Minulla on ollut mukavasti tekemistä, olen tapaillut ystäviä ja perhettä, käynyt eri tapahtumissa, harrastanut liikuntaa, katsonut paljon elokuvia ja televisiosarjoja, neulonut peittotilkkuja, ja voinut hyvin ja nauttinut elämästä. Ainoa joka minua hidastaa on motivaation puute kotitöihin, kutiseva ekseema päänahassa, oikean puoleisessa ranteessa ja molemmissa polvitaipeessa, ja ovella kolkuttavat kuukautiset.
Kävin lauantaina Mireten kanssa Hyvinvointimessuilla, näimme kaksi lemmikkipossua jotka harrastivat agilitya. Saimme ilmaista karkkia ja päälle vielä neuvoja hampaidenhoidosta. Söimme minipitsoja ja mozzarellatikkuja iltapalaksi.
Sunnuntaina kävin tapaamassa vanhempiani. Menin sinne polkupyörällä, oli mahtavaa nauttia ohi kiitävistä maisemista ja raittiista ilmasta ja siitä tunteesta että lihakset vahvistuvat, mutta minulla on jostain syystä sellainen oire että kun koen fyysistä rasitusta, minusta tulee ärtynyt. En ymmärrä miksi se tulee nimenomaan liikunnasta ja urheilusta, eikö sen tarkoitus ole olla positiivista rasitusta joka rentouttaa ja virkistää?
Kävin myös apteekissa hankkimassa kolme pakettia Solian- lääkettä.
Viime yön nukuin sohvasängylläni (joka on yleensä yökylässä oleville kamuille tarkoitettu) koska minun olisi pitänyt imuroida sänky, välipatja ja puistella tyyny ja täkki, mutta en vaan jaksanut.
Olihan se elämys nukkua sohvalla ympärillään kirjoja, sarjakuvia, neuletöitä, DVD- koteloita, ja muuta mukavaa.
Näin unta jossa elin viktoriaanisen ajan Lontoossa (niin kuin Sherlock Holmes) kuuden lapsen yksinhuoltajana (niin kuin Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu– romaanissa esiintyvä Liinunkorven Aino), ja minulla oli taloudenhoitaja joka oli oikeasti vaimoni (niin kuin Doctor Who– sarjan uusissa jaksoissa; Madame Vastra, viktoriaanisen ajan Lontooseen muuttanut siluriaani ja hänen ihmisvaimonsa Jenny Flint).
Aamusella heräsin siihen että minua valaisi outo sinertävä kajastus. Sehän oli vanha tuttu Aurinko joka mulkoili minua kuin sanoakseen, että ylös ulos ja lenkille, mokomakin laiskiainen.
Vääntäydyin ylös sängystä kello yksitoista, otin aamulääkkeet, pesin kasvot Lumenella ja rasvasin NutriGoldilla, lähdin kotoa ja kävin ostamassa aamukahvin.
Matkustin bussilla Helsinkiin ja sieltä ratikalla psykiatrian keskukseen, tai siis sellaiseen monitoimitaloon jossa saattoi nauttia ruuasta, kahvista, harrastuksista ja seurasta.
Join kahvia Mellan kanssa, kävin ulkona poimimassa pudonneita vaahteranlehtiä askartelua varten ja silitin pöytäliinoja.
Kävelin Baanaa pitkin keskustaan ja matkustin junalla kotiin. Perillä ASPA- työntekijäni tuli kotikäynnille, tiskasin suurimman osan astioista samalla kun juttelimme. Minulla alkoi olla menkkaränkkä päällä, jota pahensi se että tiskivesi tuli kumihanskoista läpi kuten yleensä kun käytän saman merkin hanskoja, olivat ne sitten uudet tai vanhat. Luulen että siirryn johonkin toiseen merkkiin, ostan vaikka neljät erimerkkiset hansikasparit ja testaan mikä niistä on sitkeämpi.
Lajittelin pyykit ja ihmettelin missä vaaleanpunainen Dirndl- mekkoni oli. Siinä samassa muistinkin että se oli ompelimossa korjattavana.
Kotikäynnin jälkeen minulla oli taas menoa. Minä ja äitini olimme menossa mielenterveyskuntoutujien perhetapaamiseen.
Äiti antoi minulle karjalanpiirakan, palasen tummaa suklaata, klementiinin, ja appelsiini- mandariini- viinirypäle- pillimehun. Perillä psykiatriakeskuksessa söin karjalanpiirakoita ja pari satsumaa.
Tapaaminen meni hyvin, vaikka lämpeninkin vasta loppua kohti, ja suurin osa mukana olevien perheiden jälkeläisistä olivat melkein äitini ikäisiä.
Kotiin palattuani kävin suihkussa ja otin iltalääkkeet, ja sitten olikin jo aika mennä nukkumaan.
Olisin kyllä voinut imuroida sänkyni ja patjani, mikään muu ei olisi estänyt kuin motivaation puute. Onneksi sain laitettua puhtaat lakanat sänkyyn.
Huomenna on omahoitajani nimipäivä, vien hänelle onnittelukortin.
Menen Korkeasaareen Mireten kanssa, sitten menen Myöhätuulen nuortenryhmään, käyn tapaamassa äitiäni, ja lopuksi menen uimahallille.