En ole hylännyt suomiblogiani, en vain ehdi päivittää joka päivä enkkublogin yhteydessä.

Se lykkäsi sitten vapun kunniaksi takatalven, ihan kuin olisi taas tammikuu. Onneksi lumi suli pian pois, ja nyt on taas keväinen sää. Kukat kukkivat ja aurinko paistaa.

Kävin tuossa 21. päivä huhtikuuta manikyyrissä siistimässä sormenpäitäni, mutta se efekti hävisi nopeasti. Kannatti ainakin kokeilla.
Kävin samana päivänä suolihuuhtelussa, eikä se muuttanut oloani yhtään parempaan suuntaan. Heräsin seuraavat aamut aivan hirveään päänsärkyyn ja minua kuumotti aamusta iltaan, aivan kuin ruumiini solut olisivat keittäneet itseään elävältä.

Siirrytäänpä sitten suoraan tähän päivään.
Heräsin aamulla aikaisin, mutta köllöttelin myöhempään. Noustuani otin aamulääkkeet, peseydyin, pukeuduin, ja nautin aamukahvin.
Olen päättänyt etten enää harjaa hampaitani joka aamu ja ilta, sillä olen molempiin päivänaikoihin liian väsynyt. Jatkossa aion harjata ne päiväsaikaan, ja sen ohella puhdistaa hammasvälini ja kieleni pinnan, ja käyttää suuvettä.

Varpaiden kynsien leikkaaminen on varsinainen taitolaji; leikkasin omani niin lyhyeksi, että varpaani kipeytyivät. Ajattelin viilata ne jatkossa.

Lähdin käymään paikallisessa Kelan toimistossa kysymässä, miten saan maksusitoumuksen yhteen kalliiseen reseptilääkkeeseen, joka on siis antipsykoosilääke.
Ennen kuin toimeentulotuen maksu siirtyi Kelaan, ei tarvinnut muuta kuin toimittaa hakemus ja tiliotteet ja maksutosite sossuun, ja sain maksusitoumuksen lääkkeeseen. Nykyjärjestelmä ei ole läheskään yhtä helppo.
Jos en saa Kelasta tai paikallisesta sosiaalitoimistosta maksusitoumusta kyseiseen lääkkeeseen, en saa lääkettä ostettua sitten millään. Vanhemmillani ei ole varaa ostaa lääkettä, eikä diakoniatyöntekijä voi myöntää tukea niin kalliiseen lääkkeeseen. Kyseinen lääke loppuu ensi viikon perjantaina, jos en saa lisää niin joudun olemaan ilman.
Olin hakenut viime kuussa toimeentulotukea kyseiseen lääkkeeseen, mutta päätös oli hylätty. Minua neuvottiin toimittamaan todiste lääkkeen hinnasta Kelaan, jotta he harkitsisivat uudelleen.

Olin hieman allapäin poistuessani. Nyt en voi muuta kuin vain toivoa asioiden järjestyvän.
Matkustin Lapinlahteen jossa tapasin ystäviäni, juttelin Mellan ja muiden kanssa ja tunsin oloni hieman paremmaksi. Nautin suolakeksejä, suklaapisarakeksejä, Dumle- karkkeja, ja join kahvia, sekamehua, ja hedelmämehua.

Myöhemmin päivällä lähdin kotia kohti, menin paikalliseen kirkkoon jossa oli nuortenilta.
Sitten kävin supermarketissa ostamassa kaksi pakettia voita, kaksi tölkkiä maitoa, ja kaksi pakettia kirsikkatomaatteja.
Perillä kotona olin niin ärtyisällä tuulella, että otin kolme rauhoittavaa ja laitoin keittoa illalliseksi saadakseni verensokerini tasoittumaan.
En ole syönyt kunnon aterioita moneen päivään, kun ei ole ollut nälkä eikä ruokahalunikaan ole parhain mahdollinen.
Myöhemmin päivällä lähdin käymään kuntosalilla. Normaalisti käytän kaikkia laitteita, mutta tänään yritin keskittyä erityisesti keskivartalon lihaksiin.

Kotona otin iltalääkkeet ja kävin suihkussa.

Huomenna aion heti noustuani alkaa siivoamaan; otan lakanat pois sängystä ja vien peiton, tyynyn, ja sijauspatjan parvekkeelle tuulettumaan. Vaihdan pyyhkeet puhtaisiin, ja pesen ne lakanoiden kanssa. Pitää myös viedä roskat ja imuroida lattia ja puleerata kylpyhuone.
Minulla on iltapäivällä tapaaminen sosiaalityöntekijäni kanssa, sen jälkeen HoivaOnni- työntekijäni tulee käymään. Kyläilyn aikana aion tiskata astiat ja silittää pyykit.
Menen Helmi- talolle nuorten iltaan, kotiin palattuani aion jatkaa siivoamista. En aio käydä vanhempieni luona, sillä he ovat ulkomailla lomailemassa.

Lauantaina aion mennä Moniäänisten ryhmään, sen jälkeen menen Mireten luokse ”kevätsiivojaisiin” eli lähimpien ystävieni kesken järjestettävään tapahtumaan johon voi tuoda vanhoja vaatteita, kenkiä, koriste- esineitä ja muita tavaroita, joista voi ottaa haluamansa, ja ylijääneet viedään kirpputorille.
Illalla menen kuntosalille.

Sunnuntaina aion varmaankin viettää koko päivän siivoten, sillä vanhempani eivät ole vielä kotona.

Vastaa