Eilisiltana nukkumaan mentyäni minua paleli ja ahdisti. Jostain syystä olen joka ainoa ilta ahdistunut, vaikka minulla ei olisi mitään varsinaista syytä olla ahdistunut; syynä voi olla verensokerin heilahtelu tai sitten pitkän päivän jälkeinen rasitus. Diabetesta minulla ei ole, ja yleensä olen valveilla vajaa kahdeksan tuntia päivässä.

Laitoin iltapalaa, muutaman voileivän ja satsuman; yleensä ilta- ahdistukseen auttaa syöminen.

 

Asunnossani on hyytävän kylmä talvi- iltaisin, vaikka patterit ovat ihan asianmukaisen lämpimät. Minun pitää aina mennä pitkään kuumaan suihkuun, vaikka se tekeekin pahaa atooppiselle iholleni. Mistä tulikin mieleeni, että paikallisessa apteekissa myydään vartalovoidetta jonka pitäisi auttaa nimenomaan ihon kutinaan, mistä olen kärsinyt lapsesta asti.

Olen tähän asti käyttänyt ainoastaan Aqualania ihoni hoitoon, mutta nyt olen alkanut käyttämään L’Orealin ”kauneusvoidetta” kasvoilleni, ja voisin jossain vaiheessa ostaa sitä kutinaan auttavaa voidetta.

 

Näin edellisenä yönä ihan mukavaa unta jossa asuin maaseudulla, ajoin traktorilla ja kuuntelin hillbilly- musiikkia. Heräsin hymy kasvoillani.

 

Noustuani otin aamulääkkeet, peseydyin, pukeuduin, ja käynnistin läppärini ja kirjauduin nettipankkiin. Olin saanut viikkorahat, ja minulta oli peritty pankkitilin kuukausittaiset käyttömaksut.

Olen alkanut harkitsemaan, etten enää jatkossa käyttäisi Visa Electron- korttiani. On harmillista kun käyttömaksuja kertyy automaatin käytöstä.

 

Lähdin saman tien käymään kauppakeskuksessa. Kävin pankkiautomaatilla nostamassa käteistä, sitten menin tavarataloon ostamaan kolme paria kumihanskoja (kaksi tiskaushanskaparia ja yksi siivoushanskapari), kaksi pakettia talouspaperia, ja jotain syömistä.

 

Perillä kotona laitoin tavarat paikoilleen, nautin hieman välipalaa, järjestelin kotiasioitani, sitten lähdin uudelleen ostoksille.

 

Kävin uudelleen samassa tavaratalossa, ostin kuusi muovista vaateripustinta. Kävin kirjakaupassa ostamassa kaksi taikamustekynää, yhden mustan ja yhden violetin.

 

Matkustin junalla Helsinkiin ja kävin Hennes & Mauritzissa ostamassa mustan mekon, sellaisen jossa on olkaimet ja lyhyehkö helma.

Kävin Finlaysonissa ja Gina Tricotissa ja muutamassa muussa kaupassa, sitten matkustin bussilla kotiin.

 

Soitin muutaman puhelun äidilleni ja ystävilleni, kävin viemässä hieman tavaraa alakerran varastokoppiin, järjestelin tavaroitani, otin pyykit pois kuivaustelineestä ja viikkasin ne vaatekaappiin.

 

Illemmalla kävin uudelleen paikallisessa kauppakeskuksessa palauttamassa pulloja. Katselin joulutuotteita ja mietin mitä kaikkea ostaisin jouluksi.

 

Palasin kotiin huonolla tuulella. On taas se aika kuusta, kun kiukuttaa ja harmittaa ja olen suorastaan murhanhimoinen, vaikka minulla olisi muuten asiat hyvin ja vaikka olisin ulkoisesti tyyni. Olen vuosien mittaan oppinut piilottamaan pahan oloni ja näyttämään nättiä naamaa, niin kuin naisille opetetaan.

 

Otin iltalääkkeet ja harjasin hampaani. Kävin taas kuumassa suihkussa.

 

Huomenna menen käymään yhdessä helsinkiläisessä mielenterveyskuntoutujien ajanviettopaikassa. Samana päivänä menen jouluiseen yhteislaulutilaisuuteen yhteen paikalliseen ravintolaan, sen jälkeen voisin mennä kuntosalille.

Vastaa