa samalla. Sanoin että he ovat tervetulleita.

 

Vartin päästä oveeni koputettiin, siellä oli Odessa ja hänen koiransa Kaapo, Eleclya ja hänen koiransa Hipsu, ja joku nuori nainen joka oli kuulemma Eleclyan koulutoveri.

 

Lähdimme yhdessä käymään kaupoissa. Kävin pankkiautomaatilla nostamassa rahaa ja ostin Odessalle valkosuklaa- Magnumin.

 

Kun he olivat lähteneet, ostin uuden Geepap- merkkisen päiväkirjan ja kaksi taikamustekynää.

 

Myöhemmin päivällä lähdin tapaamaan Kaisaa, olimme sopineet että tulisin hänen luokseen kyläilemään.

 

Matkustin junalla Helsingin puolelle, hän tuli hakemaan minut juna- asemalta.

Matkalla hänen kämpilleen tapasimme yhden hänen ystävistään ja juttelimme hänen kanssaan.

Kaisan luona juttelimme RuPaul’s Drag Race– televisiosarjasta. Joimme kahvia, laitoin omaani suklaan makuista kookosmaitoa, siitä tuli tavattoman hyvää.

 

Lähdimme kävelylle ja poikkesimme lähimmässä kauppakeskuksessa. Ilahduin huomatessani että sielläkin oli väliaikainen Finlayson- myymälä, olen jo suunnitellut mitä aion ostaa sieltä. Ja Hennes & Mauritzissa oli mahtava valikoima, parempi kuin Myyrmannissa ja Forumissa.

Flying Tiger oli myös mahtava paikka, sain monta hyvää ideaa mitä ostaa ystävilleni lahjoiksi, ja mitä hankkia Halloween- juhliini.

 

Käppäilimme takaisin Kaisalle, olin nimittäin unohtanut käsineeni sinne. Hain ne, ja sitten hän saattoi minut juna- asemalle.

 

Päätin matkustaa kehärataa pitkin Helsingin keskustaan, sieltä toisella junalla omille kotikulmille, jotta minulla olisi aikaa kirjoittaa päiväkirjaa.

 

Torstaiaamuna heräsin siihen että sohaisin kyynärpäälläni villalankakerän yöpöydältäni lattialle. Mielessäni välkähti täysin absurdi ajatus siitä, että kyseinen tapahtuma oli pahinta mitä voi tapahtua.

 

Nousin myöhemmin ja olin huonolla tuulella. Päätin lähteä käymään Lapinlahden Lähteessä jotta saisin edes jotain tekemistä.

Soitin Mellalle ja sovin että tulisin tänään käymään. Matkustin junalla keskustaan ja kävelin Baanaa pitkin Lapinlahteen.

 

Paikan päällä silitin yhden pöytäliinan, juttelin muiden kanssa, join kahvia ja söin pullaa. Poistuin huomattavasti paremmalla tuulella.

 

Kävelin Hietaniemen hautausmaan viertä ja olin suorastaan hämmästynyt kaikesta kauneudesta ympärilläni.

 

Kotiin palattuani lähdin saman tien kuntosalille. Jaksoin kävellä juoksumatolla vain seitsemäntoista minuutin verran, mutta jaksoin käyttää kaikkia kuntosalilaitteita enemmän kuin kaksikymmentä nostoa.

 

Pukuhuoneessa harhat kiusasivat minua taas, elin uudelleen muistoja yläasteen liikuntatunneilta. Jaksoin kuitenkin käydä suihkussa.

 

Kotiin palattuani oli jo pimeää. Laitoin tavarat paikoilleen, otin iltalääkkeet ja menin nukkumaan, ja tulin ajatelleeksi että olen viime yöt valvonut myöhään läppärin, älypuhelimen, päiväkirjan ja muun median kanssa.

 

Yöllä näin taas unia kesämökistä, ne tuntuivat hyvin todellisilta vaikka olivatkin absurdeja.

 

Kävin sosiaalitoimistossa tulostamassa pari kuittia tositteeksi siitä että olen maksanut lipun Nuorisoasuntosäätiön yksityistilaisuuteen Valokarnevaaleille, sen jälkeen tein toimeentulotukihakemuksen ihan vain kokeeksi, jos saisin ylimääräistä rahaa.

 

Lähdin tapaamaan äitiäni. Matkustin bussilla kotikotiin, perillä join hieman kahvia ja sain äidiltä rahaa.

 

Matkustin bussilla takaisin kotikulmille. Ostin kirjakaupasta uuden päiväkirjan ja apteekista pari huulirasvaa.

 

Lähdin tapaamaan Miretteä, olimme menossa Linnanmäen Valokarnevaaleille.

Matkustin junalla Helsinkiin ja tapasin Mireten vakituisessa tapaamispaikassamme.

 

Matkustimme ensin metrolla, sitten ratikalla Linnanmäelle, ja ehdimme paikalle juuri kun ovet avattiin.

 

Mireten ansiosta uskalsin käydä ”hurjissa” laitteissa, meillä oli aivan tajuttoman hauskaa! Kävimme ravintolassa syömässä kierreranskalaisia, saimme sopivasti energiaa ja lämpöä jatkaaksemme huvittelua.

 

Lähdimme vasta sulkemisaikaan, matkustimme bussilla keskustaan ja kävimme supermarketissa ostamassa ruokaa illaksi.

 

Menimme Mireten kämpille yöksi, laitoin mozzarellatikkuja ja juustomakaronivuokaa illalliseksi.

 

Seuraavana päivänä menimme minun luokseni, olimme siellä yötä.

 

Sunnuntaina hain polkupyöräni kirjaston nurkilta ja fillaroin kotikotiin tapaamaan porukoita.

Valvoin viime yönä melkein kello puoli kahteen aamulla, oli niin maaninen olo. Onneksi sain päättäväisesti sammutettua läppärini (noin puoli tuntia kestäneen päivityksien asentamisen jälkeen) ja laskettua älypuhelimen ja päiväkirjan käsistäni, sitten sammutin valot ja painoin pään tyynyyn.

Nenäni oli totaalisesti tukossa, enkä kyennyt niistämään sitä. Jouduin hengittämään suun kautta koko yön.

Mietin pitäisikö minun hankkia nenähuuhtelukannu, mutten varmastikaan jaksaisi olla aina täyttämässä sitä suolavedellä ja sitä paitsi pelkään että se valuu kurkkuuni. Luulen että hankin Vicks Sinex- nenäsumutetta, se on auttanut minua aiemminkin. Säilytän yhtä pullollista aina yöpöytäni laatikossa.

 

Näin unta jossa pankkitililläni oli 3555 euroa ja 99 senttiä. Sen jälkeen näin unta novellista jota kirjoitan parhaillaan, sitten näin unta jossa harhailin autotien viereisellä kalliolla jossa asusti viikinkejä, sitten tapasin ystäväni Eleclyan ja Suvicitan ja päätimme pitää piknikin keskellä autotietä.

 

Heräsin aamulla kello seitsemän aikoihin, ja hetken minulla oli sellainen olo kuin olisin ollut paperista tehty, mutta ainakin minulla oli suhteellisen terve olo. Sitten nesteet lähtivät taas liikkeelle, nenäni alkoi vuotamaan kuin ränni ja yskin aika ikävästi. Ihmeellistä kuinka yhteen ihmiseen mahtuu melkein tonnikaupalla räkää.

 

Noustuani kello kymmenen aikaan aamulla menin kylpyhuoneeseen ottamaan aamulääkkeet, ja huomasin olevani harvinaisen hyvässä kuosissa; eilen pesty tukkani näytti olevan vieläkin kuin vastapesty ja se asettui siististi paikalleen kun olin kammannut sen, ja kasvojeni iho oli kuulas ja persikkainen kun olin pessyt ja rasvannut sen. Huuletkin olivat suorastaan kirsikanpunaiset kun olin laittanut niihin huulirasvaa.

 

Otin aamulääkkeet ja pukeuduin, surffailin hieman netissä, ja sen jälkeen lähdimme Mireten kanssa käymään Myyrmannin Citymarketissa. Ostimme Juhlapöydän konvehteja ja suosikkijuomiamme; jääkahvia, jääkaakaota, ja jääteetä.

Ulkona oli aurinkoista mutta kylmää, arvelin että myöhemmin päivällä olisi tietysti taas kuuma.

 

Perillä kotona otin pyykit pois kuivaustelineistä ja silitin ne, sen jälkeen kun Mirette lähti käymään ulkona imuroin lattian ja siirtelin huonekaluja saadakseni imuroitua lattian niiden alta. Sinne olikin kertynyt aika paljon pölyä ja muuta rojua.

Vielä pitäisi mopata lattia, luulen että teen sen huomenna.

 

Puistelin eteisen maton parvekkeella ja etsin lisää poislahjoitettavaa tavaraa.

 

Myöhemmin päivällä soitin Eleclyalle ja kysyin saammeko minä ja Mirette tulla käymään. Hän sanoi että saamme, ja että Suvicita olisi kanssa kylässä.

Lähdimme käymään Ärrällä lataamassa Mireten matkakortin, sen jälkeen matkustimme bussilla Eleclyan kotikulmille.

Kuinka ollakaan, Eleclya ja Suvicita olivat lähteneet käymään kaupassa, eikä Sorsakaan ollut paikalla. Kostoksi kävin pihakoivun juurella kyykkypissalla.

 

Istuimme rottinkisissa puutarhatuoleissa, sitten puisessa pihakeinussa, sitten Eleclya ja Suvicita saapuivat ja päästivät meidät sisälle.

Söimme hedelmäkarkkeja, suklaata, nacho- sipsejä ja joimme kaakaota ja limsaa.

Myöhemmin päivällä Sorsa saapui kotiin sienimetsästä. Laitoin astiat astianpesukoneeseen ja roskat roskikseen ja lehdet siistiin pinoon, sitten menimme Eleclyan huoneeseen jossa laitoin nenäni alle Vicks Vaborub- voidetta. Se itse asiassa auttoi minua hengittämään paremmin, vaikka kyseinen voiteen viimeinen käyttöpäivä oli ollut vuoden 1993 joulukuussa.

 

Lähdimme ulkoiluttamaan Eleclyan koiraa Hipsua, sen piti käydä iltapissalla.

Otimme valokuvia ystäväporukastamme ja kävimme muutamassa leikkipuistossa, meillä oli aivan mahdottoman hauskaa.

 

Eleclyalle palattuamme joimme kaakaota, sitten lähdimme kotiin. Minä ja Mirette matkustimme bussilla Myyrmäkeen.

Perillä kotona toteutin pitkäaikaisen unelmani, eli katsoin elokuvan Silent Hill: Revelation. Vaikka olenkin jo ohittanut kauharifanityttövaiheeni, elokuva oli silti viihdyttävä.

 

Huomenna on taas maanantai, aion hoitaa ne kotityöt joita en ehtinyt tehdä viikonlopun aikana.

ASPA- työntekijäni tulee käymään kello puoli kolmelta iltapäivällä, sillä aikaa voisin tiskata astiat ja silittää pyykit. Tapaamisen jälkeen lähden käymään Tyttöjen Talolla ja sitten Amos Andersonin taidemuseossa.

Näin tänä aamuna niin kivoja unia, ettei minun tehnyt mieli nousta sängystä.

Minulla on maatessani tapana taivutella oikeaa polvitaivetta, niin että siitä kuuluu tyydyttävä naksahdus.

 

Noustuani kello oli varttia vaille puolenpäivän. Otin aamulääkkeet, pesin kasvoni ja pukeuduin sellaiseen 50- luvun kotirouva- tyyppiseen mekkoon jonka olin ostanut Kampin Morticiasta, se oli ollut juuri minun kokoani ja maksoi vain kymmenen euroa.

Jouduin pukemaan alle urheilurintaliivini, sillä minulla ei ollut puhtaita rintaliivejä. Tai siis oli minulla yhdet, mutta olin unohtanut ripustaa ne kuivumaan pyykkikonepesun jälkeen.

 

Lähdin käymään Myyrmannissa, minun oli noudettava pari pakettia postista.

Myyrmannissa oli meneillään Myrrikaani- tapahtuma. Kävin postissa hakemassa pakettini, sitten osallistuin arvontaan. En voittanut lahjakorttia enkä kahvipaketti- suklaalevy- yhdistelmää, mutta kannatti yrittää. Yksi mies oli osallistunut viidellä eri kupongilla, joissa oli kaikissa sama nimi. Sain myöhemmin kuulla, että pääpotti eli viidensadan euron verran kattavan lahjakortin oli voittanut joku henkilö joka oli lahjoittanut sen köyhälle perheelle jolla oli viisi lasta. Olihan se tietysti hyvä teko, mutta jos minulla olisi ollut niin paljon massia käytettävissä, olisin ostanut Citymarketista ruokaa, hygieniatuotteita, vaatteita, pyyhkeitä, ja pari ylimääräistä peittoa ja tyynyä yökylävierailleni.

 

Palasin kotiini hieman allapäin. Minulla oli tuhat ja yksi tehtävää tekemättä, mutten jaksanut tehdä mitään.

Vaihdoin mekkoni pyjamahousuihin ja t- paitaan, sillä minulla ei ollut sopivia legginsejä kyseisen mekon kanssa, oli raivostuttavaa kun pikkuhousut vilkkuivat ja kylmä syystuuli nuoleskeli paljaita reisiäni.

 

Laitoin herätyskellon soimaan klo 14:50. Kun se oli soinut, lähdin Myyrmanniin tapaamaan ystäviäni; Mirette, Odessa, Eleclya, ja Suvicita saapuivat paikalle. Siinä vaiheessa iltapäivää oli jo helteistä ja aurinkoista, verrattain keskipäivään kun oli ollut pilvistä ja viileää.

Menimme yhdessä Starbucksiin, siellähän on tapana että kertakäyttöisiin muoviastioihin kirjoitetaan ostajien nimet; jostain syystä minun kahvittomasta frappuccinostani tuli ”Piia”, Mireten taas kirjoitettiin ”Pirette”. Eipä siinä mitään, saimme makeat naurut ja makeat juomat.

 

Matkustimme junalla Pasilaan, sieltä kävelimme Linnanmäelle. Matkan aikana Suvicita pelasi Pokémon Go!- peliä ja pyydysti Jynx- pokemonin.

 

Perillä Linnanmäellä istuimme hetken kallioilla paistattelemassa aurinkoista iltapäivää.

Etuportilla ystävällinen vartija tarkisti kaikkien laukut, onneksi meillä ei ollut mitään hälyttävää.

 

Kävimme muutamissa laitteissa, suosikkini oli ehdottomasti Panoraama. Oli mahtavaa nähdä auringonpaisteisen kaupungin yli, ja vatsasta sieppasi mukavasti.

En kyllä ymmärrä mikä logiikka siinä on, että Linnanmäen huvipuiston tulot menevät köyhien lapsiperheiden tukemiseen kun ottaa huomioon että köyhillä lapsiperheillä ei edes ole varaa käydä niin kalliissa mestassa. Itse päätin että seuraavan kerran kun saan tukiaiset, menen ostamaan rannekkeen Linnanmäelle ja SeaLifeen, ostan hattaran ja burriton ja metrilakua ja ranskanperunoita, ja varmaan niitä ihkuja rentoutusmusiikkilevyjä SeaLifen myymälästä

 

Illemmalla Eleclya ja Odessa menivät jonottamaan Halloween- aiheista kasvomaalausta. Minä, Mirette ja Suvicita istuimme penkeillä, söimme happaman omenan makuista hattaraa ja kiemuraisia ranskanperunoita.

 

Minä ja Mirette lähdimme yhdessä kotiini. Ohitimme matkalla kivijalassa sijaitsevan kauneushoitolan, joka vaikutti ammattimaiselta eikä sellaiselta aasialaisten maahanmuuttajien ylläpitämältä halpishoitolalta. Päätin että menisin sinne joskus.

 

Matkustimme ratikalla Hakaniemeen, sieltä metrolle Mireten kämpille, kävimme matkan aikana Alepassa ostamassa ruokaa.

 

Perillä Miretellä autoin häntä siivoamaan. Lähdimme yhdessä minun kämpilleni yöksi, lainasin samalla Mireteltä korkean jakkaran jonka avulla saisin kiinnitettyä verhot kotonani, ne ovat irronneet muutamasta klipsistä.

 

Matkustimme metrolla Rastilaan ja sieltä bussilla Myyrmäkeen. Kello alkoi olla jo kymmenen illalla.

 

Perillä kotonani Mirette laittoi margarita- pitsaa, minä kiinnitin verhot paikoilleen.

 

Huomenna minulla ja Miretellä on aikainen herätys, menemme kymmeneksi yhteen ilmaiseen koiranäyttelyyn Odessan, Eleclyan, ja Suvicitan kanssa, sen jälkeen menemme Eleclyan luo, ja sen jälkeen (jos vain jaksamme) käymme Helsingissä kuvaamassa luontoa. Minun pitää myös pestä monta koneellista pyykkiä ja siivota ja päivitellä blogeja.

 

Ai niin, niissä postipaketeissa oli netistä tilaamani Anna & Elsa– reppu, hyvin nätti ja käytännöllinen mutta liian pieni minun tavaroilleni. Toisessa paketissa oli mustavalkokeltaisia Haisuli- kuvioisia Finlayson- minipyyhkeitä, jotka on tarkoitettu ystävilleni käsipyyhkeiksi.