Eilen sain viikkorahani. Kävin ostamassa ruokaa lähimmästä supermarketista; minun oli tarkoitus ostaa kahdeksan keittoannosta ja kahdeksan kolmen ruokalajin ateria- annosta, mutta niitä ei ollut jäljellä. Ostin vain kaksi keittoa, ja päätin että ostaisin loput toisesta marketista saatuani äidiltä viikkorahan.
Kävin myös kirjakaupassa ostamassa kaksi taikamustekynää; yksi violetti ja yksi vihreä.

Minulla oli aamusta alkaen ollut pää kipeä. Kotiin palattuani söin vain yhden tomaatin, ja oksensin muutaman kerran kunnes ulos ei tullut kuin mahanesteitä. Illan mittaan sain kuitenkin iltalääkkeet otettua. Kävin myös muutamassa lämmittelysuihkussa tasoittaakseni oloani.

Tänä aamuna vointini oli parempi, tosin oikeanpuoleinen korvani oli tukossa ja vasemmanpuoleinen tuntuu olevan puolittain tukossa.

Minna, yksi Helmi- talon työntekijöistä, soitti minulle ja kertoi ettei voikaan tulla käymään, sillä hänellä on vähän kiireistä. No jees, ehkä tapaamme myöhemmin.

Myöhemmin päivällä minä ja Mirette lähdimme yhdessä ulos, Mirette lähti omaan kotiinsa ja minä lähdin yökylään vanhempieni luo. Isäni ja veljeni ovat lomailemassa Amerikassa, ja äiti oli sanonut että voin tulla yhdeksi yöksi kyläilemään.

Olin pakannut vain tärkeimmät tavarat; läppäri, vaihtovaatteet, deodorantti, ja pumppupullollinen perusvoidetta. Minulla on aina mukanani päiväkirja ja taikamustekyniä, sekä kahdeksi viikoksi täytetty varadosetti. Säilytän myös vanhempieni luona hammasharjaa.

Matkustin bussilla vanhempieni kotiin. Perillä join kahvia ja söin mitä keittiöstä löytyi, sitten lähdimme yhdessä Jumboon etsimään äidille kesävaatteita. Kävimme ostamassa jäätelöt, minä sain suklaapehmiksen joka on pitkäaikainen suosikkini. Sitten kävimme ruokakaupassa.

Kotiin palattuamme kävin pikaisessa suihkussa, lämmitin tomaatti- vuohenjuustokeittoa päivälliseksi, join kahvia, menin hetkeksi pihalle istumaan ja kirjoittamaan päiväkirjaa.
On suorastaan ihastuttavaa katsoa kuinka hienoksi käsialani on kehittynyt, varsinkin kun kirjoitan taikamustekynällä.

Kävimme äidin kanssa uudelleen samassa ruokakaupassa jossa olimme aiemmin päivällä, jotta saisimme raitista ilmaa, liikuntaa, sekä lisää ruokaa.

Perillä kotikotona äiti keitti neljän viljan puuroa illalliseksi. Se maistui tavattoman hyvältä voisilmän kanssa.

Kello yhdeksän aikaan otin iltalääkkeeni, harjasin hampaani, peseydyin, rasvasin ihoni, puin yöpaidan päälle, laitoin puhtaat lakanat sänkyyn, ja päivitin blogejani.

Huomenna menen heti aamiaisen jälkeen kotiini. Käyn paikallisessa terveyskeskuksessa tarkistuttamassa korvani, jos ne siis ovat vielä silloinkin tukossa.
Menen Lappariin tapaamaan Mellaa, sen jälkeen taidan mennä johonkin taidemuseoon.

Vastaa